Yhtä, Suometar-siskoseni! pelkäät lukijasi kyllästyttäneesi, kuin sitte menneen vuoden tuskin olet suutasi awannut 1808 wuoden tapauksille ja uroille. Sitä elä pelkää; sillä sen sodan maineita jokainen suomalainen ylpeydellä ja hellyydellä kätkee poweensa, kuunnellen miten esiwanhempamme oliwat yksimieliset ja uljaat, kuin yhteinen hywä oli kysymyksessä, eiwätkä säästäneet omaisuuttansa ei henkeänsä, kuin kansan kunnia ja isänmaan wapaus nähtiin olewan waarassa. Semmoisten tapausten kertomuksesta ei woi kyllästyä kukaan muu kuin semmoiset, jotka waipuneena itserakkauden palwelukseen saawat omantunnon waiwoja, kuunnellessa miten owat esiwanhempansa mielenlaadusta ja tawoista wieraantuneet. Waan semmoisia ei saa ajatella, maastamme löytywän. Sentähden toiwon julkaistawaksi seuraawan "pienen liitteen" niihin muistelmiin, joilla hra O. Blomstedt menneenwuotisissa palstoissasi ilahutti lukijoitasi, erittäinki kuin kertomukseni tulee todistamaan, että samaista sotaa käytiin ei ainoastaan wakinaisen sotawäen welwollisuuden pakotuksesta waan myös itse kansamme hellimmästä kunniansa ja wapautensa suojeluksen tunnosta. Että sodan waiheet loppuiwat toisin kuin toiwottiin ja haluttiin, ei wähennä asian arwoa, waan että silloinen wihollisemme, sitte laupiaaksi Suuriruhtinaaksemme tullut keisari Aleksander I –wainaa tiesi kunnioittaa esiwanhempaimme jaloa ajatustapaa ja ylewää isänmaan rakkautta, todistaa se temppu, että hän ijäiksi päiwiksi wakuutti Suomen kansalle ne wapaudet ja hallitussäännöt, joiden eteen niin paljo ja niin jaloa werta kansamme oli wuodattanut.

Olen sattunut semmoisesta wehkeestä, saamaan tietoja wanhalta uroolta, joka samassa tilassa on ollut osallisena ja melkein johdattajana, ja tahdon siis kertoa nämä tapaukset aiwan todenperäisesti, toiwoen poistaakseni suomalaisista weljistäni syyttömän häpeän.

Roth- ja Spoof-wainaiden mainiot wehkeet Ruowedellä 1808 wuoden kesäsydämellä pakoittiwat wenäläisiä kulettamaan apuwäkeä ja ruokawaroja Waasan tienoilla olewalle sotajoukollensa Tampereelta Hämeenkyrön kautta Kauhajokeen. Tällä matkalla täytyi heidän marssia sitä kolkkoa "Pohjankankaan" tietä, missä yli 100 wirstaa kesti käydä aiwan kylätöintä kangasta, jossa oli ainoina ihmisasuntoina aina 25 wirstan päästä olewat kestikiewaritalot. Kyläkarwialla oli arwon, paitsi Kantin kaksi kestikiewaritaloa, wirstan päässä wielä Suomijoen yksinäinen talo majaeltawaksi ja Kauhajoen Numijärwellä oli myös kolme neljä asumusta yksin näkywin. Tätä tietä kulkiessa sanotaan Wenäen sotawäen nähneen kowin nälkää, niin että pettukin, jota niillä tienoin melkein joka talossa silloin syötiin, oli heille kelwannut ikään kuin olis wehnäistä eli nisuleipää ollut. Kuin Wenäläiset kulkiwat suurissa parwissa ja päällikköinsä silmäin alla, eiwät arwanneet asukkailta tätä hätäwaran leipää wäkisin ottaa, ei esm. silloin kuin kenraali Demidoff wei joukkonsa tätä tietä Waasaan. Mutta esm. se wähäinen miehistö, jonka sama kenraali pani Tampereelta kuormastoa Pohjanmaalle tuomaan ja joka monet kerrat kulki samoja jälkiänsä, eleskeli matkoillansa roswoilemalla. Niin tuliwat kerran Suomijokeen Karwialla ja waatiwat ruokaa. Isäntä sattui silloin olemaan poikapuolinensa metsässä ja talon emäntä makasi lawantautia sairasna eikä kyennyt hiwahtamaan. Sentähden lähti muuan itsellismies hakemaan talon miehiä metsästä, mutta isäntä ja wanhin poika pötki wieraita pakoon, waan nuorempi poika, Tuomas Joosepinpoika, joka näistä tapauksista on minulle kertonut, sääli äitiparkaansa ja seurasi hakumiestä kotia. Tänne hänen ennätettyä huusiwat wieraat pakkosanoilla häneltä "maslaa i fliepaa", woita ja leipää. Hän kuin tiesi warat wähiksi talonki wäelle, mitäs sitten niin monelle wieraalle jaettawaksi, jäi arwelemaan asiaa eikä ollut wieraiden mielestä kyllin nopea. Sentähden otettiin häntä käsiin, pari miestä häntä pitäen, toiset kaksi lyöden häntä. Tuomas tuosta ei huolinut waan antoi heidän lyödä siksi kunne tunsi pitelijäinsä kädet löyhtywän, jolloin irtautui juoksupakoon. Tämä kun näki murhamiehen jo saawuttawan, hädissänsä sieppasi hakopuun ja antoi tawoittajallensa semmoisen kolauksen otsaan, että siihen jäi ja hän sillä erällä pääsi pakoon. Ei siihen leikki kuitenkaan loppunut. Myllystä muka tullen kotiansa toisen miehen kanssa tapasi hän sieltä samat wieraat ja muita kumppalia lisäksi, jotka palatessa Waasasta oliwat taas poikenneet Suomijokeen. Tuomas kyllä kauhistui nahdessään heitä, waan ei ollut ystäwiänsä tuntewinansa eikä luullutkaan heidän enää tuntewan häntä. Menipä sentähden rehtewänä wähä ulommite siwuitse, mutta silloin karkasi yksi wenäläisjoukosta kiiwaasti häntä kohti, waan epähuomiossa tarttui kiinni Tuomaan toweriin. Kuin kersantti kiljasi miehelle että oli erehtynyt, Tuomas heti yskän ymmärsi ja otti kahteen jalkaan, päästäksensä metsään, jonne häntä mies ajoi takaa, waan onneksi kompastui ojaan että Tuomas pääsi tiehensä.

Nämä weijarit tekiwat samallaista wäkiwaltaa muuallaki Karvian kappelissa aina kirkolle asti, kaappien kirnuista woit ja piimät laskuihinsa, wieläpä teurastaen ihmisten itikoitaki eli eläwiä, joiden lihat löiwät matkaansa, ja sitä he tekiwät erittäinkin Karhulasta, Pappilasta, Lammilta ja Hautalan taloista, joista ihmisten wiimein täytyi mennä karjoinensa pakosalle, ja sentähden alettiin kyllästyä näihin wieraihin. Wiimein tuli se hirweä sanoma, että wieraat oliwat Juhannuksen iltana ryöstäneet Waasan kaupungin syyttömät asukkaat ja pahasti rääkänneet ihmisparkoja. Samaan aikaan tuli Karwiaan talonpoika Topias Kiviluoma Kauhajoelta, tuoden awointa kirjettä, jonka sanottiin Suomen sotajoukon ylipäällikön kreiwi Klingsporan kirjoittamaksi, käskyllä jokaiselle aseihin kykenewälle miehelle Karwialla, Honkajoella sekä Kauhajoella, kokoontumaan Pohjankankaalle ja ottamaan Wenäläisiltä pois kuormaston, jossa sanottiin kuljetettawan kalliinta Waasasta ryöstettyä tawaraa; kuka tätä käskyä ei totellut, piti hirtettämän. Kirjeen tuoja lisäsi suullisesti, kuormaston wartiomiehenä ei olewan kasakoita mutta waan jalkawäkeä, ja että suomen rakuunoita piti Alavuudelta päin tuleman rahwaalle awuksi.

Kauhajoelta näin tullut käsky lennätettiin myös Honkajoelle, ja kohta kokoontui melkoinen joukko näitä muuten rauhallisia mutta wieraiden röyhkeästä käytöksestä julmistuneita metsäkulmalaisia Kanttiin eli Kantsiin, jonka siwute Karwianjoki juoksee ja mistä joen poikki kulkee Pohjankankaan maantie. Tänne asti piti Kauhajokelaisten ajaa kuormastoa takaa, ja mainittu Tuomas Suomijoki sekä Topias Kiviluoma lähtiwät ratsastaen Kauhanewalle, 10 nykysen wirstan päähän Kantista etuwartioksi, erittäinki tiedustelemaan, jos kuormastolla olis kasakoita wartiowäkenä. Kauhajoella ei kyllä ollutkaan kasakoita, mutta niitä oli Ilmajoelta tullut Nummijärwelle metsäin läpi, jonkatähden kuormaston wartijat ensin oliwat luulleet heitä suomalaisiksi ja ruwenneet ampumaan. Kauhanewalla odottelewat miehet kuin ampumisen kuuliwat, luuliwat Kauhajokelaisten jo rakunain awulla ottelewan kuormastoa Nummijärwellä, jonkatähden hajottiwat siltaa newalta ja tekiwät sillalle walkioita, polttaaksensa sen kokonaan ja niin katkastaksensa Wenäläisiltä pakotien, kuin newa on pohjattomasti wetelä ja awara kiertää, niin ett’ei yksikään Wenäläisistä olis päässyt Kauhajokelaisten käsistä karkuun. Waan hetkisen wielä siinä odotettua hawaitsi Tuomas kokotetun kuormaston lähenewän Kauhanewaa ja sen etupäässä kasakoita ratsastawan. Sen ilmoitti heti kumppaneillensa, joiden kanssa lähti ratsastamaan, niin kowasti kuin hewoiset jaksoiwat, Kantsia kohti metsän läpi. Mutta kasakit oliwat jo hawainneet heidät ja käyttiwät samaa kyytiä perästä, niin että alkoiwat jo saawuttaa miehiämme. Tuomaan tuumasta ajettiin nyt siwulla olewaan newaan, ja kuin hewoiset upposiwat kiinni, alettiin koetella jalkakyytiä. Kasakki ajoi myös hewoisensa newaan ja tuli jo niin lähelle, että ampui Topias Kiwiluoman kuoliaaksi, mutta ei osannut muihin.

Suometar 1859 nro 7, jatko

Sillä aikaa kuin talonpoikajoukon etuwartijoille odottelemisensa Kauhanewalla oli wiimeinki näin surkeasti loppunut pakoon ja Kiwiluoman kuolemaksi, oli Kantissa seisowa pääjoukko talonpoikia, pitkästyneenä kuormaston tulon odotukseen, päättänyt sinä iltana mennä kylpemään eli wihtomaan ja muutamat miehistä auttoiwat piikoja kantamaan wettä saunaan, jonka talonwäki oli lämmittänyt heille. Waroiksensa oliwat kumminki ottaneet kansipuita pois Karwianjoen ylisestä sillasta, ett’ei wihollinen, jos sauna-aikaan olisi tulemassa, saawuttaisi heitä alastomina. Ennen kuin sauna kumminkaan selkisi, nähtiin kasakoita metsän rannalta laskewan aika laukkaa, ja heti lähtiwät raitilla olewat miehet juoksemaan metsään minkä jaksoiwat. Mutta weden kantajat eiwät saunasta niin pian ennättäneet kuin kasakit jo hyppäyttiwät hewoisensa yli sillan aukon ja tuliwat yhtä wauhtia saunalle, mistä miehet poloiset nyt wasta koettiwat piikain kanssa pakoon, mutta kasakit saawuttiwat ja murhasiwat heidät. Onni waiko onnettomuus lienee ollut että kasakit löysiwät yhden murhatun powesta Klingsporan edellä mainitun käskykirjeen talonpojille. Mutta sillä kertaa eiwät Wenäläiset sen kauempaa wiipyneet Kantissa waan kiiruhtiwat pois kuormastoa, jättäen siihen murhatut, joista ainoastaan yksi oli Karwialainen, ja senki ruumiin sitte Wenäläisten mentyä omaiset korjasiwat pois.

Kohta myöhemmin tuli kuitenki melkoinen joukko Wenäläista sotawäkeä Tampereelta Karwialle, ja kuin sitä yhtä ruumista ei murhapaikalta enää löytynyt, etsiskeliwät he sitä ympäri koko Karwian kappelia ja käwiwät kahdesti jok’ainoassa riihessä, waan siihen riiheen, jossa ja wielä likimmäisen talon riihessä ruumis lepäsi, eiwät kuitenkaan osanneet. Sentähden jäiwät Karwialaiset rankaisematta talonpoikain kapinaksi luwetusta yrityksestä. Mutta kuin Klingsporan niminen käskykirje, jota arwellaan Kauhajoen Knuuttilan isäntäwainaan Kustaa Inbergin kirjoittamaksi ja jonka kasakit oliwat löytäneet yhden murhatun powesta, lienee tarkemmin ilmoittanut Kauhajokelaiset syypäiksi, niin sama kostojoukko poltti monia taloja Kauhajoella.

Näin siis tämä rahwaan sotawehje tuli mainioksi ainoastaan murhattuin lukumäärästä. Paitsi jo mainituita ammuttiin myös yksi kuormastoa kyyditsewä Kauhajokelainen jo Nummijärwellä, silloin kuin kasakkain tullessa Ilmajoelta sinne wartiowäki rupesi heitä ampumaan, luulosta että oliwat suomen hewoiswäkeä. Mainittu kyytimies lähti ampumista pakoon kuormaltansa juoksemaan, waan sai kuolemansa.

Erinomaisen warowasti kuljettiwat Wenäläiset kysymyksessä olewaa kuormastoa, jo ennenki kuin oli nähtäwää merkkiäkään rahwaan yrityksestä sen poisottamiseen, lieneekö siihen sitte syynä ollut se, että siinä todella kuljetettiin Waasalaisten kalliimmat tawarat, waiko se että wartiowäki oli jo edeltä saanut jonkinlaisen ilmoituksen yrityksen hankkeista.

Mainittu Tuomas Suomijoki elää nyt Parkanon Alaskylässä wanhuksena.

Jaakonpoika

___

Lisäys 2017

Oskar Blomstedt 1862: Kapina Kauhajoella w.1808 (kirja pdf-muodosssa, 40 s.)

(Blomstedt sijoittaa Kauhajoen kapinan ja sitä seuranneet kostotoimet 15.–18. heinäkuuta väliseen aikaan eli Lapuan taistelua seuranneeseen viikonvaihteeseen. Venäläisen sotapäällikön Friedrich Wilhelm von Buxhoevdenin kokoelman ja Kauhajoen kirkonarkiston kuolleiden ja haudattujen tietojen mukaan kapina ja kostotoimet sijoittuvat ajalle 8.–12. heinäkuuta.)