5. METSÄTALOUS

Jääkauden jälkeen n. 10 000 vuotta sitten maisema oli aukeaa ja puuttomassa maaperässä kasvoi vain ruoho- ja varpuvaltaista kasvillisuutta. Puulajeista ensimmäisen jääkauden jälkeisen vuosituhannen aikana levisi koivu, joka kasvoi matalana ja vänkyräisenä kuten nykyisin tunturien rinteissä. Ilmasto lämpeni vähitellen ja seuraavana maahan levisi mänty. Männyt levisivät koivun rinnalle osittain syrjäyttäen koivumetsät. Miltei puhtaat mäntykankaat peittivät suurimman osan maatamme. Ilmasto lämpeni entisestään ja 8 000-6 000 vuotta sitten yleistyivät terveleppä ja jalot lehtipuut; lehmus, kynä- ja vuorijalava, saarni, tammi ja pähkinäpensas. Jaloja lehtipuita tavattiin Keski-Suomen korkeudelle saakka, vaikka niiden osuus metsien puulajeista oli melko pieni. Tällä lämpimällä kaudella myös kivikautinen kulttuuri nousi kukoistukseensa.

Ilmasto alkoi kylmentyä uudelleen n.1 000 e.Kr. Silloin lehtimetsien osuus alkoi vähentyä ja jalojen lehtipuiden esiintymisalue siirtyi etelämmäksi. Kuusi alkoi myös vallata alaa tuoreilla kankailla ja korvissa. Nykyisen levinneisyysalueensa kuusi saavutti n. 3 000-2 500 vuotta sitten. Kristuksen syntymän aikoihin Suomen kasvillisuuskuva oli synkimmillään. Lehtipuiden vehmaudesta oli vain rippeet jäljellä ja jylhät, erämaat hallitsivat maisemaa

Ennen isojakoa metsät olivat kylän jakokuntien omistuksessa. Metsävarat olivat lähes rajattomat. Isojaossa tehtiin ero kruunun yhteismaiden ja kylien maiden välille. Loputon kaskeaminen ja tervanpoltto kuluttivat metsävaroja. Kankaanpäässä harjoitettiin kaupallista tervan polttoa 1700-luvulta lähtien. Kaikki mitä ei kaskettu, poltettiin tervaksi. Kylien lähimetsät olivat nuoria. Männystä kiskottiin pettua katovuosina ihmisille leivän jatkeeksi ja myös eläimille. Metsästä saatiin myös puutavaraa ja monissa koskissa toimi saha. 1919 Kankaanpäässä oli 4 sahaa ja 18 myllyä.

 1800-luvulla Hämeenkangas kasvoi metsää, mutta vuosisadan aikana se hakattiin ja poltettiin aukeaksi. 1850-luvulla tehdyssä tutkimuksessa Satakunnan metsien tilasta Kankaanpään seudun metsät luokiteltiin poltto- ja pienpuuta sisältäviksi ja puutetta oli tukkipuusta.

Nykyisin tervanpolton, kaskeamisen ja metsälaiduntamisen jäljet ovat hävinneet maisemasta. Valtaosa metsistä on talousmetsää.

Kyläalueelta tavataan monipuolisesti kuivan kankaan, kuivahkon kankaan, tuoreen kankaan ja lehtomaisen kankaan metsätyyppejä. Lajittuneet hiekkakankaat edustavat kuivien kankaiden kanervatyyppiä, jossa mänty esiintyy valtapuuna ja muita puulajeja tavataan harvoin. Kenttäkerroksessa runsaimmin esiintyy matalaa kanervaa. Hieman rehevämmillä hiekkakankaan osilla esiintyy kuivahkon kankaan puolukkatyyppiä. Puusto on melko hyvin kasvavaa mäntyä, jossa sekapuuna on heikkokasvuista kuusta sekä koivua. Kenttäkerroksessa on runsaasti varpukasvillisuutta mm. puolukka, kanerva ja mustikka.

Kanerva- ja mustikkatyypin metsiä esiintyy Ala-Honkajoella Koiviston- ja Alhonkeitaan avosoiden reunojen hiekkakankailla.

Karvianjokivarren metsät ovat rehevää, kuusivaltaista kangasmaan mustikka tai käenkaali-mustikkatyyppiä. Puusto on kuusta tai kuusivaltaista sekametsää. Aluskasvillisuudessa mustikka esiintyy huomattavasti runsaampana kuin puolukka. Jokilaakson selännealueilla on vaihtelevia mäntyvaltaisia metsiä, jotka edustavat puolukka- tai mustikkatyyppiä.

Talousmetsissä on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä, jotka metsälaki velvoittaa turvaamaan. Erityisen tärkeät elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia. Ne erottuvat selvästi ympäristöstään ja ovat yleensä pienialaisia.

Luonnontilaisen elinympäristön ominaispiirre on ennen kaikkea lahopuun esiintyminen: esim. kuolleet puut, kelot ja pökkelöt sekä maapuut. Hakkuu- ja ojitusjäljet puuttuvat tai ovat vähäisiä.

Kasvuolot näissä elinympäristöissä ovat äärevät: maasto jyrkkäpiirteinen, maa- tai kallioperä runsasravinteine tai karu, kuiva tai märkä. Puunkorjuu voi olla vaikeaa. Poikkeavat ympäristöolot suosivat kuitenkin monimuotoisuuden kehittymistä ja säilymistä. Moni metsänomistaja on jo ennestään vaalinut tällaisia kohteita:

Pienvesien elinympäristöt

Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt.

Rehevät elinympäristöt

Ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot. Lisäksi rehevät lehtolaikut.

Yleensä vähätuottoiset elinympäristöt

Pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla. Rotkot ja kurut. Jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät. Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat.

Tärkeää on ominaispiirteiden turvaaminen. Elinympäristöjä tulee hoitaa ja käyttää siten, että arvokkaat ominaispiirteet säilyvät. Hakkuun on oltava varovainen tai sitä on mahdollisesti luovuttava kokonaan. Toisaalta lehtipuulehdosta voi kaataa yksittäisiä kuusia lehtokasvillisuuden turvaamiseksi.

Lain mukaan kiellettyä on voimakkaasti maaperään ja puustoon vaikuttava toiminta: avohakkuu, kasvupaikalle ominaista kasvillisuutta selvästi vahingoittava maanpinnan käsittely, ojitus, metsätien tekeminen, purojen ja norojen perkaus, kemiallisten torjunta-aineiden käyttö, sellaisten puiden viljely, jotka eivät kuulu Suomen luontaiseen lajistoon sekä muut metsätalouden toimenpiteet, jotka oleellisesti muuttavat puuston varjostus- ja suojavaikutusta.

Sallittua on yleensä toiminta, joka ei vahingoita vaan jopa parantaa ominaispiirteitä: varovaiset hakkuut, yksittäisten puiden kaataminen, yksittäisten kuokkalaikkujen teko, puiden istuttaminen, siementen kylväminen, puutavaran kuljetus maanpinnan ollessa jäässä tai lumen peittämä sekä muut vastaavat toimenpiteet.

Elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttäminen voi aiheuttaa taloudellisia menetyksiä, jotka eivät ole vähäisiä. Tällöin yksityinen metsänomistaja voi hakemuksesta saada metsäkeskukselta toimenpiteitä varten poikkeusluvan tai ympäristötukea vähäisen haitan ylittävältä osalta.

Metsänkäyttöilmoituksessa tulee maanomistajan tai metsän hakkuuoikeuden haltijan antaa vaadittavat tiedot, jos metsän käsittely koskee erityisen tärkeitä elinympäristöjä.

Käytännön neuvoja elinympäristöjen käytöstä ja hoidosta saa metsäkeskuksesta ja metsänhoitoyhdistyksestä.

Metsämaisema

Suomen metsät ovat havupuuvaltaisia. Ulkoapäin katsottuna metsät näyttävät sulkeutuneelta massalta, jonka reunat rajaavat avoimia pelto- ja vesitiloja. Metsä on uudistuva luonnonvara, joten muutokset metsämaisemassa on hyväksyttävä. Laaja-alaiset toimenpiteet maisemassa ovat kuitenkin näkyviä ja muuttavat maisemaa pitkiksi ajoiksi. Puun lisäksi metsät tuottavat luonnontuotteita ja virkistysarvoja sekä niitä voidaan käyttää vanhoina metsälaitumina. Virkistyskäytön arvoa on vaikea mitata rahassa.

Metsän uudistus toteutetaan pääasiassa aukkohakkuuna. Maisemalliset häiriöt riippuvatkin hakkuualojen suuruudesta. Omistusrajojen noudattaminen tuottaa suorareunaisia aukkoja metsiin. Kuitenkin suuret hakkuualueet eivät ole

maisemallisesti häiritseviä muualla kuin alueen reunaosissa esim. maisematilaa rajaavaa metsää hakattaessa. Metsänreunat ja rannat ovat maisemallisesti arkoja kohteita, samoin maiseman korkeat kohdat, lakialueet, joissa hakkuutoimenpiteet näkyvät kauas.