Jouko Nurminen 2000
LAURIN KOULUN TOIMINTAVUOSILTA

Kankaanpään ensimmäinen kansakoulu oli käynnistynyt kirkonkylässä vuonna 1875. Kului peräti 18 vuotta, kunnes pitäjän etelälaidalla sijaitseva Vihteljärvi sai omansa. Neljä vuotta myöhemmin eli v. 1897 alahonkajokilaiset puolestaan saattoivat iloita omasta kyläkoulustaan. Kukin noista kolmesta oli koulunsa ansainnut, sillä eittämättä ne olivat pitäjän väkirikkaimmat ja taloudellisesti vireimmät kyläyhteisöt.

Alahonkajoen avaran peltomaiseman ja jokivarsinäkymän liepeillä oli asutusta, joka tuntui vastaisuudessakin takaavan edellytyksen oman kyläkoulun olemassaololle. Koulua oli kaivattu, mutta oli sillä epäilijänsäkin "herroja sieltä vain tulee." Järki toki sai yliotteen ja koulumyönteisyys pääsi voitolle.
Ratkaisevaksi osoittautui kirkonkylässä syyskuussa 1896 pidetyn kuntakokouksen lopputulos: "Asiasta keskusteltua päätettiin yksimielisesti, että ensi syksynä eli syksyllä 1897 aljetaan kansakoulu Alahonkajoen kylän Uudessatalossa . Talollinen Frans Uusitalo lupasi huonerivinsä, joka on maantien sivua pitkin kolmeksi vuodeksi ilman hyyryyttä, siitä alkaen, kun koulu aljetaan, semmoisessa kunnossa kuin ne nyt on."
Vaatimaton liikkeellelähtö oli, mutta siihenkin oltiin kovin tyytyväisiä. Kyläläisillä oli nyt oma koulunsa. Alahonkajoen kansakoulusta aluksi puhuttiin, mutta seitsemän vuoden kuluttua alettiin käyttää Laurin koulun nimeä. Tämän nimisenä se mainitaan ensi kerran johtokunnan pöytäkirjassa 1.7.1904. Nimenvaihto johtui siitä, että kunta oli hankkinut omistukseensa Lauri-nimisen tilan, jonka alueella sijainneessa asuinpytingissä opetustyö sitten käynnistyi.

Koulunkäynnin alkaessa syksyllä 1897 oppilaita saapui alun neljättäkymmentä. Kouluikäisten määrä kylässä ja sen lähialueilla oli toki suurempi, mutta on syytä pitää mielessä, että oppivelvollisuuslaki säädettiin vasta vuonna 1921. Tämä selittää paljolti sen, että koulunkäynnin epäsäännöllisyys ja jopa totaalinen laiminlyönti oli valitettavankin yleistä.
Koulun ensimmäiseksi opettajaksi johtokunta valitsi kuudesta hakijasta ylioppilas Kaarlo Toimisen Korpilahdelta. Hän viihtyi Laurissa vain vuoden, kuten hänen seuraajansakin. Virka oli jälleen haettavana keväällä 1899, ja hakuilmoitus sisälsi seuraavat palkkausedut: rahapalkka valtiolta 800 mk ja kunnalta 200 mk, puolet lukukausimaksuista, öljyvalo sekä lämpö, hehtaari viljeltyä peltomaata, lehmän kesälaidun ja talviruoaksi 1530 kg heiniä, 16,5 hl kevätviljan silppuja sekä kaksi köyttä rukiin olkia.
Kolmas opettajavaali johti hyvään lopputulokseen. Nyt koulu sai pätevyyden omaavan viranhaltijan palvelukseensa. Valituksi tuli Kustaa Aadolf Terhonen Ahlaisista. Laurissa hän palveli aina vuoteen 1922 siirtyen opettajaksi Korvaluomalle, josta, kun hänen virka-aikaansa oli pidennetty kolmella ylimääräisellä vuodella, hän jäi eläkkeelle kesällä –30. Millaisesta opettajapersoonasta oli kyse, siitä kertoo tarkastaja Järvisen lausunto Korvaluoman koulun johtokunnan pöytäkirjaan 1.6.1929: " Korvaluoman syrjäinen kyläkunta saa olla onnellinen, että sen koulussa on niin etevä sydämen lämmöllä lapsia kasvattava opettaja kuin Kustaa Aadolfi Terhonen.

Tilapäiseksi tarkoitettu koulukiinteistö osoittautui puutteelliseksi. Jo niinkin varhain kuin kesällä –98 päätettiinkin: "Se otettavaksi alas ja uudesta ylösajettavaksi ja uudestaan perustus kaivettava sekä kivijalka uudestaan tehtäväksi, kaikki sen mukaan kuin piirustus osoittaa."
Nopeasti toimittiinkin. Syksyllä –99 jykevä, hirsirakenteinen koulu oli valmis. Kuistilla varustettuna se sisälsi kaksi luokkahuonetta sekä kahden opettajan asunnot. Kelpasi Terhosen ja hänen vaimonsa, joka oli valittu hoitamaan tyttöjen käsityötunteja, aloittaa opetustyönsä.
Omat puutteensa koululla kuitenkin oli: opetusvälineistöä oli niukasti ja kunnan myöntämä raha-avustus perin vähäinen. Jopa oppikirjoista, jotka pääsääntöisesti oli itse kustannettava, oli puutetta. Koulunkäyntinsä laiminlyönneitä yritettiin patistella, jopa pienin houkutuksin. Johtokunnan pöytäkirja mainitsee lokakuulla –02: "Ne, joilla on oppikirjoja, saa ne, jos käyvät koulun loppuun."

Raha oli jatkuvasti tiukalla, ja sitä kuvaa hyvin tilanne toukokuussa, -11, jolloin johtokunta päätti, että vast edes puolet oppilaista saa oppikirjat koulun puolesta. Kesäajaksi ne kuitenkin kerätään pois, "elleivät vanhemmat toisin tahdo." Jos rahaa tarpeellisiin opetusvälineisiin ei juurikaan riittänyt, niin ajalle ominaisia tsaarivallan paineita kuvaa osuvasti se, että johtokunta v. 1913 myöntyi hankkimaan koululle neljän markan hintaisen keisarin kuvan ja laittamaan "siihen raamit ja lasi." Ajan paineita luonnehti sekin, että opetustarkoituksiin oli hankittava Venäjän kartta sekä maantieto ja historia, "vaikkei varoja niitä varten olekaan."

Koulun toiminta jatkui yksiopettajaisena lukuvuodesta toiseen. Elokuussa –22 oppilaita ilmaantui 63, ja johtokunta saattoi todeta, että tila kyllä riittäisi, mutta olisi anottava yhtä opettajan virkaa. Puutteensa oli irtaimistollakin. Pulpetit ja tuolit olivat "ränsistyneitä", yksi seinäkello sentään oli "käypäkunnossa", mutta soittokello sen sijaan oli viallinen. Löytyi koulun suojista sentään "1 vesisanko rautakuppeineen, 3 hiilihankoa, 1 rikkalapio, 1 lyhyt- ja 2 pitkävartista harjaa."
K.A. Terhonen oli vaalinut kuria ja järjestystä. Asiat olivat kunnossa ja opiskelu sujui, kun hän vuonna –22 siirtyi muualle. Hänen jälkeensä tilanne muuttui, kun hänen seuraajansa pestautuivat vain vuodeksi. Syksyllä –25 tarkastaja J. Järvinen antoi arvionsa koulun tilasta ja tasosta todeten kokonaistilanteen suorastaan alamittaiseksi. Hänen tarkastuskertomuksestaan on luettavissa mm. seuraavaa: "Äidinkielen koetta ei kukaan oppilas pystynyt suorittamaan", sekä edelleen, että "lähinnä edellisten vuosien opettajat ovat tehneet opetustyönsä erinomaisen kehnosti ja arkisto on kokonaan sekaisin."
Kyseessä oli onneksi vain lyhyeksi jäänyt välivaihe. Mainittuna syksynä –25 koulu sai uudeksi opettajakseen Impi Laaksosen, joka toimikin Laurissa peräti 24 vuoden ajan. Hän vaalikin menestyksellisesti Terhosen perinteitä. Jo vuoden palveluksensa jälkeen hän sai tarkastajan kiitosmaininnan työnsä hyvistä tuloksista. Kyläläiset saattoivat luottaa kouluunsa. Laurista Impi Laaksonen siirtyi vuonna –49 Alhonjärven supistetun koulun opettajaksi.

Kouluun tulijoiden määrä paisui, ja syksyllä –26 johtokunta teki silloiselle kouluvaliokunnalle ehdotuksen koulun muuttamisesta 2-opettajaiseksi. Anomus johtikin myönteiseen tulokseen, ja syksyllä –27 perustettiin toinen opettajan virka, jota hoitamaan valittiin Martti Alppi. Tämäkin ratkaisu osoittautui onnistuneeksi. Koulu sai pitkäaikaisen pidetyn ja taitavan kasvattajan. Kun Lauri sai vuosikymmenen lopussa oman alakansakoulunsa, tilakysymys muodostui todella vaikeaksi. Tarkastaja Järvinen totesi syksyllä -29 antamassaan tarkastuslausunnossa, että "koska alakoulussa on niin paljon oppilaita, että nykyiseen luokkahuoneeseen ei ole voitu kaikkia pyrkijöitä ottaa, on lukuvuodeksi 1930-31 vuokrattava riittävän suuri huone, että kaikki alakouluun pyrkijät voidaan vastaanottaa." Useassa eri paikassa alakoulu sitten toimikin, kuten Kalle Vähätalolta tai Jussi ja Sven Vanhatalolta vuokratussa opetustilassa.

Tilamurheet jatkuivat. Tilannetta kuvaa hyvin johtokunnan kunnanvaltuustolle marraskuussa –35 lähettämä tiedote koskien suunnitellun lisärakentamisen toteuttamista. Tiedotteessa todettiin, että koulukiinteistö oli alun alkaen rakennettu 1-opettajaisen opinahjon tarpeita pitäen. Vuonna –27 se kuitenkin muuttui 2-opettajaiseksi, ja seuraavana vuonna myös alakansakoulu sai oman opettajansa.
Tilanahtaus kasvoi. Käytettävissä ollut luokkatila ei riittänyt. Käsityöhuoneesta oli lautaseinällä erotettu pieni komero, josta saatiin ylimääräinen opetustila. Entisestä käsityöhuoneesta erotettiin vähäinen 24 m2:n eteinen, joka samalla palveli poikain käsityötilana. Samaan aikaan alakoulu oli pakotettu toimimaan vuokratiloissa jo yhdeksättä vuotta. Ahtauden huipentumana "jopa kolme oppilasta oli sullottava samaan pulpettiin." Lisärakentamisen turhaan odottamiseen kyllästyneenä johtokunta saikin aiheen huomauttaa pisteliäästi: "Laurin koulussa on jo kyllin kauan kärsitty ja odoteltu."
Miltei talvisodan kynnyksellä sitkeä odotus lopulta palkittiin, kun vuonna –38 uusi, hirsirakeinen koulutalo lopultakin oli valmistunut. Suuren suuri sekään ei sentään ollut käsittäen kaksi luokkahuonetta, keittiön, eteisen sekä yhden opettajan asunnon. Upouusi keskuslämmitysjärjestelmä oli miltei ruhtinaallinen parannus. Nyt oli toista kuin ennen, jolloin oppilaat, kukin vuorollaan, olivat saaneet vastata opetustilojen lämmityksestä. Vasta vuodelta 1927 löytyy asiakirjoista maininta vahtimestarin palkkaamisesta. Pitkään vahtimestarin tointa hoiti "Sakki" eli Iisakki Lindholm, ja hänen työtään jatkoi ainakin "Harjusen Jussi" eli kirkonkirjaan merkitty Juho Liesharju.

Koulun ruokakomento oli aikanaan nykykäytännöstä melkoisesti poikkeava. Veikko Yliluoma kertoo siitä näin: "Kouluruoan keittäjinä toimivat mm. Jenny Lindholm ja Lyydia Mäkelä. Koska koulukeittiö oli koulurakennuksessa, niin tunsi jo aamupäivällä eteisessä, mitä ruokaa saadaan. Leipä ja maito piti itse tuoda kotoa. Puuroon kyllä saatiin koulun maito. Joka syksy yksi päivä käytettiin puolukanpoimintaan, ja silloin kaikki oppilaat menivät astioineen opettajan johdolla metsään – usein suuntana oli Oppaankangas, eli pari kilometriä Siikaisten tietä. Ruoka-astiat piti syksyllä tuoda kotoa ja ruokajonossa ollessa löytää oma kuppinsa ja lusikkansa. Ruokajärjestäjät hakivat ruokaämpärit keittiöstä ja jakoivat jokaiselle kauhallisen soppaa tai keittoa. Oppilaat söivät pulpettiensa ääressä."

Koulun tarjoamat sosiaaliset edut jäivät edelleenkin vähäisiksi. Edellä jo viitattiin oppikirjatilanteeseen, mutta muutakin riesaa esiintyi. Alkuvuosina vanhemmat joutuivat perillistensä puolesta suorittamaan sisäänkirjoitusmaksun, joka ainakin varakkaiksi katsotuille oli sälytetty. Myöhemmin kunta tuli sen verran apuun, että sen kustantamana köyhempien kotien lapset saivat ilmaiseksi niin oppikirjat kuin koulutarvikkeetkin.

Vuoden –22 loppupuolella koulun toiminta oli laajentunut, kun johtokunta saattoi ilmoittaa, että "aletaan 20/11 100 tunnin jatkokurssit." Niiden opetus tulisi käsittämäään 40 t. yhteiskuntaoppia, 15 t. ainekirjoitusta, 20 t. laskentoa, 15 t. laulua sekä 10 t. leikkiä. Oppilaiden innostus jatko-opintoja kohtaan ei järin suureksi osoittautunut, varsinkin kun koulunkäynti tapahtui vasta myöhemmin varsinaisen koulupäivän jälkeen.

Opettaja oli paljon vartijana. Vuosisadan alkupuolella hän joutui laatimaan itselleen ja koulun käsityöopettajalle opetussuunnitelman erikseen jokaista lukuvuotta varten. Suunnitelmassa selvitettiin opetuksen järjestämisen periaatteet melko yksityiskohtaisine tietoineen. Piirin tarkastaja, joka ylipäätään oli sangen tietoinen asemastaan ja vallastaan, sen sitten sellaisenaan tai omine kynänpiirtoineen hyväksyi.
Kankaanpään koululaitosta koskeneessa kirjoitussarjassaan H. Lintula kosketteli Laurin koulun opettajan K.A. Terhosen opetussuunnitelman erästä osa-aluetta vuodelta –09. Sen otsikkona oli "kielioppi, kieliopilliset harjoitukset, mukaelma- ja ainekirjoitukset oppikirjana K. Raition Äidinkielen alkeiskurssi." Seuraavalla tavalla osa-aluetta opetuksessa tultaisiin toteuttamaan: "Oppilaat kirjoittavat, kukin vuoronsa, puheena olevat sanat ja lauseet isolle taululle, jossa ne oikaistaan ja sitte merkitään vihkoon: lauseet jäsennetään. Ainekirjoitukset valmistetaan ensin huolellisesti, sitte oppilaat panevat ne konseptiin, josta ne korjattuina lopuksi merkitään vihkoon."

Yhdysluokkajärjestelmä tuli alunalkaen tutuksi myös Laurin koulussa, ja siitä sen entinen oppilas Veikko Yliluoma kirjoitti näin: "Yhdessä luokassa oli kaksi vuosiluokkaa yhdessä – toinen teki itsekseen kirjallisia töitä sillä aikaa, kun toinen opiskeli uutta asiaa opettajan johdolla. Ensimmäinen tunti oli aina uskontoa eli katekismusläksy ja sen jälkeen Raamatun historiaa. Uuden läksyn valmistuksessa opettaja nosti karttatelineelle aiheeseen liittyvän ison kuvataulun. Ne taulut olivat tosi havainnollisia – vastasivat nykyajan videoita. Helmitaulun avulla opimme yhteen- ja vähennyslaskut sekä kertomataulut."

Talvi- ja jatkosodan ankeina vuosina koulutkin joutuivat mukautumaan poikkeuksellisiin oloihin. Koulunkäyntiin tuli odottamattomia katkoksia, pulaa oli miltei kaikista, elintarvikkeet, vaatteet, jalkineet jne. oli tarkoin säännöstelty. Miesten olessa sotapoluilla, jokaisen pienenkin koululaisen työpanosta tarvittiin kotirintamalla. Kerättiin erilaisia luonnontuotteita, osallistuttiin monenmoisiin talkoisiin, oltiin isoisten apuna sadonkorjuussa – työsarkaa riitti. Laurin koulun johtokunnan kokouksesta 12.8.1941 kirjattiin pöytäkirjaan näin: "Johtokunta harkitsi, että nyt vallitsevan tuotantotoiminnan aikana tarvitaan kahden ylimmän vuosiluokan oppilaat ehdottomasti olemaan mukana tässä toiminnassa, joten heidän varsinainen koulutyönsä päätettiin aloittaa vasta tavanmukaisen perunaloman päätyttyä – siis 29 p:nä syyskuuta."
Vallinneesta poikkeusajan puutteesta kielii johtokunnan vuodatus seuraavan vuoden joulukuussa: "Koska vaateavustusten hankkiminen vähävaraisille oppilaille kunnan puolesta täkäläisissä oloissa näyttää mahdottomalta, päätti johtokunta antaa jokaiselle vähävaraiselle oppilaalle 300:- jalkine- ym. vaatetavaran hankkimista varten."

Sotavuosien päätyttyä palattiin normaaliin koulunkäyntiin 1940-luvun puolivälissä. Koulun oppilasmäärä oli kavanut suuresti, ja osaltaan sitä lisäsi ns. luovutetun alueen siirtoväkilasten osuus. Kaikki koulutilat olivat hyvään tarpeeseen. Jo vuonna –39 koulu oli saanut lisärakennuksen ja kymmenen vuotta myöhemmin uuden talousrakennuksen. Vuonna –48 koulun oppilasmäärä oli peräti 150. Jo lukuvuonna 1943 – 44 oppilaita oli 112.

Myöhempää oppilaskehitystä kuvaavat oheiset luvut

Lukuvuoden 1969 – 70 alusta koulu oli muuttunut 4-opettajaiseksi. Osasyynä tähän oli Kavoluoman koulupiirin lakkauttaminen ja sen yhdistäminen Lauriin. Nykyisin koulu on jälleen 3-opettajainen. Tärkeintä lienee se, että itsenäisen koulupiirin tulevaisuus vaikuttaa turvatulta.

Vuosien kuluessa koulu sai yhä paremmat ulkonaiset toimintapuitteet, mutta tärkeintä on ollut se, että sen palveluksessa on ollut monia hyviä opettajapersoonia ja kelpo kasvattajia.
1920-luvun lopussa perustettuun alakansakoulun virkaan haki muiden joukossa Helmi Saario. Hakijoita oli muuten peräti 27, joista Saario omasi ainoana opettajapätevyyden. Hyvän opettajan koulu hänestä saikin. Veikko Yliluoma toteaa: "Opettajakolminaisuus Laaksonen – Alppi – Saario oli tavallaan käsite – eli yhtä kuin Laurin koulu. Tämä opettajakolmikko jakoi uutterasti tietoa ja oppia runsaan kahden vuosikymmenen ajan satoihin opinhaluisiin nuoriin." Pitkäaikaisten opettajain joukkoa täydentävät sisaruspari Rauha (myöh. Järvinen) ja Arvi Nurmi sekä jälkimmäisen Pirkko-vaimo. Opettajagalleriaa täydentävät myös pitkän päivätyön tehneet Anneli ja Oiva Kangas-Lahti sekä Mirja ja Kauko Huhtinen. Heidän työtään ovat jatkaneet Rauni Hakanen, Katja Sinnemäki sekä Olli Nieminen.