Kuningas Adolf Fredrik Kauhajoella 1752

Ruotsin kuningas Adolf Fredrik nousi valtaistuimelle 1751. Hän oli ns. vapauden ajan hallitsija, mikä tarkoitti, että Ruotsi oli vapaa kuninkaan vallasta. Adolf Fredrik kuitenkin halusi tehdä keskiajalla periytyneen esittäytymiskierroksen, "eerikinmatkan", valtakunnassaan. Valtaneuvosto vastusti hänen suunnitelmiaan, sillä se ei halunnut kuninkaan kansansuosion kasvavan.

Ruotsin hallitsija oli vieraillut Suomessa viimeksi vuonna 1626 - Kaarle Xl:n Ahvenanmaalle tekemää metsästysretkeä lukuun ottamatta. Adolf Fredrikin matka kesällä 1752 olikin harvinainen merkkitapaus, jonka aikana nuori kuningas halusi tutustua erityisesti Suomen taloudellisiin oloihin ja suomalaisten elämään.

Matkan alkuvaiheet

Adolf Fredrik purjehti viikon kuninkaallisella Serafim-laivalla ja saapui Viaporiin 19.6.1752 (nykyisen kalenterin mukaan 30.6.). Hänen tarkastettuaan linnoituksen rakennustyöt matka jatkui maitse Porvooseen ja Degerbyhyn, jossa oli vuorossa Svartholman linnoitustöiden katselmus. Kiitollisuuden osoituksena kuningas antoi kaupungille armollisesti uuden nimen Loviisa kuningattaren mukaan. Matka jatkui Pikku Ahvenkoskelle ja Anjalaan, ja sieltä Hämeenlinnan kautta Turkuun, jonne saavuttiin 10.7. (21.7.). Turussa kuninkaallinen seurue viipyi useita päiviä seuraten mm. yliopiston väitöstilaisuutta ja osallistuen tanssiaisiin. Kuningas otettiin vastaan kaikkialla näyttävästi ja suurin suosionosoituksin: Hämeenlinnassa ammuttiin tykeillä neljään kertaan 256 kunnialaukausta.

Seurue lähti Turusta 15. heinäkuuta Oripään kautta Hämeenkyröön. Kankaanpäässä pidettiin lepohetki, ja sitä perua on Kuninkaanlähde. Sieltä riennettiin Kyrön skanssin (Karvian Kantti) kautta kohti Pohjanmaan läänin rajaa, jossa varsinaissuomalaisten ja satakuntalaisten tuli luovuttaa korkea-arvoisen saattueen huolto ja kuljetukset pohjalaisille.

Kauhajoella ja maakunnassa mittavat valmistelut

Kuninkaallisten vieraiden pohjalaiset vastaanottajat kokoontuivat Nummijärvelle. Maakuntaa edustivat maaherra Gustaf Abraham Piper, Korsholman eteläisen kihlakunnan kruununvouti Hans Henrik Krook, nimismies Juho Birling ja mahdollisesti jotkut muut kruununpalvelijat. Ilmajoen pitäjän edustajiksi oli paikalle valtuutettu pitäjänkirjuri Peter Hällström ja herastuomari Heikki Seppälä. Kuljetuksia varten hevosmiehiä oli komennettu Närpiötä myöten. Helteisenä iltapäivänä 17. heinäkuuta (28.7.) vastaanottajat siirtyivät Kyrönkankaan kesätietä Karvian ja Kauhajoen rajalle odottamaan kuninkaan seuruetta.

Pitäjänkirjuri Peter Hällström ja herastuomari Heikki Seppälä ratsastivat muutamien muiden miesten kanssa edeltäkäsin rakentamaan lääninrajalle lehtimajaa, jossa maaherra Piper seurueineen voisi suojautua auringolta. Korkea-arvoisia vieraita jouduttiinkin odottamaan 3-4 tuntia. Hevoset riisuttiin ja päästettiin syömään. Kuljetuskalustoa oli varattu niin paljon, ettei kaikkia hevosia lopulta edes tarvittu, kun "kuningas Adolf Fredrik tuli Hameenmetsän yli Suomesta Pohjanmaalle".

Maakunnan rahvas tiesi odottaa kuninkaan tuloa, sillä siitä oli kuulutettu ennakkoon kirkoissa. Adolf Fredrikin piti tulla Pohjanmaalle jo päivää aikaisemmin eli 16. heinäkuuta, mutta laskettua pidempi viipyminen Turussa muutti aikataulua. Kuninkaan vierailua varten kruununpalvelijat olivat jakaneet määräyksiä, mitä elintarvikkeita kunkin talon oli toimitettava matkareitin kievareihin kuninkaan monikymmenpäisen seurueen ja saattueen ruokkimiseksi. Lisäksi maaherra määräsi esim. Kokkolan kaupunkia maalaamaan taloja ja tekemään kuninkaan kunniaksi tilapäisiä rakennelmia. Epäilemättä ohjeita tuli muihinkin pitäjiin. Ainakin tienvarren talonpojat joutuivat ajan tapaan panemaan tiet ja sillat kuntoon vieraiden kulkea.

Saattue olikin näyttävä. Adolf Fredrikin korkea-arvoisimmat seuralaiset olivat valtaneuvokset kreivi Claes Ekeblad ja paroni Carl Gustav Löwenhjelm sekä sotamarsalkka paroni Mathias Alexander von Ungern-Stenberg ja eversti Wilhelm Carpelan (myöh. kenraaliluutnantti) rakuunoineen. Mukana oli myös lukuisa joukko henkilökohtaisia palvelijoita sekä ajoneuvoja hoitaneita talollisia ja renkejä.

Vastuun siirryttyä pohjalaisille saattue lähti Kyrönkankaantietä kohti Nummijärven kestikievaria, jossa pysähdyttiin ja saatettiin vaihtaa osa hevosistakin. Sieltä matkattiin kolmen peninkulman taival Knuuttilan kestikievariin. Riitti siinä kauhajokelaisille katsomista ja ihmettelemistä.

Herastuomari Seppälä ratsasti närpiöläisen Anders Snikkarsin punertavalla tammalla, joka oli jo läänin rajalle matkatessa vahingoittunut niin, että se piti vaihtaa Havusessa. Kahden viikon kuluttua hevonen kuoli, ja Snikkars syytti käräjillä herastuomari Seppälää hevosensa kovakouraisesta kohtelusta ja vaati korvausta. Oikeus kuitenkin vapautti Seppälän syytteestä.

Knuuttilan kestikievarissa Hänen majesteettinsa Adolf Fredrik "halusi levätä yön yli", kuten kirkkoherra Salomon Hannelius on asian muistiin merkinnyt. Tuskinpa kuningas seuraeineen kuitenkaan meni nukkumaan ilman iltapalaa. Knuuttilassa kuninkaallista yövierasta isännöi kirkkoväärti Juho Juhonpoika Rein ja vaimonsa Kaisa Häll. Talon arvokkuutta lisäsi vielä edellisen isännän, nimismies Juho Heikinpoika Reinin lesken Elisabet Steenin läsnäolo. Kymmenkunta renkiä ja piikaa valmistautui vierailuun varmaankin täystyöllistettyinä. Majesteetin yöpyminen oli Knuuttilan kestikievarin tähtihetki.

Knuuttilan keskeinen asema ja vaikutusvalta tulivat kuninkaan vierailussa esille monin tavoin. Juho Juhonpoika Reinin vanhempi veli Carl, joka kuninkaan vierailun aikana toimi Ilmajoen seurakunnan pitäjänapulaisena, oli oman aikansa etevimpiä kalevalaisen runomitan taitajia. Hän kirjoitti jatko-osan Laurentius Petrin Suomen historiikkiin Ajan tieto Suomenmaan menoist ja uskost. Carl Reinin täydentämä vihkonen ilmestyi samana vuonna 1752, kun kuningas Adolf Fredrik yöpyi hänen lapsuudenkodissaan. Rein runoilee kuninkaasta hyvin myönteisesti ja kuvaa lyhyesti myös hallitsijan Suomen retkeä:

Mahtoiko runon säkeet kirjoittanut Carl Rein vierailla entisessä kodissaan samaan aikaan, kun valtakunnan päämieskin? Ja olisiko myös herastuomari Heikki Seppälän puoliso Liisa Juhontytär Rein tullut veljensä isännöimään Knuuttilaan? Olihan kuningasvierailu harvinainen tapaus ja yöpyminen Knuuttilan kestikievarissa ainutkertainen.

Matka jatkui aamulla 18. heinäkuuta (29.7.) kohti Kurikkaa ja Ilmajokea. Ainakin joitakin hevosia saatettiin vaihtaa vereksiin Kylmäjyrän kestikievarissa. Emäpitäjän kirkolle saavuttiin iltapäivällä. Kirkkoherra Salomoa Hannelius tarjosi kuninkaalle ja muille arvovieraille pappilassa päivällisen. Hän tallensi tapahtuman kirjoitussarjaansa Historica Descriptio Paroeciae Ilmola. Kaikkea väkeä tuskin otettiin vastaan Herralassa, vaan osan oli tyydyttävä Talvitien kestikievarin tarjoamaan "trahteeraukseen". Kihniän talon Heikki-isäntä oli tuonut päivällistä varten lampaan, kun ei vasikkaa ollut annettavaksi.

Ruokailutauon ja hevosten vaihdon jälkeen lähdettiin köröttelemään Könnintietä Ylistaroon ja sieltä Vaasaan. Päivän aikana matkattiin yli 13 peninkulmaa, mikä oli edellyttänyt rivakkaa etenemistä. Yöpuulle mentiin maaherran virkataloon, joka oli rakennettu muutama vuosi aikaisemmin Korsholman linnan raunioille. Tutustuminen kaupunkiin tapahtui seuraavana päivänä 19. heinäkuuta (30.7.).

Pohjanlahden ympäri takaisin Tukholmaan

Kuningas matkasi pikavauhtia Pohjanlahden rantatietä pitkin Uuteenkaarlepyyhyn, jonne saavuttiin 20.7. Samana päivänä matkaa jatkettiin vierailua varten koristeltuun Kokkolaan. Pietarsaareen seurue ei kaupungissa tehdyistä valmisteluista huolimatta ehtinyt poiketa, mutta juhlakoristellussa Kokkolassa yövyttiinkin. Raahelaiset pääsivät tervehtimään kuningasta 24. heinäkuuta muutaman kilometrin päässä kaupungista olevaan kestikievariin, jossa kuninkaallinen seurue vaihtoi hevosia. Tervehdykseksi ammuttiin 32 tykinlaukausta. Ouluun saavuttiin keskellä yötä. Juhliin kuului näyttävät tanssiaiset kaupungin suurimmassa porvaristalossa. Tornion kautta siirryttiin Norlantiin jo 25. heinäkuuta. Takaisin Tukholmaan kuningas ehti 10. elokuuta (21.8.), joten "eerikinmatka" kesti lähes kaksi kuukautta.

Pitkä retki oli ollut rasittava kaikille mukana olleille. Toisaalta suomalaisten osoittama innostus ja monet uskollisuuden vakuutukset hallitsijalle olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen. Valtaneuvosto, joka oli alusta asti vastustanut kuninkaan matkaa, ei ymmärtänyt hyödyntää riemukulkua, vaan pelkäsi mustasukkaisesti kuninkaan kansansuosion ja vallan kasvua. Adolf Fredrikin matkakertomuksen monet järkevät ainekset Suonien talouden kehittämiseksi sivuutettiin - eikä se ollut lopulta Ruotsinkaan etu.

Kuninkaallista matkantekoa

Kansaa kokoontui Kyrönkankaan kesätien varteen ihmettelemään kuninkaan saattuetta niin Kauhajoella kuin muuallakin maakunnassa. Ensimmäisenä ratsasti airut viestittämään kuninkaan saapumista. Kohta tulikin näkyviin ratsumiesten joukko lippuineen. Siitä missä järjestyksessä saattue eteni, ei ole kuvausta löytynyt, mutta se tiedetään, että jokaisella osallistujalla oli ennalta määrätty paikka. Arvattavasti Ilmajoen pitäjän nimismies ja kruununvouti matkasivat kieseissään etujoukoissa, kuten myös ratsuväen eversti kuomuvaunussaan, jollaisia pohjalaiset kutsuivat ainakin myöhempinä aikoma "isooksi palakehiksi". Samoilla sijoilla lienevät ratsastaneet Ilmajoen pitäjänkirjuri Peter Hällström ja lautamies Heikki Seppälä. Kuningas itse istui, kenties maaherra seuranaan, koristeellisissa usean hevosen vetämissä nelipyöräisissä kaleeseissa. Sotamarsalkka ja valtaneuvokset ajopeleineen oli sijoitettu kuninkaan vaunujen eteen ja jälkeen. Heidän perässään tulivat valtaherrojen henkilökohtaiset palvelijat. Satoihin metreihin venyneen saattueen jälkijoukkona seurasivat saattueen varusteita ja elintarvikkeita kuljettaneet kärryt kuskeineen.

Kuningas Adolf Fredrikin ja hänen seurueensa näkeminen 1752 oli rahvaalle elämys, joka ei toistunut kenenkään elinaikana. Edellisen kerran kuningas oli nähty Pohjanmaalla, kun Kustaa II Adolf eteni Kyrönkankaan talvitietä Vaasaan maaliskuussa 1626 ja yöpyi Vähä-Kurikassa. Seuraavan kerran samanlainen näky oli vasta 1819 Suupohjan miesten osallistuessa keisari Aleksanteri I:n saattueeseen tämän matkatessa rantatietä etelään.

Kuninkaallinen matka jäi elämään taloissa ja kylissä perimätietona polvelta toiselle. Edelleen on Kuninkaanportti Suomenlinnassa, Kuninkaanlähde Kankaanpäässä, Kusikivi Kurikassa sekä Kuninkaankivi Pietarsaaressa ja Kalajoella. Kurikkalaisten perimätieto kuninkaan tarpeiden teosta kiven takana on epäuskottavampi kuin muut edellä mainitut. Se on tullut kirjallisuuteen vasta 1943. Kuninkaan poikkeaminen tien poskeen olisi edellyttänyt koko suuren saattueen pysäyttämistä toimituksen ajaksi.

Lähteet
Kauhajoen rippikirjat, Kauhajoen kirkon arkisto
Historica Descriptio Paroeciae Ilmola § 20, Ilmajoen kirkonarkisto
Alanen, Aulis J. (1948): Etelä-Pohjanmaan historia IV 1. s. 359-360
Juva, Einar W, toim. (1931): Suomen kansan aikakirjat V. s. 498-507
Laurentio Petri ja Carl Rein (1752): Synopsis chronologiae finnonicae rythmica eli Ajantieto Suomenmaan menoist ja uskost, s. 16
Paloposki, Toivo J. (1986): Vapauden aika. Teoksessa Suomen historia 4. s. 155-156
Paulaharju, Samuli (1943): Rintakyliä ja larvamaita, s. 32
Pihlajaniemi, Markku (2005): Kuninkaan vierailu. Adolf Fredrik Suomessa 1752. Julkaisussa Eteläpohjalaiset Juuret 3/2005. s 7-8, 10
Rinta-Tassi, Osmo (1980 ja 2004): Kurikan historia I s. 202, 375-876 ja II s. 83
Ruismäki, Liisa (1987): Kauhajoen historia, s. 133-134, 24S-257, 845, 374-375
www3.kokkola.fi/historia/meresta_noussut_kaupunki/afredrik.htm (vanh.)

Ruotsissa (ja Suomessa) siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin 1753.