ETUSIVU   HISTORIAA   HALLITUS   SÄÄNNÖT   LIITTYMINEN
 


KATSAUS SIKURIN JA KOLKON KYLIEN HISTORIAAN

Sikurin ja Kolkon alueilta on löydetty useita muinaismuistokohteita, mm. kiviaseita ja –talttoja sekä rautakautisia hautapaikkoja ym, joten asutusta alueella on ollut jo ainakin tuhat vuotta. Muistiin kirjoitettua tietoa löytyy 1500-luvun puolivälistä lähtien, aikaisemmat tiedot ovat osittain tuhoutuneet tai unohtuneet.

Ei tiedetä, keitä ensimmäiset asukkaat olivat, asutusta on kuitenkin ollut, ja se on lisääntynyt vuosisatojen kuluessa,  kunnes vuodelta 1540 mm. tiedetään Kolkolla sijainneesta Hiitemen talosta, joka oli vanhan Ikaalisten emäpitäjän viiden suurimman talon joukossa. Sikurissa asutus on alkanut myöhemmin kuin Kolkolla, Sikurin kylä lienee saanut nimensä Sigurd-nimisen talonpojan mukaan, joka oli ensimmäinen tiedossa oleva vakituinen asukas kylässä. V. 1540 Sikurissa on ollut 4 pienehköä taloa. Säilyneistä asiakirjoista nähdään kylällä silloin elinkeinoina olleen maanviljelys, karjanhoito, metsästys ja kalastus, mm. Hiitemen talon isännällä oli erämaita Kankaanpään ja Isojoen  suunnalla sekä Hämeenkyrössä niittyosuus heinän keruuta varten. Karjaa on mainittuna vuonna ollut Sikurin taloissa yhteensä 2 hevosta, 6 lehmää, 4 hiehoa ja 14 lammasta.  Kolkolla Hiitemen talossa oli 1 hevonen, 9 lehmää, 8 hiehoa ja 12 lammasta.

Kolkon talo (alkup. Hiitemä) jaettiin kahteen osaan v. 1683, toista osaa kutsuttiin sen jälkeen Niemeksi. Niemen tila menetti perintöoikeutensa v. 1712  ja oli sen jälkeen kruunun vuokratilana. V. 1699 toisesta osasta, joka edelleen tunnettiin nimellä Kolkko, tuli Porin Jalkaväkirykmentin pappien virkatalo vuoteen 1709 asti. Isonvihan aikana Kolkko oli autiona. Moni sai väkivaltaisuuksissa surmansa ja henkiinjääneet pakenivat metsiin piilopirtteihin. Isonvihan jälkeen Niemi vuorostaan oli JvR:n papiston virkatalona. Vuosina 1831 ja.1865  Kyrösjärven pintaa laskettiin yhteensä 3,5 metriä ja myös Sikurin ja Kolkon talot saivat vesijättömaita viljelykseen, peltopinta-ala kasvoi jonkun verran.

Lähde: Alkuosa artikkelista sivustosta www.ikaalistenkylat.net


NIMISTÖÄ

Seppo Suvanto on keskiaikaa tutkiessaan kiinnittänyt huomiota Pirkkalan ja Kangasalan runsaaseen ruotsalais- ja etenkin saksalaisperäiseen henkilönnimistöön.

Pohjois-Satakunnan erämaiden turkisrikkaus on epäilemättä ollut kaukaisten kauppamiesten keskeinen kiinnostuksen syyn. Kolkon rautakautisen asutuksen läheisyydessä, Sikurinlahden vastakkaisella puolella, ovat Rahasaari ja Rahaniemi, joiden nimet kuuluvat muinaisen turkiskaupan yhteyteen. Merkityksellisin on niiden lähellä jo 1644 rajapaikkana mainittu Saksalaisten kivikoko, kaiketi häiriötöntä vaihtokauppaa varten yhdessä sovittu merkkipaikka. Alueeseen liittyvät myös Ikaalisten vanhimmat kirkolliset perimätiedot. (Pentti Papunen: IEEH, s. 167.)

Kolkko-Hiitemän talonpaikka on yksi Ikaalisten vanhimmista asuinpaikoista. Kolkon tila oli rautakautinen "pakanallinen" suurtila, jonka ensimmäistä tunnettua isäntää sanottiin Hiitemän Niilekseksi (Nils Hidemen). Nils oli eränkävijä ja lautamies. Peltoalansa perusteella tila oli Ikaalisten suurimpia.

Kolkon alueelta on löytynyt myös kivikautisia asumisen jäänteitä ja sillä on paljon vanhaa pakanallista ja varhaiskristillistä nimistöä sekä tarinaperinnettä. Paikkojen nimistö kertoo alueen historiallisesta merkittävyydestä. Ympäristön nimiä ovat Vihtilä (tarkoittaa noitaa), Käräjäniemi, Messusaari, Kirkkovainio, Papinsatama ja Papinkallio. (Veikko Mantila, Maiju Viitaniemi 2013: Rytilän sukukirja II, s. 48.)

Hiisi = jättiläinen, peikko, paholainen; pyhä paikka, metsä, kalmisto; paholaisen asuinpaikka, horna, helvetti. Etymologisesti kantagermaaninen sivua tai suuntaa merkitsevä (sidon), samaa juurta kuin ruotsin sida. Toinen mahdollinen kantagermaaninen luolaa, onkaloa, louhikkoa tms. merkitsevä (xiba), josta juontuu mm. ruotsin ide, 'karhunpesä'. (Kaisa Häkkinen: NES, s. 196.)

Vihtilä/noita ~ vihti-sanue

Vihti- tai Viht-nimiä on nimiarkiston kokoelmien mukaan noin puolisen sataa. Niiden ydinaluetta ovat Häme, Satakunta ja Varsinais-Suomen länsiosa. Joitakin nimiä on myös Etelä-Savossa, Kymenlaaksossa ja Keski-Suomessa. Nimien joukossa on sekä luonnonpaikkojen että kylien ja talojen nimiä. Ensin mainittuja ovat mm. Lappi Tl:n Vihti-niminen pelto, Janakkalan Joutjärvessä oleva Vihtiniemi, Hattulan Vihdinsaari ja Vihdinvirta, Laitilan Vihtemänhaka, Uskelan Vihtniitunpelto, Kankaanpään Vihteljärvi eli Vihtiläjärvi, Turun Vihtilänsalmi, Luhangan Vihtistenpohja -niminen lahti, Pomarkun Vihtikonoja ja Jämijärven Vihtiönlahti. Kylän tai talon nimenä esiintyy eri puolilla Vihtilä, Vihtiälä ja Vihtinen.

Huomiota kiinnittää se, että Viht-nimien joukossa on suhteellisen paljon vesistönimiä: järvien virtojen, salmien, niemien ja lahtien nimiä. Vesistönimiä, etenkin suuriin järviin ja selkiin liittyviä, on totuttu pitämään nimistön vanhimpina. Niiden on katsottu liittyvän muinaiseen eränkäyntiin. Tällainen vanha eränimi on varmaan ollut myös Vihtijärvi samoin kuin se Vihti-nimi, johon sittemmin pohjautui kappeliseurakunnan, seurakunnan ja lopulta pitäjän nimi Vihti.

Jostain syystä Uusimaa pysyi pitkään asumattomana vielä senkin jälkeen, kun osassa Varsinais-Suomea ja Hämettä jo asuttiin. Vihtiin pysyvää asutusta alkoi syntyä 1100-luvun paikkeilla. Asutuksen tulosuunta oli toisaalta lounaasta – Lohjan–Karjaan seudulta –, toisaalta pohjoisesta – Vanajan Hämeestä. Samoista suunnista ovat varmaan tulleet ne eränkävijät, jotka täällä sitä ennen ovat liikkuneet ja joiden tiliin Vihdin vanhin nimistö on luettava. Ralf Saxén esitti 1910, että nimen Vihti (samoin kuin nimen Vihtijärvi) taustalla on muinaisruotsalainen ’pyhää’ merkitsevä nimivartalo Vight-. Samaan juurta kuin se oli Saxénin mielestä islannin kielen vigja ’vihkiä’ ja gootin kielen weihs ’pyhä’. Saxén tarjosi myös vaihtoehtoista selitystä. Hän oli kuullut professori Heikki Ojansuulta, että suomen sana vyyhti esiintyy Vihdin seudulla muodossa vihti. Saxén piti mahdollisena, että Vihti voisi perustua myös tähän sanaan.

Samantapaisilla linjoilla kuin Saxén on Seppo Aalto. Vuonna 1992 ilmestyneessä Karkkilan historiassa hän katsoo nimien Hiidenvesi ja Vihti merkitsevän pyhää seutua, joka oli "tabu" ja jossa oleskelu siellä asuvien henkien takia oli vaarallista. Hiidenveden pohjoispuoli kuului hämäläisille; se oli heidän erämaataan, Vihtiä eli Noidanmaata. Aallon käsitykseen on ollut vaikuttamassa Seppo Suvannon tutkimus "Satakunnan ja Hämeen keskiaikainen rajalaitos" (1972). Suvanto puolestaan on saanut Noidanmaa-ajatuksen Y.H. Toivosen Kalevalaseuran vuosikirjassa 1948 olleesta kirjoituksesta. Toivonen pohtii siinä, mitä sana vihki tai vihti tarkoittaa kansanrunon säkeessä "Joita ennen Lappi lauloi vihki (vaihtoehtoisesti: vihti ) vanha vieritteli". Hän päätyy siihen, että kyseessä on germaanisperäinen sana, jonka merkitys on ’noita, tietäjä’. Paikannimiä hän ei kirjoituksessaan mainitse lainkaan. Hän ei siis ota kantaa siihen, perustuvatko Viht-nimet tuohon ’noitaa, tietäjää’ merkinneeseen sanaan.

Arvo Meri käsitteli vuonna 1943 väitöskirjassaan "Vanhan Vehmaan kihlakunnan pitäjien ja kylien nimet" mm. nimeä Vihtjärvi. Kyseessä oli nimenomaan Vehmaan pitäjän Vihtjärvi, mutta Meri viittasi samassa yhteydessä myös muualla oleviin Viht(t)-nimiin, mm. Vihdin Vihtijärveen. Hän katsoi, että nimien viht(i) oli yhdistettävissä sanaan vihta, joka paikannimessä ei kuitenkaan merkinnyt ’saunavihtaa’ vaan ’nuorta koivikkoa, lehtoa’.

Nimistöntutkimus on 1900-luvun lopulla kiinnittänyt huomiota siihen, että monen länsisuomalaisen pitäjän- ja kylännimen taustalla saattaa olla saksalaisperäinen henkilönnimi. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi Asikkala, Hollola, Hattula, Janakkala, Karkkila. Myös nimen Vihti on katsottu kuuluvan samaan joukkoon. Muun muassa Viljo Nissilä, Jouko Vahtola ja Lars Huldén ovat liittäneet sen vanhaan germaanisperäiseen henkilönnimeen Vihti, Wihto, Vihtic.

Uusi näkökulma

Hämeenkyrön murteesta on 1930-luvulla kirjattu esimerkki: "Isäntä oli kans saanuj jotakiv vihtiä, että lukkari heillä käy". Virkkeen merkitys on: ’isäntä oli saanut kuulla jotakin siihen viittaavaa, sen suuntaista, että lukkari käy heillä’. Yleiskielessä käyttäisimme vihti-sanan tilalla sanaa vihi. Isäntä oli siis saanut vihiä lukkarin käynnistä.

Hämeenkyröläisen vihti-sanan yhdistäminen paikannimien Vihtiin tuntuu mahdottomalta. Sana on merkitykseltään liian abstraktinen. Tiedetään kuitenkin, että yleiskielen sanalla vihi on ollut ja murteissa edelleen on konkreettinen merkitys. Vihi on kuulunut metsästäjien sanastoon. Se on tarkoittanut joko linnunansaa tai ansan molemmin puolin risuista tai havuista tehtyä johdeaitaa. Tämän merkityksen pohjalta on kehittynyt sanan nykymerkitys. Kun joku saa vihiä jostakin, hän saa johdetta, osviittaa johonkin päämäärään pääsemiseksi.

Koska vihi ja Hämeenkyrön vihti kaikesta päättäen kuuluvat yhteen – ovat saman sanan äänteellisiä muunnoksia – on syytä olettaa, että myös vihti-sanalla on ollut linnunansan johdeaitaa tarkoittava merkitys. Se, että merkitystä ei enää tunneta, johtuu siitä, että lintujen ansapyynnistä on jo kauan sitten luovuttu. Samasta syystähän sana vihi on yleiskielestä kadottanut linnunansaan liittyvän merkityksensä. Tukea vihti-sanan linnunansaan liittyvälle käytölle on löydettävissä eräistä suomen lähisukukielistä. Sekä vepsän kielen sana vihte että lyydin kielen sana vihtes tarkoittava ansan johdeaitaa. Sama merkitys on Venäjän Karjalassa puhutun karjalan kielen sanoilla vihe, vihke ja vihki. Vihe tunnetaan myös eräissä suomen murteissa ansan johdetta tarkoittamassa. Niin ikään sanalla vihje, joka yleiskielessä merkitsee ’vinkkiä, osviittaa, vihiä’, on murteissa merkitys ’ansan johde’. Siinäkin on siis tapahtunut sama muutos konkreettisesta abstraktiseen kuin vihi-sanan merkityksessä.

Suomen kielen etymologisen sanakirjan mukaan kaikki luetellut sanat – vihi ja Hämeenkyrön vihti mukaan luettuna – ovat samaa alkuperää, ne polveutuvat samasta sanasta. Nimitysten moninaisuus saattaa osittain johtua siitä, että yksi sanoista – vihe – on astevaihtelusana. Sen taivutusmuodot vihkeen tai vihteen ovat tarjonneet pohjan uusille perusmuodoille vihke ja vihte. Voi olla, että juuri vihe on ollut se sana, josta koko sanarypäs on saanut alkunsa. Joka tapauksessa e-loppu näyttäisi edustavan alkuperäistä kantaa; i-loppu taas on myöhemmän kehityksen tulosta. Paikannimissäkin tuota e-loppua vielä tavataan. Esimerkiksi Mynämäellä on Vihtemäki-niminen kylä ja Laitilassa samanniminen talo, alkuaan torppa. Vihti-nimen kannalta kiintoisaa on vuodelta 1433 oleva kirjoitusasu Wikten. Siinäkin siis tuo e esiintyy. Nimessä oleva k sen sijaan lienee luettava h:ksi. H-äännettä merkittiin nimittäin 1400- ja 1500-luvulla mm. k-kirjaimella.

Edellä esitetyn perusteella väitän, että nimen Vihti pohjana on linnunansan johdeaitaa merkinnyt sana vihti. Se on tullut täkäläisiin paikannimiin todennäköisesti eränkävijöiden matkassa. Jäljet johtavat Hämeen suuntaan. Vihtijärven lähellä Hyvinkään puolella on Vihtilampi, Lopella Vihtonmäki ja Janakkalassa Vihtiniemi ja Vihtiö (pelto). Sen jälkeen ollaankin jo Vanajan Hämeessä, jossa on runsaasti Viht-nimistöä. Vihdin länsipuolelta Viht-nimet sen sijaan puuttuvat. Lähin läntinen nimi on Vihtniitunpelto Uskelassa lähellä Saloa.

Miksi nimeämisperusteena on ollut linnunansan johdeaita eikä itse ansa? Nähtävästi siksi, että johdeaita on ollut ansan näkyvin osa. Itse ansa on ollut vaatimaton lankasilmukka, jonka on tarkoituskin olla näkymätön, ettei lintu sitä huomaisi. Johdeaitojen jäännöksiä on saattanut olla maastossa vielä vuosia sen jälkeen, kun itse pyydykset on jo poistettu. Vihit, vihteet, vihkeet, vihdit ovat olleet paikan tuntomerkkejä. Niiden mukaan paikkaa on alettu nimittää Vihiahoksi, Vihemäeksi, Vihtijärveksi jne.

Vesistöihin Vihti-nimet taas ovat liittyneet ehkä siitä syystä, että vesistöt ovat olleet eränkävijöiden kulkuteitä. Ansat on haluttu virittää kulkutien varteen. Sitä paitsi: rannalta ansa on helpompi löytää ja kokea kuin keskeltä metsää. Samalla tavalla selittynevät monet muutkin lintujen ja nisäkkäiden pyydyksiin liittyvät vesistönimet. Esimerkiksi Keski-Suomessa on kolme Vihijärvi-nimistä järveä. Eri puolilla maata on Ansajärviä, -lampia, -lahtia ja -saaria, samoin Ritajärviä ja -niemiä, Permilahtia ja -saaria (rita ’kolmiseinäinen loukkupyydys’, permi ’linnunansa’). (Matti Vilppula 2007, Rajariidat-seminaari.)