Hämeenkyrön Järvenkylässä erosivat Etelä-Suomesta Pohjanmaalle johtavat tärkeät kulkutiet, Kyrönkankaan kesätie ja Kyrönkankaan talvitie toisistaan. Tiet haarautuivat nähtävästi nykyisen Nuutin talon kohdalla, missä kesätie kääntyy kulkemaan luodetta kohden Hämeenkangasta myöten talvitien painuessa alas Kyrösjärven jäälle. Talvitie kulki sitten jäitse kohti Ikaalisten kirkonkylää. Noin parin kilometrin päässä mainitusta kirkonkylästä etelään se nousi maihin Kalmaan talon rannassa kulkien maata myöten entiseen Turkin majataloon, kirkonkylään. Kirkonkylästä tie laski jälleen alas Kyrösjärvelle suuntautuen kohti Kartun kylää, jossa se jälleen nousi maihin Hallian talon rannassa, ja kulki sitten kylän läpi pohjoista kohden Salonsuuhun, missä jälleen laski alas Kyrösjärvelle. Höytölän kylän rannassa tie nousi jälleen maalle kulkien Soution ja Alpin talojen välitse pohjoista kohden Heittolan lahdelle.

Missä tie nousi Kyrösjärveltä lopullisesti maihin sen pohjoispäässä, on jonkin verran kyseenalaista. Paikkakunnan vanhimmat asukkaat ovat maininneet kolme eri tietä, jotka kaikki kyllä ovat verrattain lähellä toisiaan ja yhtyvätkin toisiinsa jo muutaman kilometrin päässä Kyrösjärven rannasta pohjoiseen. Kaksi näistä on Vääränjoen länsipuolella, yksi lähes sen itäpuolelta. Läntisin kääntyy jo Höytölän kylän pohjoisrannalta kulkemaan luodetta kohden, nousee pienen maakannaksen yli kulkemaan luodetta kohden, nousee pienen maakannaksen yli ja jatkuu siten Heittolan lahden pohjukkaan nousten maihin Riitialan kylän Ala-Vakerin rannassa. Täältä se kulki laaksomaita myöten Kiasen maan läpi ja nykyisen Uudentalon sivuitse koillista kohden yhtyen Heittolan kylätiehen siinä, missä tämä kohtaa nykyisen Ikaalisten kauppalaan johtavan maantien . Tämä Heittolan nykyinen kylätie onkin juuri sama, mikä mainitaan toisena vanhan talvitien suuntana.

Tämä Heittolan läpi kulkeva tie nousi maihin Viljakan talon rannassa kulkien sen taajan taloryhmän välitse, missä sijaitsivat Viljakan, Hartuksen ja Kauppilan (eli Keisarin) vanhat talot, ja jatkui sitten Lamminmäen torpan sivuitse nykyisen kylätien suuntaa pohjoista kohden, kunnes se kohtasi edellä mainitun Riitialasta tulevan tien. edelleen se kulki nykyisen maantien yli koillista kohden Linnankankaalle - samaa tieuraa, jota osaksi vieläkin talvella kuljetaan. Linnankankaalla tämä talvitie yhtyy nykyiseen Parkanoon johtavaan maantiehen noin puolentoista kilometrin päässä Vääränjoen sillasta pohjoiseen. Siitä se jatkui pohjoista kohden nykyistä maantien uomaa pitkin Puntarikiven ohi aina Ikaalisten ja Parkanon pitäjäin rajaan saakka. Sivuutettuaan tämän rajan vanha talvitie kääntyi koillista kohden kulkien Satulakiven ohi, sivuuttaen Lapiolahden ja Valkaman torpat ja jatkuen sitten Vääränjoen länsirantaa Parkanonjärven eteläpäähän.Tämä jälkimmäinen tienosa pitäjäin rajasta Lapiolahden torpan tienoille saakka on jo kokonaan jäänyt pois käytännöstä vielä noin 40 vuotta sitten, jolloin sitä aurattiin talvisin samoin kuin koko Riitialan Ala-Vakerin rantaan saakka.

Kolmas mainitsemamme vanha talvitie erkani edellä mainitusta Heittolan kylään johtavasta tiestä Heittolan lahdella, kääntyen kulkemaan kohti koillista Vääränjoen itäpuolella. Se kulki alavia, tasaisia maita Soukon niitun Suvilammin ja vähäisen suomaan yli Poltin kylän nykyisen tienhaaran kohdilla. Tässä se kääntyi nykyisen Parkanoon johtavan maantien suuntaan pohjoista kohden, kulkien ensin muutaman sadan metrin päässä virtaavan Vääränjoen yli Veneslinnan kohdalla. Vääräjoki jäätyi tällä kohtaa arvattavasti ennen Kyrösjärven pudottamista niin lujaan jäähän, että sitä pääsi kulkemaan joen yli ilman siltaakin. Vedet olivat nimittäin sillä kohden joessa ennen Kyrösjärven pudottamista. mikä tapahtui noin 70 vuotta sitten, Kyrösjärven vedenpinnan tasalle, koska nykyinenkin vedenpudotus Veneslinnan kohdalta Kyrösjärveen tekee vain noin kolme jalkaa. Veneslinnan kohdalta tie jatkui pitkin Linnankangasta, joka alkaa mainitusta Veneslinnan harjusta ja joka on epäilemättä saanut siitä nimensäkin, yhtyen edellä mainittuun Riitialasta ja Heittolasta tulevaan tiehen siinä, missä tämä yhtyy nykyiseen Parkanoon johtavaan maantiehen.

Ratkaistavaksemme jää nyt, mikä näistä kolmesta vanhasta talvitiestä oli vanhin ja eniten käytetty. Riitialan kautta kulkevalla tiellä näyttää olleen etuna se, että se väisti ne jyrkähköt ahteet, mitkä sattuivat Heittolan kylän läpi kulkevalle tielle, ja lisäksi se, ettei sitä tietä kulkiessa tarvinnut kulkea Vääränjoen yli. Heittolan läpi kulkevalla tiellä oli etuna taas, paitsi sitä, että senkään kautta kulkiessa ei tarvinnut mennä Vääränjoen yli, se että se oli jonkin verran lyhyempi kuin Riitialan kautta kulkeva tie. Yrjö Koskinen mainitsee Jaakko Ilkan ja Klaus Flemingin kulkiessaan Kyrönkankaan vanhaa talvitietä samonneen joukkoineen v.1597 juuri Heittolan kautta. Meidän ei ole kumminkaan ehkä otettava tätä mainintaa aivan ehdottomasti edellä mainitsemaamme Heittolan kylätietä tarkoittavaksi, koska molemmat toisetkin tiet nousevat maihin noin kilometrin päässä itään mainitusta keskitse kulkevasta Heittolan tiestä

Vääränjoen itäpuolelta alkavalla Veneslinnan kautta kulkevalla tiellä olivat myös omat etunsa edelliseen nähden. Ensinnäkin se oli kaikkein lyhyin - ehkä noin kaksi kilometriä lyhyempi kuin Riitialan kautta kulkeva tie. Lisäksi oli etuna miltein tasainen maasto aina Veneslinnan juuritse, ei suurempaa ahdetta niilläkään tienoin ollut. Vaikeuksia voi tuottaa vain syys -ja kevätpuolella sekä pitempiaikaisten suojailmojen aikana pääseminen jäitse Vääränjoen yli. On tuotu esiin kumminkin se mielipide, että Jaakko Ilkan ja Klaus Flemingin joukot olisivat kulkenet juuri tätä tietä. Tällainen olettamus lausutaan eräässä "Sanomia Turusta" -lehden kirjoitelmassa noin viisikymmentä vuotta sitten. Nimim. "K" kirjoittaa kertomuksessa "Pirkkalasta Ikaalisiin" mm. seuraavaa:

"Eräässä kohdin Poltinjoen varrella Heittulan kylän maalla ilmaantui Kyröskosken laskemisen jälkeen, molemmin puolin jokea veden alla ollut riutta: rannalla on jokeenpäin puita taajassa ja vahvassa, juuret maassa kiinni. Toista kyynärän vahvuinen maakerros on niiden päällä ja isokkaita puita kasvaa jo maakerrroksen päällä. Olisiko geologisia ilmiöitä vai muinaisia sotavarustuksia, emme taitaneet sanoa. Ainakin tiedetään Klaus Flemingin Nuijasodan aikana v. 1596 Pirkkalasta kulkeneen Kyrön ja Ikaalisten läpi Pohjankangasta Pohjanmaalle. Sillä välin oli, paitsi muita ottelu Höytölän kylässä Ikaalisissa (vähän matkaa etelään päin Heittolasta) jonka Vainioilla on löydettykin nuijasodan aikuisia aseita. Että kulku siihen olisi käynyt Heittolan läpi ja Poltinjoen yli Parkanoon päin ja että Poltinjoen äyräillä taas olisi koettu vastarintaa ja tehty riuttaa, joka sittemmin olisi vajonnut nerkoon eli liejuun maahan, on mahdollista. Poltinjoesta löysi hiljakkoin eräs mies oudonlaisen rautakappaleen, mutta viskasi sen vasta sinne. Kumppanimme, joka sen asian tiesi, sanoi sen olleen ns. ryssänkirveen, jommoisia vielä on paikoittain (esim. Pirkkalassa )." Se "riutta", jota kirjoittaja tässä kuvaa, paljastui joesta (jota kirjoittaja kutsuu Poltinjoeksi, syystä että Poltinjoki yhtyy Vääräänjokeen vähän ylempänä tässä mainittua paikkaa) juuri Veneslinnan kohdalla. Allekirjoittanut kävi syksyllä 1930 katsomassa mainitun "riutan" jäännöksiä kuultuaan asiasta eräältä Heittolan kylästä kotoisin olevalta mieheltä. Joen äyräällä näkyy vieläkin muutamissa kohdin vahvalta puunrunkojen jätteitä. - Ei liene mahdotonta ajatella, että tämä Veneslinnan kautta kulkeva tie edustaisi juuri vanhinta tietä.

Olemme edellä jo useamman kerran maininneet Veneslinnan nimen selostamatta enempää tätä merkillepantavaa nimeä ja paikkaa. Lienee sopivaa antaa tässä yhteydessä paikasta jonkinlainen selostus ennen kuin kiirehdimme jatkamaan kuvaustamme Kyrönkankaan talvitiestä Parkanonjärven eteläpäästä eteenpäin, jonne sakka tiensuunnan edellisessä jo olemme osoittaneet.

Mielenkiintoinen "Veneslinna" on oikeastaan sangen vähän tunnettu nimi. Kirjallisuudesta emme ole sitä lainkaan tavanneet.

Sekään henkilö, joka "Sanomia Turusta" lehdessä antoi edellä esittämämme kuvauksen "riutta"-löydöstä, ei ollut tietoinen siitä, että mainitun riutan kohdalla kohosi Veneslinnan harju. Jos hän olisi sen tuntenut, olisi hän varmaan jonkin sanan siitäkin maininnut, koskapa hän niin huolellisesti kirjoituksessaan muuten näkyy vähänkin mielenkiintoisia paikkoja matkansa varrelta kuvaavan. Siurossa olevasta Linnanvuoresta hän esim. antaa hyvin tarkan selostuksen. – Nimi tunnetaan oikeastaan vain Heittolan ja Poltin kylissä, siis muutamien kilometrien etäisyydellä mainitusta paikasta.

Veneslinnan hiekkaharju (kuva) sijaitsee Vääränjoen pohjoisrannalla niillä tienoin, missä Parkanosta Tampereelle johtava maantie kulkee Vääränjoen yli. Harju kohoaa noin 30 metrin korkeuteen, nousten välittömästi jokiäyräästä. Joki tekee paikalla pienen kaaren kiertäessään harjun itä- ja eteläsivustaa. Lännen puolella on parin sadan metrin levyinen, luodetta kohti kulkeva nevamaa, joka nyt on viljelykselle raivattu, mutta ennen ollut vetelää rämeikköä. Idän ja lännen puolelta kohoaa harju, joka juurelta on noin sadan metrin levyinen, jotenkin jyrkästi, jotta näitä sivustoita täytyy nousta "nelinryömin" ylös. Etelän puoleinen rinne on sannan ottamisen vuoksi lohkaistu pois, mutta selvästi voi päätellä, että se ei ole ollut yhtä jyrkkä kuin idän ja lännen puoleinen rinne. Pohjoisesta päin tie on ollut avoin harjulle Linnankangasta myöten, mutta sekin on hyvin kapea Veneslinnan lähellä.

kuten edellä olevasta voi päätellä, on paikka sopinut hyvin puolustuspaikaksi eteläisestä suunnasta tulevaa vihollista vastaan. Tämän lisäksi on sillä ollut oivallinen sotilaallinen asema. Veneslinnalla on ollut samantapainen hallitseva asema Parkanon laajaan vesistöön ja Ikaalisten Vahojärven reittiin nähden- vaikkakin tietysti pienemmässä mittakaavassa, -kuin Siuron kuuluisalla Linnanvuorella on ollut koko Kyrön vesistöön nähden. Tämän paikan ohi oli kaikkien veneiden kuljettava, jotka aikoivat päästä noihin yllämainittuihin vesistöihin. Vahojärveltä tuleva Poltinjokikin yhtyy nimittäin Vääräänjokeen Veneslinnan yläpuolella. Kun Parkanon vesistön latvat puolestaan jotenkin välittömästi yhtyvät pohjoisen Kyrönjoen Vesistön latvoihin, hallitsi Veneslinna siis koko tuon pitkän vesitien alkusuuta. Mainittu joesta kuivaamisen jälkeen löytynyt riutta lieneekin mieluummin ajateltava rakennetuksi niitä varten, jotka kesällä vesistöä ylös pyrkivät. Perintätieto kertookin, että paikalla on sodittu mm. Isonvihan aikoihin.

Veneslinnan kohdalla on ollut myös venevalkama. Parkanolaiset ja kihniöläiset ovat jättäneet sinne veneensä - arvattavasti silloin, kun heillä ei ole ollut lastia kuljetettavanaan, kuten esim. kirkko- ja käräjämatkoilla. Vääräjoki on nimittäin täysin nimensä mukainen. Kaartuen milloin oikaan, milloin vasempaan se tekee soudettavan matkan huomattavasti pidemmäksi kuin matka oli maitse, jolloin käytettiin sitä samaa tietä, joka talvellakin johti Veneslinnasta Parkanonjärven eteläpäähän. Ylläoleva selittää myös, miksi paikalle on annettu tuo harvinainen Veneslinna -nimitys.

Pysähdyttyämme näin hetkiseksi tarkastamaan Kyrönkankaan vanhan talvitien varrella sijainnutta puolustusasemaa - mikäli oletamme talvitien Vääränjoen yli kulkeneen - kiirehdimme tutustumaan talvitien seuraaviin taipaleihin.

Parkanonjärven eteläpäästä, Oukaron rannasta, lähti tie kulkemaan järven länsirantaa sivuuttaen Möhkön saaren samoin kuin Haapasaarenkin näiden itäpuolitse ja kulkien Jouttenniemen kärjen yli, karttaakseen paikalla olevaa salmipaikkaa, jatkui järven pohjoiskolkkaa kohden. Ennen kuin saavuttiin järven pohjoisrantaan, sivuutettiin Kaupin vanha majatalo järven itärannalla.- Sikäli kuin paikkakunnan vanhat ihmiset muistavat, tie on noussut maihin Viinikan joen länsipuolella Korvensuussa, kulkenut sitten aluksi korkeampaa maastoa välttäen Pärdenin talon alapuolitse Pappilan koskelle. Kosken yli kuljettiin sen alajuoksusta n.k. Alisen myllyn kohdalta, jonka tammesta kuljettiin yli vielä noin 50 vuotta sitten kesällä veneillä kirkolle kuljettaessa. Tästä tie välttääkseen vastassa olevaa mäkeä kääntyi luodetta kohden, kulkien sitten kirkonkylän läpi Kanan talon länsipuolitse nykyisten Kunnanlääkärin talon, Päivölän, Riihimäen kansakoulun ja Nummisen kautta Kuttikalliolle, missä se sivuutti 1800- luvun alussa rakennetun Parkanon kirkon tämän länsipuolitse. Täältä tie laski koillista kohden jotenkin nykyisen maantien suuntaa seuraten Haapasen kosken äyräälle, jatkuen siitä jokivartta (nyk.Tuurin asumuksen ja joen välitse) nykyisten Luojuun ja Vierikon asumusten tienoille ja edelleen Käen talon länsipuolitse Visurilammin itäpäähän. Tiestä käytetään nimitystä "vanha maantie"

Tämä tie Parkanon kirkonkylän lävitse edellä esitettyä suuntaa ei kuitenkaan voine olla hyvin vanha - vaikka sitä onkin käytetty ennen kuin nykyiset maantiet ovat kirkonkylään rakennetut - koska se tuli kulkemaan kosken yli, ja tämä olisi edellyttänyt taasen sillan olemassaoloa. Koskien yli on kyllä Pohjois-Satakunnan vesistöissä kesällä kahlaten kuljettu, mutta paljon vaikeampaa on kulkea niiden yli talvella, kun rannat ovat jäätyneet. Sillan tekemiseen enempää kuin kahlaten kulkemiseenkaan ei näillä tienoin kumminkaan ollut pakottavaa syytä. Muutamien satojen metrien päässä kosken yläpuolella on nimittäin Kana- eli Kirkkojärvi. Jos tahdottiin välttämättä kulkea nykyisen kirkonkylän läpi, voitiin ajaa sinne saakka ja kulkea tämän järven yli kirkonkylän puolelle. Tätä tietä kuuluu muuten jonkin verran käytetynkin - Syytä Parkanon kirkonkylän harjulle pyrkimiseen on ollut kumminkin vasta sitten , kun sinne on alkanut syntyä asutusta, jotta on voitu käyttää hyväksi sikäläistä paikallisliikennettä ja poiketa taloihin. Talot eivät ole siellä kumminkaan vanhoja. Silloin kun kirkkoa sinne rakennettiin, oli siellä tuuhea metsä, jonka siimeksessä olivat ainoastaan Kanan ja Raiskionrannan talot. Muut silloiseen kirkonkylään kuuluvat talot: Rantala (nyk. pappila), Kivelä, Viinikka ja Käki ovat etäämpänä. Raiskionrannan talo on vasta n.150 vuotta vanha, ja Kanan kylläkin hyvin vanha talo on taas alun perin sijainnut pohjoisesta tulevan Viinikkajoen rantamalla Turpeuslammin lähettyvillä. Mielestämme kaikkein vanhin tie onkin etsittävä juuri viimemainitulta suunnalta. Parkanon järveltä on voitu aivan hyvin tulla joko itse Viinikkajokea myöten jäitse tai rantaniittyjä pitkin Turpeuslammin rantaan asti. Joki jäätyy vieläkin lujaan jäähän Turpeuteen asti, vaikka vesiä on laskettukin. Turpeudesta eteenpäin on voitu käyttää samaa tietä, jota kesällä tiedetään käytetyn ja joka kulki mainitun Turpeuslammin rannasta Viinikan talon ohi Riuttasjärven eteläpäähän. Kerrotaan nimittäin, että kun pohjois - Parkanoon kuljetettiin nk. "mattojauhoja" (nimitys johtuu siitä että jauhot oli laitettu niinistä punottuihin säkkeihin), tuotiin "matot" ensin veneillä Turpeuden rantaan, missä oli venevalkama lammiin koillisesta tulevan pienen Viinikka ojan suussa. Rannalla jaettiin jauhot useammalle ostajalle pienempiin pusseihin, sillä koko "mattoa" eivät monetkaan voineet ostaa. Pussit kannettiin sitten Riuttasjärven eteläpäähän asti, missä toiset veneet odottivat. (Turpeudeta alkaa nimittäin pitkä koskiseutu, jota myöten olisi vaikea saada vetämälläkään ylös venettä ) Viinikan talon vanhaan karttaan onkin tie tälle suunnalle merkittynä.

Jos katselemme Parkanon kirkonkylän seutua kartalta, tuntuu oudolta ajatella, minkä vuoksi olisi tarpeellista kulkes, niin pitkältä maitse talvella, kun välille sattuu jo Kairolamminkin leveähkö uoma. Houkuttelevalta tuntuu tarkastella maastoa itse itse paikallakin päätellä tie lukeneen Viinikasta suoraan Kairolammin yli edellä mainitsemallemme "Vanhalle maantielle", joka kulkee tästä Käenmäen ohi"Pirun portaitten" (kahden pienen mäen töyrään) yli Pikku-Visurilammin itäpäähän, missä olemme varmasti jälleen Kyrönkankaan vanhan talvitien jäljillä- tie kun on vielä selvästi näkyvissä tässä alkavassa metsäseudussa. Tämä tie olisi kaikkein lyhyin ja myöskin maaston puolesta hyvin sopiva. On kumminkin pari seikkaa, jotka pakoittavat otaksumaan talvitien kulkenen aikaisemmin esittämäämme kesätien suuntaan Turpeudesta Riuttasjärven eteläpäähän. Toinen näistä seikoista perustuu siihen, teeä Kairolammin yli voidaan kulkea vain vähän aikaa keskitalvella jäitse. Vesi on tässä koskien välissä lammessa sikäli liikkeessä, että jäät hyvin helposti lauhemmalla säällä tulevat pettäviksi. Toinen seikka, joka puhuu myös tätä houkuttelevaa ajatusta vastaan, on se , että Riuttasjärven eteläpään läntisellä rannalla on lahti, jolla on vielä nimenä "Talvitien suu", ja josta tie lähti kulkemaan suoraan länttä kohden Pikku –Visurilammin tienoille, missä talvitien ouma kuten huomaamme, on vielä varmasti nähtävissä. Näin ollen emme ehkä erehtyne, jos päättelemme Kyrönkankaan ikivanhan talvitien kulkeneen Parkanon kirkonkylän kohdalta Viinikanjoen itäistä rantaa –sillion sivuutettiin ilman muuta lännestä tuleva Vuorijärven vesistökin Pappilan koskineen- Turpeuden ja Viinikan kautta Kairolammin ohi Riuttasjärven eteläpååhän. Täällä mentiin vasta vesistön yli "Talvitien suuhun" ja edelleen kangastielle Pikku-Visurilammin rannalle.

Ennen kuin kumminkaan lähdemme esittelemään tuota kangastietä, täytynee houmauttaa eräästä seikasta. Kuten kartastakin huomaa, alkaa Riuttasjärvestä leveähkö vesistö nimeltä "Kaidat vedet". Esiin nousee tietenkin kysymys, miksi talvitie kääntyy kangastielle, eikä lähde kulkemaan mainittua vesistöä pitkin. Syynä tähän on sama seikka, minkä vuoksi talvitietä ei suunnattu kulkemaan Kairolamminkaan yli. Jäät "kaidoissa vesissä" ovat hyvin epäluotettavia "vesien" virtaavuuden vuoksi. Niitä ajetaan kyllä talvisin, mutta ajajan täytyy tuntea hyvin reitit - ja onnettomuuksia on sittenkin lukuisasti sattunut. Lisäksi voi mainita, että matkalla olisi sivuutettava kolme varsinaista koskipaikkaakin, ennen kuin päästäisiin Linnanjärvelle eli Nurmijärvelle, mitkä seikat eivät tule selvästi ilmi kartalta.

Käymme sitten tarkastelemaan vanhan talvitien suuntaa Pikku-Visurilammillta pohjoiseen, jonne aikaisemmin esitimme myös Parkanon kirkon vieritse Kuttikallion yli tulevan tien, "Vanhan maantien" suuntautuneen.Talvitie lähtee nykyiseltä Jalasjärvelle johtavalta maantieltä mainitun lammin itäpäästä kulkemaan luodetta kohden, nousten loivasti Visurimäen rinnettä ylös ja laskeutuen sitten jonkin matkan päässä alas "Talvitien sillalle", joka johtaa pienen luoman ja sen äärellä olevan nevakon yli. Sillassa on ensin muutamia pitkittäin tiensuunnassa olevia hirsiä luoman yli ja sen jatkona "kapulasiltaa"- nevaan, poikittain tiensuuntaan nähden vieretysten ladottuja puita- kaikkiaan noin parinkymmenen metrin pituudelta. Tämän jälkeen tie nousee Kalliokankaalle kulkien sitä myöten pohjoista kohden noin parin kilometrinpäässä länteen nykyisestä Jalasjärvelle johtavasta maantiestä ja kohdattuaan pienen Kullanojan kulkee tämän yli sillasta, joka siihen nyttemmin on tehty, kun valtion toimesta ojaa on perattu. Ojareen toisella puolen alkaa sileä hiekkakangas, Leirikangas nimeltään, jota myöten tie sitten edelleen kulkee. Kangas on saanut nimensä siitä, että venäläiset jonkun sodan aikana ovat kauttakulumatkallaan tälle kankaalle leiriytyneet, mihin tarkoitukseen kangas hyvin soveltuukin. Tie jatkuu sitten edelleen nykyisen Västilän tilan ohi ja sitä myöten Viljakan tilan sivuuttaen Kuivasjärven eteläpäähän Nivuslahti nimiseen lahdekkeeseen. – Tämä taival Pikku-Visurilammilta Kuivasjärvelle on lähes peninkulman mittainen ja tie kulkee, kuten selostuksesta olemme jo nähneet, etupäässä tasaisia kangasmaita. Kesällä voitiin tätä tietä kumminkin käyttää vain ratsutienä eikä sitä paljon kesätienä käytettykään. (sellainen kulki lähempänä "katoja vesiä nykyisen maantien itäpuolitse kangasmaiden syrjiä kierrellen. Nykyiselle maantielle sattuva "Suvisillan ahdet" on vielä muistona tuosta tiestä, joka Linnanjärven itäpuolelta Rännärin kosken yli portaita myöten tullen oli jalkamiesten tienä Parkanon kirkolle.

Talvitie on merkitty niiden tilojen karttoihin, joiden maata näillä tienoin on, samoinkuin paikalle sattuvien kruununmaiden karttoihinkin.

Kuten kartasta huomaame, ei tämä tie suoranaisesti poikennut siis linnankylän vanhoihin taloihin Laurikaiselle ja Linnaan ja siihen kyläryhmään, joka näiden ympärille vähitellen oli kasvanut. Mutta vaikka kylä täten olikin syrjässä, ei se jäänyt kumminkaan talvitietä kulkevalta viholliselta enempää kuin omilta joukoiltaan huomaamatta. Sitä todistavat monet tarinat, joita kansan suussa täällä vielä elää. Tällainen vierailu tehtiin kylään varmaankin jo Nuijasodan aikana – olihan Laurikaisen silloinen isäntä ollut itse pyytelemässä Pohjanmaan miehiä tulemaan Kyröäkin vapauttamaa linnanleirin alta. Arvaamme, että Klaus Fleming puolestaan muisti kyllä myös tähän taloon ja kylään poiketa- juuri edellämainitun seikankin vuoksi, kun hän taivalsi kostomatkalleen pohjoiseen. Samanlaisia vierailuja tapahtui siten Ison-Vihan ja Suomensodan aikoihin. Kylään on ollut mahdollisus poiketa mm. siten, että noin puolentoista kilometrin päässä ennen mainituista Nivuslahdesta etelään käännyttiin kulkemaan erään luoman vartta nykyisen Sillanpään asumuksen ohi sen vesistön varteen, mikä laskee Kuivasjärvestä Linnan- eli Nurmijärveen, ja noustiin sitten vesistön rantaa myöten, mikäli kapeita lampereita myöten ei voitu ajaa, Lammin ja Laurikaisen taloihin. Laurikaiselta oli sitten lyhyt matka Kuivasjärvelle sitä vanhaa tietä myöten, joka mainitusta talosta johti Taipalelahteen Kuivasjärven kaakkoiskulmaan, Kuten huomaamme, viittaa lahdekkeen nimi liikenteeseen ja erään vanhuksen antaman tiedonannon mukaan olisi vanha talvitie kulkenutkin juuri tätä mainittua suuntaa. Myöskin tietä, joka kulki nykyistä kylätien suuntaa Viljakalta Lammille ja edelleen Laurikaisen ohi Taipaleenlahteen, on käytetty. Uskomme kumminkin mieluummin niitä, jotka mainitsevat päätalvitien kulkeneen aikaisemmin viittoittamaamme suuntaa Viljakan ohi Nivuslahteen, ja annamme näille jälkimmäisille tiensuunnille vain jonkinlaisen kylätien arvon.Nämä käljimmäiset tiet pidentävät nimittäin jonkin verran matkaa ja siksi päättelemme- Laurikaisen talossa säilynyttä perintätietoa seuraten-yleisen tien kulkeneen tuota suoraa suuntaa, koska sielläkin on ollut tasainen maasto käytettävänä. Mitä sitten tuohon Taipalelahti nimeen tulee,arvelemme sen johtuvan enemmän kesä-kuin talviliikenteestä. Vatjan ja –kuivasjärvenkyläläisten on nimittäin ollut tapana laskea kirkkoveneen mainittuun lahteen ja "taivaltaa" siitä maitse Laurikaisen talon luona olevan lammen rantaan, missä toiset veneet olivat odottamassa. (Näollä laskettiin vesistöa vielä noin puolitoista km alaspäin Jarvan Koskelle saakka ja täältä taivallettiin jälleen Rännärille "kaitain veteen" yläpäähän, missä kolmannet veneet ladoissaan odottivat )

Palaamme sitten jatkamaan taivalta Kuivasjärveä myöten pohjoista kohden. Vanha talvitie kulki täällä järven halki sen pohjoiskolkkaan, missä se painautui Kuivasen vanhaan kestikievaritaloon. Täältä jatkui tie mainitun talon Perkiöniityn läpi pohjoista kohden Liesinevalle suuntautuen sitten Matkustuslammelle. Tämä lammi onkin ilmeisesti saanut tästä vanhasta talvitiestä nimensä. Matkustuslammilta suuntautui mielenkiintoisen Kruununlukko nimisen paikan. Tämä paikka ansainneekin arvoituksellisen nimensä vuoksi täällä "Suomen" ja Pohjanmaan rajaseudulla tarkempaa huomiota.

Mistä ensinnäkin "Kruununlukko" nimitys johtuu, sitä eivät paikkakuntalaiset näytä voivan tarkemmin selittää. Erään henkilön antaman tiedonannon mukaan olisi paikka saanut nimensä siitä, että siinä olisi joskus sodittu. Maastonsa puolesta paikka kyllä soveltuikin sopivaksi puolustuspaikaksi. Hangaslammin kangas, joka alkaa Kuivasjärven tienoilta, ahdistuu näillä tienoin noin sadan metrin levyiseksi harjaksi Liesinevan ja Hangasnevan väliin. Liesineva on näillä tienoin noin puolen kilometrin ja Hangasneva noin kilometrin levyinen. Kankaan katkaisee nevaletto, jonka etelänpuoleista korkeahkoa mäkeä kutsutaan Hakavuodeksi ja pohjoispuolella olevaa matalahkoa töyrästä, jonka pohjoispuolella on niinikään nevauoma, kutsutaan erään kertojan mukaan juuri Kruununlukoksi. Erään toisen kertojan mukaan olisi taas itse tuo kapea lettouma se, jolle Kruununlukko nimi kuuluu. Tämän tiedon kanssa yhtäpitävä on eräs J.Torvelaisen tiedonanto."Kruununlukon" kohdalla yhdistyi talvitie kesätiehen, joka mainittua Hangaslammin kangasta myöten Kuivasjärven rannoilta tänne kulkunsa suuntasi ja joka Hakavuorta alas mainittuun lettouomaan laskettuaan kulki sen yli noin 10 metrin pituista "kapulasiltaa" myöten. Paikka, kuten sanottu, soveltuisi siis kyllä puolustuspaikaksi, mutta ainakaan mitään suurempaa taistelua ei näillä tienoin tiedetä olleen. Mutta erikoisesti kesäiseksi vahdinpitopaikaksi tämä soveltui myös hyvin, kun nevat ahdistivat molemmin puolin. Yrjö Koskinen mainitsee "Suomen herrain" lähettäneen Klaus Flemingin kuoleman jälkeen varoituskirjeitä Pohjanmaalle ja asettaneen vahdin saman maakunnan rajaa kohden Hämeenkyröön. Hämeenkyrön raja ulottui, kuten tunnettua, silloin juuri näille tienoin. "Kruununlukko" soveltuisi kyllä tällaiseksi vahtipaikaksi - samoin kuin sotilaskarkureitten kiinniottopaikaksikin, jollaisen tehtävän tiedämme olleen tunnetulla "Kyrö Skanssilla" Pohjankankaalla Karviassa 1630-luvulla. Todennäköisimpänä pidämme kuitenkin sitä, että mainittu nimi johtuisi näillä tienoin olleesta kruunun porolaitumesta. Tämän porolaitumen rajan mainitsee Juho Torvelainen kirjoitelmassa "Parkanon Kihniönperän asutusvaiheita " kulkeneen mm. pitkin "Kruununlukko"-nimistä vedenjuoksua Karviaa kohden.  J R Aspelin mainitsee, että kruunun porolaitumilla eivät maanviljelijät saaneet nauttia "ei metsän eikä vesien tuotteita", vaan ainoastaan peuranhoitajat. Tästä siis erikoisesti voisi lukko nimi johtua, mainitun rajan yli kun ei saanut mennä metsästämään.