Yrjö Koskinen, Suomi 1851
KERTOMUS HÄMEENKYRÖN PITÄJÄSTÄ
 

Keskellä Satakuntaa, parin kolmen peninkulman päässä Tampereen kaupungista luodetta kohden, tavataan Hämeenkyrön pitäjä. Sen rajaseurakuntia ovat pohjoisessa Ikaalisten emäseurakunta; koillisessa Kurun kappeli Ruoveden pitäjää, ja etelämpänä se osa Teiskon kappelia, Kivikirkon eli Messukylän pitäjää, joka on Näsiselän pohjoisella puolella, idässä Ylöjärven kappeli, kuin myös alempana sen emäseurakunta Pirkkala; etelässä Karkun seurakunnan kappeli Suoniemi; lännessä sekä Mouhijärven emäseurakunta että sen kappeli Suodenniemi. Pitäjän kuva on melkein kolmikulman muotoinen, jonka pisin puoli on Ikaalista vasten. Molemmat kyljet ovat jokseenki yhden mittaiset. Koko pitäjän avaruus on Ylimaamittari-konttuorin kartta-selitysten mukaan 149,351 tynnyrin alaa, joka nelikko'peninkulmiksi laskettuna tekee liki 6½ peninkulmaa. Tästä alasta kuuluupi 101,952 tn. alaa Hämeenkyrön isoon kirkkokuntaan ja 45,367 tn. alaa sen koillista kohden olevaan ainokaiseen Wiljakkalan kappeliin^[1].

Maan luonto on Hämeenmaan ja itäisen Satakunnan kaltainen: vuorinen ja järvinen. Pohjanmaasta tuleva Maanselän haara, joka Ikaalisten pitäjässä leveneepi korkiaksi kankaaksi, kulkee Watulan harjun nimellä Kyrön pitäjän rajalle ja Kyröskoskelle, josta, melkein kirkkokuntien rajaa pitkin, menee kaakkoista suuntaa Pirkkalaan ja Tampereelle päin. Tämä someron sekainen harju lähettää kunnaita ja kukkuloita joka haarallen. Näistä on kuitenkin vähin osa raunioita ja vuoria. Karttaselityksessä ei ole »vuorten» luokassa enemmän kuin 7,761 tn. alaa. »Kankaita löytyypi sitä vasten 75,690 tn. alaa, joka on runsas toinen puoli pitäjän avaruutta. Mäkien sivut ja rinteet ovat emmmästi viljelysmaiksi ruokottuja. Mikä korkein kukkula lienee, on vaikea päättää. Kehuttavia ovat: Lintuharju, Maanselällä Turkkilan ja Lavajärven paikkakuntien välillä, joka sanotaan kaikkein korkeimmaksi, Koskenharju Kyröskoskesta vähän matkaa itäänpäin. Kurjenvuori ja Ansomäki kappelin puolella Kyrösselkää.

Koko pitäjä laskee äkeästi päivän alle, niinkuin nyrkät kosket ja virranvuolteet selkeästi osottavat.

Järviä on aika joukko, noin 70 kappaletta, ehk'eivät isojakaan liene. Niistä juoksee vesi kolmelle päin. Vähin osa äärimmäisestä kappelin kulmasta laskeepi Näsijärveen; toinen vesijohto kulkee pitäjän pohjoisesta päästä eteläiseen ja laskee Siurunkoskea myöten Kuloveteen ja kolmas veden lasku tulee kahdelta luoteiselta järveltä, jotka juoksuttavat vetensä Suodenniemen kautta lammikosta lammikkoon, Mouhijärveen ja siitä, «eteenpäin Sääksijärveen ja Kokemäen jokeen. Näistä vesistä luettelen etevämmät, koskei kaikista niin lukua liene. Ottaessamme ensin sen vesikunnan katseltavaksi, joka kulkee halki koko pitäjän, alkakaamme pohjoisessa Kyrösselästä, joka on kaikkein avarin vesistämme ehkä vähimmäksi osaksi Kyrön pitäjän sisällä. Isoin osa tästä järvestä on Ikaalisten pitäjässä, joka ehkä tämän veden monista lahdista ja poukamista ennen muinoin nimitettiin »Lachtis» eli Lahtinen. Kyrön puolella on tämä selkä luonnollinen raja emäkirkon ja kappelin välillä. Siinä löytyypi kolme isoa saarta Kontusaari ja Kostunsaari emäkirkkokunnassa ja kappelin puolella Inkulansaari, jossa on kymmenkuntakin taloa. Kahden puolen Inkulansaarta pistää järvi Kurjenvuoren ja Ansomäen välille leveän lahdekkeen, joka Kirkkojärven nimellä mutkailee Wiljakkalan kappelikirkon sivutse. Ikaalisissa Kyrösselkä saapi enimmät ja suurimmat lisävetenä, joista toiset tulevat aina Ruovedeltä ja Pohjanmaankin rajoilta; mutta Kyrössä ei se paljoa lisäänny. Wiljakkalan Kirkkojärveen juoksee etelästä Hirvijärvi ja Hiiroisten järvi, idästä Onkimusjärvi eli Korhojärvi ja Lehmijärvi. Kappelikunnan pohjoispuolella olevat järvet, Wekaranjärvi ja Pyydyslammi, sekä Wäinänjärvet, kiertävät Ikaalisten kautta Kyrösselkään.

Kyrösselän eteläisestä päästä isonkirkon puolelta alkaa joki, jota myöten kaikki luetut vedet juoksevat etelään päin. Jo 500:dan kyynärän päässä on kapea virran paikka, Wuohikoski, jossa vesi vaahtona kiehuu ja siitä menee vesi puolen Wenäjän virstaa, yhtenä vauhtina aina Isoon kuohuun asti. Tässä kohtaa harju, joki vääntyy vähän oikeallen käsin ja hyökää yhtäkkiä jyristen kohisten kallioita alas. Nyt ollaan Kyröskoskella. Koska tämä paikka on käynyt koko maan kuulusaksi ja ulompanakin Suomenmaata sitä ehkä mainitaan, niin suokoon lukia että vähän aikaa tässä viivähdämme; eipä matkustelia ennenkään viipymättä siitä ole ohitse mennyt. Kuin vesi on yhtenä vaahtona tullut isosta kuohusta alas, kiertää se taas vasemmalle kädelle ja laskee toista vähempää kuohua, jota patokallioksi sanotaan. Kohta sen perästä tulee kolmas putous, joka on viimeinen, eikä sekään iso. Näitten vähempien hourujen välillä pauhuaa vesi hyvin väkevästi, ikään kuin kiehuvassa kattilassa, josta kaiketi patakalliokin nimensä on saanut. Koko hourun pituus on 300 kyynärää ja tällä välillä alentaa joki 73 jalkaa, Herra Maamittari Mohell’in vuonna 1848 toimitetun mittauksen jälkeen. Jos tähän ottaa mitä se ylempänä ja hiukan matkaa (300 kyyn.) alempanakin laskee, niin taitaa siitä tulla vähän isompi luku eli 81 jalkaa 4", niin kuin Herra Direktöri Janson on määrännyt ^[2]. Iso kuohu on 30—40 kyynärää leveä; siitä kapenee joki. Patakalliolla on ahtain paikka, 11 kyynärää, johonka usein rakennetaan hirsiportaat rannasta rantaan. Tämän kallion alapuolella, jossa vesi, kattilassa kiehuu, sanotaan olevan 9 sylen syvyys; mutta tähän määrään ei kuitenkaan ole liiaksi luottamista. Ympäristö on jolso ja hirviän näköinen. Vasemmalla puolella on kallion törmä oikealla taas kangaspättärä, josta sopii katsella sekä Kyrösselän paikat että alispitäjääkin. Tällä puolella enimmästi käydään koskea katsomassa, koska Pohjanmaan valtatie on siitä kahden virstan päässä. Suvisydännä, kuivimmalla ajalla, täällä vieraita joukottain käy, vaik’ei koski silloin ole sen näköinenkään, kun ison veden aikana. Iso kallion paasi, joka keskellä isoa kuohua töröttää, on paljolla vedellä vallan hourulta peitetty, mutta nousee näkyvillen kun vesi vähenee. Kun koski keväillä on paraimmallaan, niin silloin kalliot tärisevät veden voimasta ja vihma nousee savuna kosken väylästä, näyttäen taivaskaarta kuohun päällä. Tulkoon silloin, joka tahtoo, Kyröskosken jaloutta ja julkisuutta itse kummeksimaan; minun typerät sanani ei ainakaan sitä oikipäin saattaisi selittää, jos vielä niiksikin rupeaisin. Molemmilla penkereillä on joukko pieniä myllyjä, jotka, niinkuin kansa sanoo »ovat siinä mailman sivu seisoneet» Ne ovat kallioitten rakoihin soviteltuja, toiset niin kosken kidassa, että varsin ihmeeksi panee, kun ei heitä kaikkia houru ole korjannut. Muutamia niistä on se kuitenki joskus myötensä vienyt ja välistä paljolla vedellä läkähdyttänyt. Veden puutetta ei täällä kuivimmallakaan ajalla ole. Tästä on kuitenkin eroitettava se kohta, kun koko koski tyrehtyy, joka monestikin on syystalvella tapahtunut. Henkiluvun taulussa vuonna 1766 luetaan seuraavat sanat: »Kyröskoski, joka on mitä suurimpia ja vahvimpia koskia maassamme, yli 36 kyynärää korkeudessansa seisahtui juoksemasta yöllä 7 ja 8 päivän välillä viime joulukuuta, niin että vesi seisoi liikkumatta, muutamia satoja kyynäriä koskea ylempänä, jo'enpäässä koska kaikki alempaa oli pojes juosnut ja väki taisi kuivin jaloin käydä esteettä virran ja kosken poikki; tämä kesti aina 9:teen eli tiistain päivään asti, jolloin vesi taas ehtoolla rupesi hiljaksensa juoksemaan ja mainittu koski sitten 10:tenä aamulla löydettiin tavallisessa juoksussansa ja virtaamisessansa.» Enempää ei ole kirjoitettu eikä sanota syytä minkä olisi arveltu tätä kummaa tapausta vaikuttaneen. Aika tavasta on koski myöhemminki samalla tapaa pysähtynyt. Kun syksytalvella sulaan veteen vahvasti lunta sataa, niin se sakeentuu hyhmäksi ja ajetaan pohjatuulelta jokeen, kosken niskalle, jossa se tahraantuu kiviin ja karttuu karttumistansa. Jos nyt on vähänenki kylmä, niin pianpa tämä sakea suhju hyytyy, siksi kun tyrehdyttää koko kosken niskan. Myllytkin vaikkenevat, vetävät vielä kerran henkeänsä ja lakkaavat peräti käymästä, kun hyhmä heidän ruuhiinsa palttaantuu. Viimein ei koskesta juokse muuta, kun pienoinen noro vallan ruskeata ryöppyä. Kosken niskasta ruveten, hyytyy nyt hyytymistänsä koko joki aina ylöspäin järven suuhun asti. Tavallisesti kestää tämä kolmatta vuorokautta ja sitten rupee koski hiljaksensa selvenemään. Tällä lailla on vuosina 1840, 1846 ja 1849, noin joulukuun alulla tapahtunut ja luultavasti on koski ainian samasta syystä tyrehtynyt ^[3]. Mutta tämmöisestäkö asiasta ihmeitä laadellaan, kun se jutuksi kansan suussa kasvaa! Sinä vuonna sanotaan, kun Iso Ryssä maahan tuli (1713), lakkasi Kyröskoski juoksemasta ja vesi seisoi järven suussa, niinkuin astiassa; ja se oli juuri Mettumaarin (Juhannuksen) viikolla (!!). Tämä oli ison vihan aaveena. Toisen kerran taas, seisottui koski Mikkelin viikolla, ettei herunut muuta kun pikkunen noro. Koski pysyi kolme vuorokautta niin kuivana, että käytiin ja ajettiin pohjaa myöden rannasta rantaan. Mutta kolmen vuorokauden päästä pamahti yht’äkkiä yöllä, niinkuin olisi tykillä ammuttu ja vesi rupesi taas koskena juoksemaan. Muutoin löytyy Kyröskoskesta samanlaisia juttuja, kun useammista muistakin suurista koskista: kuinka hourua alas on laskettu, kuinka siihen vihollisia on surmattu, j. n. e. Mutta Koski jo hyvästi jääköön juttuinensa päivillensä, koska on edespäin rientäminen.

Kyröskoskesta jatkaa joki mutkasen matkansa etelään, ensinnä hopussa korkeitten mullistuneitten rantojen ohitte,alempana syvässä juovassa ja tavallisella juoksulla. Kaksi virstaa koskesta levenee joki emäkirkon kohdalla järveksi, joka Kirkonjärveksi sanotaan. Tällä matkalla laskee jokeen Turkimusoja, joka alkaa järvi-vihosta Kyrösselän länsi puolella. Siihen kuuluvia järviä ovat: Taketti, Pyhäjärvi, Särkijärvi ja Järvenkylän järvi, joista viimeinen on suurin. Kirkko järveen ylityvät koillisesta: Ahvenusjärvi, Kalojärvi ja Walkijärvi. Kirkkojärvi ei ole leveä, ja ainoastaan kahden virstan pitkä. Sen eteläpäästä laskee vesi vähäisenä jokena eli salmena, jonka perästä taas virstan pitkä Kallioisten selkä, ylettyy salmeen saakka, jota Kallioisten Ahtaaksi sanotaan. Tämän äkkisyvän kallionpielisen salmen^[4] toisella puolella ei järvi isosti leviä, vaan viruu soikulaisena vuolteena ja kapeentuu vähän matkan päässä taas kapeentumistansa Purimonsalmeksi. Sitä ennen tulee lisävesiä lännestä päin aina Mouhijärven rajoilta; ne ovat Kuolemainen, Parilanjärvi, Haukijärvi ja samaa johtoa alempana Kirvesjärvi ja Heinijärvet. Purimosta päästyä, aukenee iso selkä, jolla paikottain on erinimensä. Pohjoispuolta sanotaan Enonseläksi ja Mahnalansel´äksi kylän nimestä; etelämpi puoli on Alhonselkä, joka viimein joeksi päättyy Kyrön pitäjää jättäessänsä. Mahnalan selkään kokoontuu koillisesta päin aikajoukko muitakin järviä. Suurin niistä on kolmen virstan pitkä Karhejärvi, joka idässä Wiljakkalan kirkolta hyvin kapeana venäytyy pohjasta etelään. Siihen laskee pienempiä järviä joka puolelta, niinkuin: Kivijärvet ja Kolmiloppi, Kyntöjärvi ja Työläjärvi, Kitari, Koikeroinen, Mälitynjärvi ja Sauninjärvi. Karhelammi ja Hanhijärvi laskettavat vetensä siihen vähäseen jokeen,joka Karhejärvestä kulkee luonalle päin Kylmäkoskea myöten. Lavajärvi, johonka nyt vedenkulkumme tulee, ei myös ole pienimpiäjärviä. Sen poikki päästyänsä, juoksee joki taas entistä suuntaansa, laskein kahta koskea: Rokkakoskea^[5] ja Kattilakoskea ja vasta ison matkan päästä tulevat taas Sarkkilanjärvi, Lemmakka ja siitä Mahnalan selkä. Kaikki nämät vedet, jotka Alhonselkään purkauvat, laskevat Siurun kosken kautta Kuloveteen. Samaan veteen menee toista tietä myös muitakin järviä. Mouhijärven pitäjän rajalla ovat Kelhäjärvi ja Ahvenusjärvi,joitten laskut Kuloveteen mennessä yhtyvät. Pitäjän luoteisessa kulmassa on Alhonjärvi, josta pitkä oja juoksee etelä suuntaa Pukaran järveen. Tämä. joka jo on rajalla, laskee Mouhijärvelle päin ja viimein Kuloveteen.

Kuloveteen tulevat, ehkä kiertoa tehden myös nekin järvet, jotka pitäjän koillisesta kulmasta laskevat Näsiselkään ja siitä Tampereen koskea Pyhäjärveen, josta Emäkoski lähtee. Ne ovat: Petäjäjärvi, Kurun, Teiskon ja Wiljakkalan rajalla, Pukuri, Tulivesi, Majavesi, Koverinjärvi ja Palojärvi.

Kolmas vesikunta kulkee oikosinta matkaa. Pitäjän luoteisessa kulmassa, Alhonjärven vieressä levenee Wesajärvi, josta vesi viedään Hirvonjärveen ja siitä Suodenniemen kappelin läpitse Mouhijärveen ja Sääksijärveen. Sääksijärvi laskeepi myös Kokemä'en jokeen, johonka siis kaikki Hämeenkyrön vedet itsekukin kulmaltansa yhtyvät.

Karttaselityksen mukaan on järviä 13.898 tn. alaa, josta kappelikunnalle alansa suhteen tulee isompi osa eli 5,067 tn. alaa, koska isokirkkokunnassa, joka on kolmatta vertaa laveampi, ei ole kun 8,773 tn. alaa. Mutta suota ja nevaa on emäseurakunnassa paljoa runsaammasti. Karttaselityksessä määrätään semmoiset maat koko pitäjässä 13,417 tn. alaksi. Märkää alustaa olisi siis yhteensä 27,315 tn. alaa: mutta koska järvet, kosken perkaamisista, orat alentuneet ja moni suo on niittumaaksi viljelty, niin taitaa tätä aikaa tuskin kuudes osa pitäjästä olla veden vallassa.

Lähteitä on taajassa enimmiten järvien rannoilla, mutta ison kirkon lähellä ovat kaikki ruosteisia ja juomavedeksi kelvottomia. Turkimus ojan vieressä maantien varrella löytyy semmoinen ruoste' lähdet, joka -terveys-lähteenä on pidetty. Kymmenkunnan vuotta sitten käytiin täällä ulkopitäjistäkin terveyttä hakemassa, ja lähteen reunalla oli avara huonetkin, jossa veden juojat aamupäivänsä viettivät; vieraat asuivat kirkon läheisissä kylissä. Nyt jo on täällä niinkuin muuallakin lakattu kotimaan terveys-vettä juomasta.

Maanlaatu on harjun haaroissa sorainen tai hietainen ja kasvaa mänty- ja honka-metsää. Toisissa paikoin on lieto-savea ja -savitörmää; muutamissa myös mustaa multaa. Kivikoista maata ei muualla ole kun Pirkkalan rajalla, jossa sekä Kyrön että Pirkkalan puolella löytyy isoja raunioita. Kivikunnasta ei ole paljoa erittäin mainittavaa. Punamultaa saadaan pitäjän omaksi tarpeeksi Heinijärven kylän takamailta, jossa sitä 40—50 tynn. poltetaan. Rautakiven johtoja havaittiin täällä jo menneen vuosisadan alulla olevan Wiljakkalassa pitkin Kyrösselän rannikkoa ja myös järven toisellakin puolella emäkirkkokunnassa. Ansomäestä haettiin viime vuosisadan keskupaikoilla vaskea, mutta ei saatu kun tulikiven laia. Vuonna 1790 löydettiin vihdoin vahvempikin rauta-aarnio Inkulan saaresta, Haverin Akatemia-talon rintamaalla. Kohta jälkeen päin ulosannetussa kirjasessa Porin läänin kivikunnasta^[6] kuuluvat sanat tästä laatimuksesta: »Vuori sanotaan aittomäeksi ja on talon koto vainiolla, niin likellä pihaa että enempien asuntohuoneitten perustus on rautavuoresta ulottuvalla kalliolla. 60— 70 kyynärän päässä talosta löytyy juuri vainion veräjällä 2 vähän ylentyvää selännettä, joitten ympärillä on pellolle päin laskeva maannermäki; selänneitten ja rauta-aarnion suunta on etelästä pohjaan. Ensimmäinen ja suurin kaivos on tehty veräjän viereen, toisen selänteen eteläpäähän. Tämän kaivoksen syvyys oli 1791 vuoden elokuussa 2 3/4 kyynärää, suun leveys 4 1/4 kyyn. ja pohja. 3 kyyn. Toisesta selänteestä ei ole otettu kun vähän koete'-kiviä. Täältä kiskotussa kivessä on rautaa 30—40 sadalta ja väliin enemmänkin; mutta se on jokseensa tulikiven sekaista, josta räsyksi suittaapi tulla.« Tämä kirjoittaja lisääpi vielä, kuinka olisi sopiva asettaa rautaruukkia Kyröskoskeen, jonne ei olisi kun kaksi virstaa sievää vesimatkaa. Mutta nämä esittelemykset eivät vielä ole päinsä käyneet, vaikka tämän kaivauksen sittemmin on havaittu antavan vielä runsaammankin saaliin eli 60 sadalta, johon määrään ei monta maamme rauta-kaivoista taida päästä. Kaikki tästä kiskottu rantakivi on Tampereelle viety; mutta moneen vuoteen ei ole työtä tehty kun muutama viikko suveensa, ja syynä taitaa olla se paha tulikiven sekannus, joka luvissa näyttää pieniltä vasken karvaisilta piroilta. Kaivot, joita on 6—7 kappaletta, ovat parin sylen leveät suusta, neljän viiden sylen syvyset ja seisovat hylkyinä täynnänsä vettä. Järvissä on karisittaa (hölmää) vaan ei ole tietoa liekö sitä milloinkaan koeteltu raudaksi valaa.

Metsiä vielä on tarpeeksi: mutta vähenevät vähenemistänsä. Vahvaa hirsimetsää än ainoastaan kappelikulmalla ja Wesajärven paikoilla. Monenlaatuisia lehtipuita kasvaa lihavimmilla mailla, niinkuin: koivua, leppää, haapaa, pihlajaa, tuomea, niinipuuta (lehmusta), koiranhöysipuuta (Viburnum opulus), pähkinäpuuta (Ansomäellä) ja muita pensaita. Mutta kaskenpoltosta lehtimetsäkin vähenee, ja moni paikka seisoo jo nokisena halmeena. Kaskimaiksi luetaan 23,000 tn. alaa, josta on kaksi osaa emäkirkkokunnan ja kolmas kappelin.

Pitäjän ulkopuolista kuvausta täydelliseksi saadaksemme, katselkaamme jo kyläkuntien sekä kulmakuntien asemia. Emäkirkkokunnassa on Ikaalisten rajalla, Kyrösselkään ulettuvalla niemellä kolme kylää: Räystö, Untila ja Urtiainen, jotka yhteensä Taivalkunnaksi kutsutaan. Etelämpänä Kyrösselän rannalla on Pyöräniemi, Hirvola ja Kostula ja Järvenkylän järven vieressä Järvenkylä. Kirkkojärven rannalla, vesijohdon länsipuolella, ovat Pappila, jonka maalla Kirkkokin seisoo. Tuokkola, Tokkonen, Kuotila, Kyröspohja ja Kalkunmäki; Heinijärvellä on Herttuala ja Heinijärven kylä ja saman nimisien järvien rannoilla Haukijärven kylä ja Parila sekä lännempänä Pukara; Pukarasta pohjasessa päin on, Suodenniemen ja Ikaalisten rajojen kulmassa, Wesajärven kylä, jonka talot ovat Hirvonjärven, Wesajärven ja Alhonjärven ympäristöillä. Wesajärven ja äsken nimitettyjen kylien välillä on kyläkuntien takamaat, joissa iso joukko tölliä ja muutama talokin löytyy. Yksi puoli — Wesajärvestä kaakkosessa — kutsutaan Kaipion-kulmaksi ja sisältää Pappilan, Tuokkolan, Tokkosten, Kuotilan ja Kyröspohjan maat. Toinen etelämpi puoli, liki Pukaraa, on Kintuksen kulma, jossa on Kalkumä'en tölliä. Itäpuolella Kirkkojärveä on Uskela ja Myllymäki; Kalajärven rannalla Timi ja Turkkila ja vähän sivulla päin yksinäinen talo Ilottula. Kirkkojärven ja Kalliosten selän itäpuolella on Laitilan virkatalo yksinänsä; vastapäätä toisella rannalla: Wanaja ja alempana Kierikkala. Sirkkala on jo Mahnalan selän rannikolla ja saman järven korkealla niemekkeellä seisoopi Jumehniemen kylä, johonka on laitettu saarnahuone ja koulu. Tämän veden pohjoisella rannalla on vahva kylä Mahnala, jonka taloja on järven toisellakin rannalla molemmin puolin Jumehniemeä ja toisia taloja kappelikunnankin rajalla. Kahden puolen niitä järviä, jotka koillisesta Mahnalan selkään laskevat, on paikkakunta, joka Lopenkulmaksi kutsutaan, mutta länsi-rannan erinimiä ovat Muotiala ja Sarkkila ja toisella puolen Lemmakkala, Sasi ja Palo. Pitkin jokea ylöspäin, Lavajärvelle asti, on Äkönmaan kulma, sulkein Mahnalan ja Muotialan tilukset ja yksien kylien maita on itse järvenkin ympäristö,joka Lavajärven kulmaksi sanotaan. Äkönmaasta ja Lavajärvestä eteläspäin ulottuu Pirkkalan rajaan ja maantielle Pentimaan kulma, joka sisältää Lemmakkalan, Muotialan ja Sasin tilukset. Viimeksi on Pirkkalan rajan ja Alhonselän tekemässä nurkassa Okslammen nimellä Mahnalan ja Jumehniemen tölliä. Palaamme taas Kyrösselälle, Kappelikunnan kyliä katselemaan. Siinä ovat itäpuolella järveä Inkula ja Wiljakkala, jossa lahden niemellä kirkko on, ja etelämpänä Peltoon-kulman nimellä kolme kylää: Hiiröinen, Sontu ja Harhala, (joka viimeinen kruunun kirjoissa Hiedikoksi kirjoitetaan). Siinä likellä on yksinäinen talo, Särkä. Idässäpäin Ikaalisten, Kurun, Teiskon ja Ylöjärven rajoihin asti on iso lahko, joka yleisellä nimellä Karheenkulmaksi sanotaan, vaikka on monta eri kylää; Karhe'järven paikoilla on Karheenkylä, lännessä päin siitä on Koivisto ja takamaissa näitten, sekä Wiljakkalan, Sonnun ja Mahnalankin tiluksia. Etelässä taas kohtaa Lavajärvi, jonka yksi puoli on kappelikuntaan tulevia maita, mutta isompi osa, niinkuin jo nähtiin, ison kirkon kuntaa. Näin nyt on koko pitäjä läpitsensä kuljettu.

Maanteitä on pitäjässä joksensakin tarpeeksi. Vahva valtatie tulee Pohjankankaalta, emäkirkon sivutte ja joen yli puista siltaa myöten siitä taas pitkin vesijohtoa Laitilan, Mahnalan, Lemmakkalan ja Sasin kautta Tampereelle. Tämä suittaa olla vanhimpia maanteitä maassamme, sillä jos ei voi todeksi näyttää Birger Jarl'in sitä myöten Hämeeseen tulleen, niin on kuitenkin luultava, sitä jo vanhuudesta olleen kuljetun, Hämäläisten Pohjanmaalla käydessä. Liki kirkkoa eriää tästä toinen maantie, kulkien Kyröspohjan, Herttualan ja Heinijärven kautta Mouhijärvelle ja Karkkuun. jossa yhtyy Tampereelta tulevaan Turun tien kanssa. Uskelan kylältä menee kappelin kirkolle maantie, joka par'aikaa jatketaan Kyrösselän rannatse Parkanon kappelille saakka jossa entuudestaan on kankaalle kulkeva tie. Näihin valtateihin enimmät kylätiet päätyvät. Herttualasta Laitilaan menevä kyläinen oiko-tie on paljon kuljettu, ja sillä matkalla on Laitilan salmessa lautta. Jumehniemen puolelta kuljetaan enimmiten Karkun kautta Tampereellen, mutta Karhe'järven takaa eivät rattailla pääsekään kun Teiskoon, jossa maantie Ruovedeltä Ylöjärvellen kulkee. Alusmatkaa ei paljon kuljeta, koska ei ole juuri isoja vesiä, ja maantietä myöten melkein mihinkä hyvänsä pääsee. Ainoastaan Mahnalassa, Sirkkalassa, Kierikkalassa ja Wanajassa on kirkko-veneitä, joista suurin on 12 hankainen. Veneet, jotka Tampereen markkinoilla enimmiten Teiskolaisilta ostetaan, ovat soikeat ja kikkerät, ja kuljetaan leveälappeisilla airoilla eikä koskaan purjeilla, ellei joskus leppä-lehvää kokkaan nosteta.

Ilman ja säidensuhta. Tästä seikasta ei löydy minkäänmoisia tähtämyksiä, jotka keskiarvion antaisivat, eikä taida ollakaan isoa eroitusta Kyrön ja likiseutujen suhdalla. Pakkanen on joskus noussut 40:neen asteeseen ja ylemmäksikin, lämmin välistä taas 30:nen asteen paikoille. Ilman tietäjänä on täällä usein Kyröskoski, jonka kohina kuuluu kolmen virstan päähän, uutta ilmaa tehdessä. Pitäjän virtaiset vedet puhdistavat ilman raittiiksi ja terveelliseksi. Moni virranpaikka ei millonkaan talvella ole vahvassa jäässä, ja Kosken alainen joki ei muulloin,kun Kosken tyrehdettyä. Kaikkien viimeksi Kyrösselkä jäähän menee, mutta on myös kohta luotettava. Rekikeliä ei usein saada ennen kuin joulun aikoina ja välistä tulee vasta uudeksi vuodeksi vähän »anturan apua.» Talvis-aikoina suittaa täällä runsaammin lunta sataa, kun meren rannoilla; josta onkin keväällä aimoo tulva, ehkä syksylläkin pitkälliset sateet veden samaan määrään nostavat. Vähimmän ja korkeimman veden erotus on Kosken joessa kolmatta kyynärää. Toukokuun alulla lähtevät jäät; Kyrössel'ästä myöhemmin kuin muista järvistä. Samaan aikaan näyttää myös Kirsikukkanen (Anemone Hepatica) sinisilmänsä. Metsäkulmissa panee halla usein suvisaikana, mutta harvoin «pitäjän aukeella» ja isompien järvien rannoilla. Heitimisen ajalla, joka tapahtuu noin heinäkuun alulla, ovat laihot ar'immat ja silloin laskee halla väliin »kaikki puhtaaksi.» Jos rukiit tavallisesti luonnistuvat, niin sanotaan niitten yhdeksänä päivänä hetivän, yhdeksänä kasvavan ja yhdeksänä kypsyvän. Rakeista usein vahinko tapahtuu. Vuonna 1850 elokuun 9:tenä päivänä oli Wesajärven kulmalla ankara jää-sadet, joka turmeli suvilaihot, akkuna-lasit ja katot. Tämä raju-ilma rupesi kello 3:men aikana jälkeen puolipäivän, kulkien Mouhijärven emäkirkolta päin, puolen virstan leviseltä koillis-pohjasta suuntaa. Rakeet sanottiin olleen pienten kananmunien kokosia ja pieksäneen kaikki seinät lovia täyteen. Samana päivänä oli Waasankin tienoilla ollut yhtäläinen jää-sade, josta Suom. Yht. Sanomat kertoivat. Ukkonen ei paljon kuulu vahinkoja tekevän, vaikka useinkin on liikkeellä.

Kasvukunta. Hämeen-kyrön pitäjän itse-versovista kasvuista on Herra Läänin Tohtori G. Asp hyvänsuovasti antanut luettelemuksen latinaisilla nimillä. Suomalaisia nimiä en taida tähän panna, koska vielä ovat huikentelevaisia, enkä osaa eroittaa mikä nimi täällä on tavallinen. Järjestys ja nimet ovat Wahlenbergin mukaan. Vaan nämä kasvujen latinaiset nimet luokissansa ovat vasta lopulla kirjoittamaamme lueteltavat.

Yrttitarhoissa, joita ainoastaan herrojen hallitsemissa taloissa löytyy, viljellään tavallisia kryytimaan kasvuja ja monenmoisia kukkasia. Omena-puu (Pyrus malus)luonnistuu hyvin, mutta tarvitsee talveksi peitettä juurillensa. Kirsipuuta (Primus cerasus) ei ole taysikasvanutta, mutta suuttaapaa sekin täällä tuleentua ja hedelmiä antaa. talonpoikasilla on harvoin muuta kryytimaan istutusta, kun tupakki-maansa naveton takana ja välistä muutama kukkas-pöytä, huoneitten vieressä.

Eläinkunta. Kaikkia pitäjän eläimiä luetella, olisi kyllä turha työ; lieneehän täällä tavallisemmat ilman, maan ja veden elävät, mitä muuallakin Suomen sydänmaissa löytyy. Hirvistä ei enää muuta ole jälellä, kun vanhojen ihmisten pakina. Mustia kettuja on vanhaan aikaan Karheenkulmalla pyydetty, mutta nykyjään ei saada kun tavallisia. Karhua ei muistinaikana muualla ole nähty, kun Wesajärvellä, Suodenniemen rajalla, jossa välistä pahastikin on melskannut. Muita petoja, niinkuin susia ja ilveksiä on yltä kyllin ja tekevät suuria vaurioita. Vähintään 10 hevoista sekä varsaa, 20 sarvi-eläintä ja 50 lammasta tappavat nämät pedot vuoteensa. Kuitenkaan ei isosti koiteta heitä harittaa. Jahtivoudin nimellä on pitäjässä virkamies, joka saapi kapan joka talosta. Muutamia kertoja on jahtia pidetty pauhinalla ja mäyhinällä, mutta kun ei ole verkkoja ollut, eikä mitään järjestystä, niin ei ole niin yhtäkään petoakaan näkyville saatu, ja susi on pa'etessansa usein kiusallakin eläimiä repinyt. Muutoinkaan ei petoja paljon pyydetä, vaikka pitäjältä »korvarahoja» maksetaan.

Vuonna 1835 näytettiin kirkonkokouksessa kolmelta Mieheltä tapetun karhun nahka. Siitä asti on kontio saanut rauhassa rehkiä. Suden ja ilveksen nahkoja on viimeisinä vuosina näytetty:

Saukkoja on viimeisinäkin vuosina muutamia ammuttu. Muuta metsänviljaa on joksensakin ololta. Pitäjän vesissä on tavalliset järvikalat, niinkuin: haukia,kuhia,ahvenia,lahnoja, y.m., ja Kyröskosken alta saadaan nahkalohiakin, jotka tänne asti tultuansa eivät ylemmäksi pääse. Kouria (Cyprinus carassius) ei ole muualla, kun eräässä lammikossa, Ruutujärvessä, Okslammen kulmalla, jossa niitä sanotaan löytyvän. Iilimatoja (Hirudo medicinalis) on saatu 'Iililammesta, joka on Lavajärven kulmalla Hanhijärven takana. Näkin-kenkiä (eli simpsukoita, mya margaritifera) on löydetty Kyröskoskesta, Kylmäkoskesta ja Turkimusojasta, ja elääpä vielä vanhoja ihmisiä, jotka nuorina ovat niistä saaneet summalta helmiä veden-valkosia, ruskeita ja mustia. Laukkuryssiä sanotaan täällä ennen muinoin käyneen simpsukoita Kyrösjo'esta pyytämässä, kulkien laiturilla pitkin jokea. Laiturissa oli ollut läpiä, joista saattoivat pohjaan katsella ja simpsukkaa havatessansa pistää vipeleen sen suuhun; kun tämä tästä suunsa umpeen puri, niin oli hän vipeleessä kiini.

Koti-eläimet ovat pientä ja pätöstä laia, hevoiset kuitenkin parempia kun muut elikot. Mainittava on se punatauti, joka liikkuu Taivalkunnan nauta-elikoissa melkein joka vuosi, mutta kuivina vuosina erittäin rasittaa. Mikä sen syynä lienee, on vaikea sanoa, ehkä taitaisi syntyä väkevistä ruohoista,joita tämän paikan höysteisessä maanlaadussa hyvin versonee.

Kansa ja sivistys. Hämeenkyrön pitäjän asujamet ovat kaikki Suomalaisia ja Hämäläisten heimokuntaa. Mutta mitenkä vanhaan aikaan lie ollut, emme voi tarkoin päättää. Pirujen eli Hiiden kansasta ei historialla ole varmaa tietoa; sen jälkejä löydämme ainoasti paikkain nimissä jakansan muistossa^[7]. Lappalaisten ennen täällä eläneen on epäilemätöin asia, vaikka ei lapin-raunioita, eikä muita heidän jätteitänsä löydy. Suomalaisten tullessa siirtyivät Lappalaiset enemmän pohjaseen ja ensiksi Kyrösselän taa, jossa Ikaalisten sydänmailla vielä kauvan aikaa näyttävät elelleen. Niitten peräkuntien asujamet tulevat vielä nykyisellä ajalla Lappalaisiin sekä tavoiltansa että ruumiiltansa ja muodoltansa. Suomalaisten siirtymisestä on kansan seassa säilynyt hämäläisiä muistoja, joita nyt lähdemme selittämään. Ensimmäiseksi kyläksi sanotaan Wiljakkalaa, johonka sittemmin Kyrön ja Ikaalisten yhteinen ja ensimmäinen kirkko asetettiin. Mutta Wiljakkalan rinnalle pannaan Ikaalisten Kilvakkala, joka kaiketi edellisestä perustettiin. Hämeenkyrön isoon kirkkokuntaan oli Tarrin talo Lemmakkalassa ensiksi asuttu. Taru tähän lisää: kun alaisilla vesillä (Siuron paikoilla?) nähtiin virranlastuja vievän, niin siitävasta arvattiin asujamia ylempänäkin olevan ja lähdettiin naapuriakatsomaan. Tämä näyttää ettei siirtyminen, niinkuin arvelisi, käynyt vesiä ylös päin. Kyröläisten kotoperää hakiessamme on siis toista suuntaa meneminen. Pitäjän nykyinen nimi Kyrö sanotaan silla jo silloinkin olleen, kuin kirkko vielä oli Wiljakkalassa. Mitä tämä nimi merkinnee, en voi selittää enkä ymmärrä, olisiko siitä mitään apua. Tiettävästi käytetään sitä monessakin paikassa^[8]; mutta ainoastaan tämä ja Pohjanmaan Iso-Kyrö ovat vanhuudesta olleet kuulusat. Wiimeinen sisälti entisinä aikoina Ilmajoenkin, ja koska silloin Hämeenkyrönnimeen koko Ikaalinen oli suljettu, niin olivat nämat Kyröt rajapitäjinä kahden puolen kangasta. On siis silminnähtävä toisen ottaneen toisesta nimensä. Mutta kumpika heistä alkuperäinen lienee ollut, jos Kyrön nimi täältä on Pohjanmaalle muuttanut eli Pohjanmaalta tänne tuotu, sitä en voi varmaan päättää. Minusta nähden olisi kuitenkin Hämeenkyrö vanhempi ja sinne myös viittaa Ison-Kyrön vanhan aikainen nimitys Kyrobominne, joka on yhden arvoinen kun Kyröjoki eli Kyröjoensuu ja näyttää ilmoittavan Kyröläisten Hämeestä käyneen tätä jokea merelle saakka kalastamassa^[9]. Hämeenkyrön alkuperää tavoittaessa ei lie siis Pohjanmaalle menemistä?! Luonnollista on myös, ettei lännestä tulevien millään muotoa ensiksi sopinut asettua Wiljakkalaan tahi Lemmakkalaan, ja silloin ei jääkkään meille muuta neuvoa, kun kääntyä itään eli kaakkoseen, Pirkkalan puoleen. Jos olisi vanhojen aikojen historiamme vakavampi ja täydellisempi, niin taitaisi tästä asia pian seljetä; vaan kaikki on sumussa ja hämärässä ja työläästi kyllä alkaa himeä päivä koittaa. Suomen vanhoissa muistoissa käypi huuhu Birkarlojen kauppakunnasta joka Suomen valloittamisen aikana oli ruvennut Lappalaisten kanssa kauppaa käymään ja heitä valtansa alle vetämään^[10]. Sanotaan heidän valta-asuntonsa ensiksi olleen Pirkkalassa, joka heistä olisi nimensä perinyt. Lappalaiset asuivat siihen aikaan Näsijärven ja kaiketi Kyrösselänkin tienoilla, mutta pakenivat pakenemistansa pohjaseen. Birkarlat eli Pirkkalaiset siirtyivät yhtenään perässä, edullista kauppaa pidättääksensä. Silloin heidän olisi sopinut Wiljakkalaankin tulla, sieltä tehdäksensä kauppaa järven takana asuvaisten Lappalaisten kanssa. Rahaniemen nimi toisella puolella selkää, Kyrön ja Ikaalisten rajalla, näyttää, ilmoittavan tätä entistä kaupan-käyntiä, koska metsän nahat, joita rahoiksi kutsuttiin olivat kaupan aineena. Se mies, joka ensin saatti Lappalaiset veronalaisiksi, mainitaan olleen nimeltänsä Matthias Kurkki eli Kurki. Häntäkö lie tarkoitettu arvoituksessa: »Kurjen ukko saapasjalka astuu kivistä vuorta, kivivuori vonkasee,» jonka toisinto on: »Kyrön ukko rautakenkä» j. n. e.^[11]. Wiljakkalan kylässä on vielä Kurki niminen talo ja Kurjenvuori Inkulassa. Tämä esittelys ei kuitenkaan ole muuta, kun epätietoinen arvelo, joka aikaa voittaen laitaa muilla todistuksilla varmistua. Se vaan on epäilemätöin asia, että Wiljakkalan kyläkunta on Kyrön pitäjän vanhin ja paraitten sopii olla Pirkkalasta^[12] perustettu. Pitäjän vanhimpia asumuksia on myöskin Laitila jonka tilukset ulottuivat aina Vesajärvelle saakka^[13]. Myös Mahnalan kylän tilukset ovat avaroita,jotta arvaisi senkin olevan aikaisen. Muotian rusthollia Wesajärvellä sanotaan Huittisten Sammun kylän ja Tiisan talon takamaille perustetuksi. Wanhojen tietojen mukaan oli Huittislaisilla kalanpyyntö-paikkoja Ikaalisissa asti, niinkuin entis-aikainen pitäjänkertomus Huittisista kehuu^[14]). Huittisista kuljettiin kaiketi Wesajärven vesijohtoa ylöspäin Suodenniemen kautta. Mutta paljon myöhempää perustusta tämä kulmakunia kuitenkin on, kun Wiljakkala, Lemmakkala ja Laitilakin, koska ei vieläkään sen likitienot ole laajassa asuttuja.

Wäen karttumisesta ei saa oikein vakavia tietoja ennen vuotta 1749, jolloin Henkiluvun tauluja aljettiin tekemään. Syntyneistä, kuolleista ja vihityistä ovat ensimmäiset luettelot 1674 ja sitä seuraavilta vuosilla. Ehkä lienevätkin vaillinaisia panemme heidät kuitenkin täliän.

Wuodet 1675 jaa 1676 näyttävät hirmuista voittoa kuolleitten palstassa, johon kaiketi katovuosi ja nelkä oli syynä. Vuodesta 1690 vuoteen 1720 saakka ei ole luetteloja. Siitä alkaen taas on:

Nämä luvut eivät ole vallan luotettavia, mutta sen kuitenkin näkee, että 30:nen vuoden kuluessa, eli vuodesta 1690 vuoteen 1720, kansa ei karttunut, vaan hirmusen lailla vähentyi. Jos yhden syntyneen lukisi 26:sta ihmisestä, niin olisi vuoden 1690 paikoilla ollut lähes 2000 henkeä seurakunnassa, mutta samalla tavalla lukien olisi vuonna 1720 tuskin 1200 ihmistä. Muistaissamme mitä Suomen senaikuinen Historia kertoo, emme kuitenkaan tätä suhtaa kovin kummaksi katsokkaan. Katovuodet 1695 ja 1696 ja siitä syntyvä nälkä oli jo tainnut paljon väkeä hävittää, koska Ruotsin ja Venäjän sota alkoi pauhata. Tämä ei sentään meidän paikkakuntaamme ensisti paljon koskenut; mutta vuonna 1710 alkoi hirmuinen rutto liikkumaan, ja koska nyt syksyllä 1713 Venäläistenki sotalauma tänne tuli ja viipyi koko talven tällä puolella kangasta, niin hukkui taas siihen pulaan summaton kansa. Silloin, jutellaan, oli «Iso kuolema» täällä ja tappoi niin summan väkeä, että monessa kylässä ei ollut kun pari ämmää ja joku parta-suu äijä. Öisin tultiin salavihkaa Kanaensaarelle, Pappilan edustalle^[15], johonka laskettiin ruumiit kentälle^[16]. Aamulla saivat Pappilan trengit viedä nämä hautaan, ja sillä tapaa haudattiin usein kymmenkunta. Näin kansa puhuu, ja on luultava väestön vuodesta 1695 vuoteen 1718 käyneen puolta vähemmäksi.

Vuodesta 1749 alkaen ovat tarkat tiedot, ja tämän vuosisadan alusta vielä erityiset isosta kirkkokunnasta ja kappelista.

Suurin oli kuolleitten luku vuonna 1809, jolloin ej syntyneitä ollut kolmanneksikaan osaksi. Lämmin- ja Punatauti silloin rasittivat niinkuin edellisenäkin vuotena (1808) tätä seurakuntaa. Myöskin vuosina 1750, 1755, 1790, 1814, 1832 ja 1833 oli voitto kuolleitten puolella. Muuten on syntyneitten luku aina voittanut, Vuosina 1752, 1756, 1792 ja 1796 on syntyneitten suhta ollut neljättä vertaa suurempi. Keskimäärää on joka sadalle kuolleelle luopunut syntyneitä kuin seuraa:

Tautien määräykset eivät ole luotettavia, koska harvoin talonpoika taikka pappikaan heitä oikein ymmärtää. Tavallisimmat taudit ovat olleet: Polttotauti, joka viime vuosisadalla pahimmasti kuoletti, ja Tävy-tauti (Tukkotauti),joka tällä vuosisadalla on ollut väkevin. Ennen rupulin istuttamista oli Rokkotauti hirmuinen. Vuosina 1749, 1755, 1761, 1769, 1776, 1786, 1795 ja 1798 oli se vallan raivona. 1804 oli se taas alkamisillansa, mutta silloin ruvettiin istutus-rupulia käyttämään ja mainittuna vuonna istutettiin sitä jo »112 lapseen, joista muutamat oli 15 vuotisia.« Vielä muutamina seuraavillakin vuosina pantiin rupulia, mutta sitten taukosi taas koko toimi. Suvella vuonna 1814 tappoi rokkotauti 68 lasta. Tästä taas ruvettiin vuotiseen rupulin-panoon, eikä olekkaan tämä tauti sittemmin pahasti rasittanut muulloin,kun vuonna 1823 ja viimeksi 1832, jolloin siihen elokuusta sanottuna vuonna ja heinäkuuhun vuonna 1833 kuoli 49 lasta. Punatauti on myös välistä ollut kulkusalla. 1806 ja 1811 vuotten tienoilla oli se liikkeellä ja 1806 kuoli siihen 51 henkeä, mutta vuonna 1809 vielä 117, enimmät heinä- ja elo-kuulla. Mätätauti myöskin on joskus häirinnyt ja oli vuosina 1787—1790 pahimmallaan; viimeisenä vuonna hukkui siihen 52 ihmistä. Vuonna 1831 odotettiin myös Kolera-ruttoa. Terveys-kunta jo asetettiin ja eri hautausmaaksi määrättiin Keinumäki, joka on Uskelan kylän takana, kappelille päin, mutta ei siitä kuitenkaan sen pahempata seurannut.

Kuolleista on ainakin viides osa pienoisia lapsia, ensimmäisellä vuodellansa. Muutoin kuollaan täällä enimmästi 70:nen vuoden paikoilla, vaikka toiset elävät yhdeksättäkin kymmentä ja toiset pääsevät likelle satalukua. Toista sataa käyneitä on ollut 1749—1800 vuotten välillä kaksi, joista vanhempi kuitenkin ei edemmäksi ennättänyt, kun 102 vuoteen. Vuodesta 1800 tähän astikka ei kukaan ole sataa täyttänyt.

Kansan karttumisen eri ikä-vuosilla, säädyissä ja muissa tiloissa näyttävät Henkiluvun taulut vuodesta 1749 alkaen seuraavalla tavalla:

Näitten määräysten mukaan on henkiluku siis joka vuosikymmenellä tällä muotoa lisääntynyt:

1845 vuoden lopusta 1850 vuoden loppuun on tullut lisää 286 henkeä. Summa lisäys sadalla (ja yhdellä) vuodella tekee 4782 henkeä. Henkiluku on sillä aikaa enemmän kuin kolmikertaisesti enentynyt. Oli kuitenkin viime vuosisadalla väen karttuminen paljon rotevampi, koska vuodesta 1749 vuoteen 1795 asti (40 ajastaikaa) toinen verta lisääntyi; mutta 1795:stä 1850:een asti (55 ajastaikaa) tuli ainoastansa kahden kolmanneksen lisäys, johonka osaksi syynä lienee kuolleitten määrä vuonna 1809 ja sitä seuraavina vuosina, ehkä kyliä syntyneittenkin suhta vähennee, kun väkiä taajempaan karttuu.

Muttaneilla ei ole isoa väliä niinkuin 50:estä vuodesta nähdään.

Jos nykyinen väki-luku, 6,800 henkeä, koko pitäjän alalle tasan jaetaan, niin tulee joka nelikko-penikulmalle 1,060 henkeä; mutta isokirkkokunnassa erittäin 1,200 henkeä ja kappelissa 770 henkeä.

Kansan sivistyksestä puhuessa on kieli ensinnä merkittävä. Hämeenkyrössä käytetään Suomen kieltä sekä puheessa että kirkkokielenä. Ainoastansa muutamia kertoja on viimesaikoina Ruotsalainenkin Jumalanpalvelus ja rippi pidetty, Suomalaisen toimituksen jälkeen. Kielenmurret ei paljon eriä siitä, mitä Länsi-Suomen valtamurteena pidetään. Suomen yhteinen kirjakieli on vielä niin tasamaton, ettei siihen ole vertailemista. Panemme siis tähän ainoastaan irrallensa muutamia Hämeenkyrön puhe'kielen ominaisuuksia. — Loppu-hengähdystä (h, ',) käyttää Kyröläinen selkeämmästä kun moni muu Suomalainen; niinpä sanotaan: tuleh´ (harvoin tules), vikateh-varsi, Jumehniemi. D kuuluu niinkuin l:n ja r:n väliääni, Muohijärven puolella välistäin kuin selkeä l, vaan ei koskaan niin karkeasti kun r; samaan tapaan sanotaan myös: lalva, viljat (ladva, vidjat), jotka muualla kuuluvat: latva, vitjat. Ts:n sialla sanotaan aina tt, jota ei koskaan yhdeksi t:ksi pehmitetä: katton (muualla katson, kahton, kah'on, katon), ruotti, vatta, itte. K:ta pehmittäissä h:n, i:n, l:n tai r:n jälestä, on tapa venyttää seuraavaista äänikettä; ainoastansa jos tämä äänike on e, jääpi se lyhyeksi ja k:n siaan astuu j; es. m. nah´aasta, täh´ää(s)sä, vih´iille, reh´iin, poj´aan, aj´aan, jal´aalla, pel´äästyä, pel´oolla, Hel´aa, Hel´uuntai, hyl´yylle, ul´oos yl´ääksi, var´aastaa, vir´aaton, Tur´uu(s)sa, här´äällä, här´iillen, ker´iinnyt; mutta, järjen, puhjennut. — Muutamissa sanoissa kuuluu jo avonaisessakin tavuussa pehmitys, joka tavuutten suljettuakaan ei sen pehmeämmäksi muutu, esm. puoliko, puolikon, Anti, Antila, temmaan, lammi, somma, vimma, joita sanoja toisissa murteissa sanotaan: puolikko, Antti, tempaan, lampi, sompa, vimpa. Pääte ea eli eä puhutaan aisa ee:ksi ja samaan muotoon oa oo:ksi ja öä öö:ksi, esm. koree, sitkee, järkee, häpeen, rupeen, pelkoo, putoon, näköö. Kaksike uo puhutaan muutamissa sanoissa oo:ksi; esm. vooro (vuoro), moona (muona) loola (luola) tooli (tuoli); myöskin louna sanotaan loona; mutta enimmästi on uo:Ila tavallinen äänensä, elikkä kuuluu se melkein kuin ua (Suami), samate kuin yö:kin melkein yä:n äänellä kuuluu ja ie niinkuin ia eli iä. Äänike i jätetään pois, mistä vaan ikinä sopii; sanotaan siis: havaiten, kavata, vahettaa (vaihettaa), kirjotus, siilon (silloin) suruton, sieramet (sieraimet), kun, sano (sanoi), menis (menisi) kätes (kätesi). — Sanoista: ajastatka ja ajattelen jääpi Kyrön puheessa myöskin kerake'j pois, jotta kuuluu aastaika, auttelen. Toisten taas lisätään himeä j kahden äänikkeen välillen, joista jälkimäinen on e esm. hajen, uikujen, parkujen (haen, uikuen, parkuen). Asuntasian (Casus Inessivi) päätteessä ei kuulu kun yksinen s (huoneesa), vaikka ja Pirkkalassa kahdella ss:llä puhutaan (huoneessa). Myöskin Vajantasiassa (Casus Caritivus) on yksi ainoa t (puhumata eikä puhumatta). Pienempiä erinäisyyksiä ei tähän sovi ottaa.

Puhet on täällä yleiseen selvä ja kaunis. Turun puheentapaa, joka lyhentää ja katkoo sanansa, kutsutaan Kyröläisiltä »liputukseksi» ja pidetään halvassa arvossa, vaikka joku jo täälläkin on »lipuriksi» ruvennut. Sanarikkaus on vielä jokseenki roteva mutta halvenemaisillansa; siliä Kyrön kieli näyttää ennen aikoja tulleen paremmin Ikaalisten puheeseen^[18]. Nykyisinsä on tänne jo Ruotsalaisuuksia liian määrin karttunut, jo moni Suomalainen sana on puheesta unhotuksiin kadonnut. Tämä seikka on pian selitetty; Suomenkieli on ollut ylönkatseen alanen; herrassäätyset ovat aina Ruotsin sekasta ja kelvotonta Suomea puhuneet^[19] 18); onko siis ihmetkään jos on Suomalainen talonpoikaki ruvennut omaa kieltänsä hulttiomeksi luulemaan ja arvelemaan sen vasta herrautta lisäävän, kun osaa, jos kuinka huonostikin, Ruotsin kieltä sotkea? Tällä tavoin on moni Ruotsalainen sana puheeseen kiintynyt ja asian Suomalainen nimitys unhotuksiin tullut. Sanotaan Saavi (korvo), ämpäri (sanko), pytty (hulikka), sänky (vuodet), paatti (venet), lahti, slahti (teuras), pyykki (vateh-peso, sotku) plikka (tyttö), vooveri (kyty), veeverska (nato) j.m., joitten Suomalaista nimitystä ei koskaan käytetä ja tuskin ymmärretään. Samalla muotoa kuuluu usein: taksverkki (päiväntyö), pykninki (rakento), priiari, friiari (naitilas, kosio), friiata (naiskentella), systeri (sisar), jopa vallan suottakin kalaviskari (kalastaja), klooki (viisas), fiini (hieno, pieni) krouvi (vahva), friski, priski (terves, raikas), priskaantua (viretä), tällätä (asettaa), pistooata, (esm. viinaa, tarjota, tuottaa tarjoksi), pisla'i (esm. piipun-, kisko) ja muitakin iso joukko. Että ovat melkein kaikki viran ja la'in nimitykset Ruosista väännettyjä, ei ole niinkään ihme. Muutamat ovat kuitenkin saaneet kokonaan toisen merkityksen, esm. Vulmahti (Ruotsalaisesta: fullmakt) on asianajaja; »hänellä on hyvä suppliiki» merkitsee: hän osaa asiansa hyvin toimittaa, hänellä on viekas kieli. Eräskummanen puheentapa on: »tulla eli astua främille» »(tulla eteen, esiin), joka nähtävästi on herroilta peritty. Näitä ja muita Ruotsalaisuuksia kuuluu yleisesti, mutta toiset vielä toisiakin vääntelevät, miten kukin paraiten on osaavanansa. Tämä turhapäinen tapa ei taida ennen lulla poistetuksi, kun Suomi ylenee sivistyksen kieleksi ja kaikkien säätyjen puhet-kieleksi koko Suomenmaassa. Myöskin nimissä näyttäihen samallainen turhamielisyys. Hämäläisillä ei ole sukunimiä, niinkuin Karjalaisilla; mutta jos joku mestarin-moiseksi eli muuksi herras-tapaiseksi pääsee, niin hetikös tämä sukunimen kunniamerkiksensä ottaa. Tämä ei sovi olla Suomalainen, sen kyllä helposti arvaa; haetaan siis Ruotsalaisia, niinkuin Kyreen, Flängstedt, taikka Venäläisiäkin, niinkuin: Seteroff. Ristinimiksikin etsitään outoisimpia, semmoisia, kun: Euhrosiina, Euniika, Ketsiia, Loviina, Keminna, Alpertti, Nestori, Tamianus j. m.

Kokonaisen pitäjän asukkaita saman verran kiittää, taikka laittaa, olisi kyllä vääryys,koska onkin toden totta, mitä sananlasku lausuu: sekalainen on seurakunta. En puhukkaan siis kaikista, kun enimmästä osasta. Kyröläinen on jokseenkin hiljaisenluontoinen sekä tavoissansa että työnteossansa. Isoja melskeitä ei paljo koskaan kuulu. Hoetaan kuitenkin Kyröläisen entisinä aikoina olleen kyllä röyhkeän ja hillittömän. Niinpä jo Nuija-sodan aikoina eräs vangitettu Pohjalainen syytteli: »etteivät he (Pohjalaiset) olisi koskaan uskaltaneet Kyrönkankaan yli tulla, jos ei Hämeenkyrön talonpojat olisi tulleet heitillen Pohjanmaahan sanoen: »jollet te kankaan yli meitille tule, meitä linnaleirin vaivasta auttamaan, niin me kaikki sotaväkenemme tulemme yhdessä parvessa teitille kyläilemään»^[20] 19). Ei tämä sentään ollut metelin syynä, — sen oivaltaa jokainen; mutta näyttävät Hämeenkyrönkin talonpojat tähän kapinaan osaa ottaneen. Muita sodan-melskeitä heistä ei mainita; mutta vielä viimeisinäkin aikoina ovat he olleet maakunnan mainioita markkinatappeluistansa ja muista kiivauksista, ja »Kyrön-sarvi» on suuresti pelätty Hämäläisten seassa. Viimes vuosisadan pispan- ja provastinkeräjien protokollat valittavat usein kuinka »yhteinen kansa näyttiiksen aivan häpeämättömänä, koettaen siivottomalla luikkaamisellansa ja mäyhäämisellänsä kaikki varoitukset vastustaa ja estää.» Tämä kaikki on jo peräti muuttunut. Kirkonkokouksissakin ei paljo mitään virkuta, vaan asiat päätyvät pappien ja herrasmiesten mielen mukaan. Wiljakkalaiset kuitenkin paremmin suunsa puhtaaksi puhuvat ja ovat kaikin puolin julkisemmat kun emäkirkkolaiset. Kovia rikoksia ei useasti tehdä. Vuonna 1795 mestattiin torppari Tuomas Asumaniemi murhan teosta. Vuonna 1818 mestattin lapsensa tappanut Lavajärven Hanhijärven tytär Kaija ja poltettiin puulavolla. Mestauspaikkana oli Kapakan-niminen mäki Järvenkylänjärven etela-päässä. Siitä, kun hengen-rangaistus asetuksilla estettiin, ei ole yhtään viety Siperiaan, ehkä muutamia miehiä kuitenkin on tullut Wiaporiin ijäksi päiväksi ja joku vaimopuoli Lappeenrannan kuritushuoneeseen. Juopumus, joka monellaisia rikoksia siittää, ei ole aivan yleinen. Äpärä-lapsista arvaten, olisi siveys entisistä ajoista paljoa pahentunut, niinkuin näemme seuraavasta taulusta, jossa osoitetaan, kuinka monta lasta joka vuosikymmenisen eli viiden vuoden ajalla yleisensä on syntynyt yhden äpärän suhteen:

Varkaus on kammottu ja jotensakin harvoin tapahtuva, mutta itaruus viettelee luvattomiin voitonpyyntöihin, joista salainen viina-kauppa valtamaantien varrella on varsin vallalle päässyt. Keräjän-käyminen on paha tapa, josta ei kummallekkaan riiteliälle ole mitään muuta hyötyä, kun rahojensa ja aikansa menetys, sillä »jos lampaan lavalla aljetaan, kyllä lehmänkin reisi tarvitaan,» sanoo todella sananparsi.

Turhuus on Kyröläisten pää-vika; tämä synnyttää itaruuden ja korskeuden. Vaatteilla ja ajokaluilla semminkin öyhätään. Vaimoihmisillä on pyhinä silkki silkin päällä, kultasormuksia ja muita hempuja, miten kullakin on voimaa ja varallisuutta. Muutamia aikoja sitten oli sekä vanhoilla että nuorilla pyhäpäähineeksi silkkinen »myssy,» mutta tämä on jo harventunut. Hameet tehdään herrasväen malliin ja ovat vihtoriinia, karttuunia eli pumpulia. Päällys-vaatteena on Villanen vaimoturkki. Miehillä on talvisaikana musta verkanen, nahkakauluksella koristettu turkki, joka vyötäröisiltä on vyötetty valkealla, kudotulla vyöllä. Tähän tulee hopeakiskoinen piippu, joka suussa taikka plakkarissa häilyy. Työtäkin tehdessä on piippukynä usein hampaissa ja »omakasvoa» kärytetään altimiseen. Ulkotyössä on miehillä suven talven pitkä edestä halkaistu mekko päällimmäisenä. Enimmällä osalla on myös jommoinenki puukko vyöllä. Jalkineiksi käytetään suvisin usein taniaisia, nimittäen »kontti-tanokkaita;» »silmä- eli ansastanokkaita,» joilla ei ollut paljo mitään päällistä, kun silmät ja pauloja (ansoja), joista nuoralla kiini vedettiin, ei enäät tavata. Talvella käydään vahvoilla tallukoilla. Pieksuja eli ruojuja ei paljo mitään pidetä, eikä osata tehdä^[21].

Rakennus tapa ei ole kaksinen, vaikka nykyisemmillä ajoilla paikottain on ruvettu kauniimpia huoneita tekemään. Jokaisessa talossa on pirtti asuntohuoneena; sen vieressä on leipomahuone eli »Pakari». Näitten tupien vesikatto käypi umpeen, ja sille välille saadaan korkealäntäinen esikko eli »porstua.» Usein on tämän esikon takana vielä kolmaskin huone, joka joskus on kaksikertanen; ylistä kertaa, johon jommoinen porras nousee, sanotaan »kamariksi,» ja on isännän taikka jonkun muun asunto; alinen kerta nimitetään »kellariksi» ja on emännän tallitus-huone. Tällä tavoin on valtarakennus apilaslehden näköinen, ehkä porstuan-takainen kamari ei ole niin iso, eikä aina niin korkeakaan kun pirtti ja leivinhuone. Uusista rakennuksista on tämä liika huone hävinnyt ja porstuan perä salvattu erinäiseksi kammioksi, jonka ovi viepi esikkoon. Melkein joka talossa on vierashuone, jossa on isot klasi-ikkunat, maalatut asun-kalut ja muut koristukset. Aittoja tarvitaan joka paikassa, ja niitten ylisessä kerrassa ovat »luhdit» solinensa, joissa suvisin palkkolliset makaavat ja talvella vaatteensa pitävät. Karjatarha, joka kokonansa hakotunkioksi pannaan, on usein samassa pihapiirissä, mutta välistä myös vallan erillänsä. Siinä on talli, navetto (jossa lehmät parsitta makaavat tateen päällä), lammasnavetto, läätti ja joku lato, jossa elikkojen pehko pidetään. Joka talon ja töllin likellä on sauna, jota melkein jok'ikinen ehtoo lämmitetään. Liekö tämä alinomainen kylpeeminen niin tarpeellista, taikka terveellistakaan, tuota en tiedä; mutta puhtaus sillä kumminkin voimassa pidetään. Saunan seinuksella on tavallisesti halkopino kuivaamassa, jollei ole puuvajaa. Saunan vieressä on kota, jossa luvan ajalla viinaa poltetaan. Kaluvaja, johon ajokalut ja muuta sälyä lasketaan, ja alusvaja rannalla ovat myöskin talon tarpeita. Pirtin sisällys on yksinkertainen. Vanhoissa pirtissä on kaksi »klasia» (klasi-ikkunaa) pihapuolella ja »akkuna» toi sessa sivuseinässä; lautaa siirtämällä saattaa tästä ikkunasta mailmaa katsella ja liikaa lämmintä vähentää. Alkuansa eivät klasitkaan ole muuta olleet, kun ihan akkunoita, jonka vuoksi vanhoissa pirtissä vielä ovat varsin pikkuisia. Uudenmoisissa pirtissä on peräseinäänkin klasi ikkuna laitettu, ja entinen akkuna klasiksi muuttunut niin että niitä nyt on neljä, joista päivä pääsee paistamaan. Sillä puolella jolla lauta ikkunaki on, seisoo oven vieressä paksu »pilari muuri» s. t. s. pienisuinen tulipesä, neljä nelikulmaista pilaria päällänsä, joissa savuhuovat kulkevat ja joitten välillä on ristinen holo kuivauspaikaksi. Kappelikunnassa on muutamissa paikoin ruvettu aukeita takkoja tekemään, mutta näillä ei saada niin lämmintä kun Hämäläinen tarvitsee. Muurin editse kulkee etuseinästä peräseinään vahva hirsi niin korkealla, että mies alla sopii seisomaan; se sanotaan »jakohirreksi eli syömäriksi.» Sen ja sivuseinän välillä oli vanhoilla ajoilla kaiketi lava ollut, koska »lavan alustaksi» vielä se puoli sanotaan,joka muurista osaantuu sivuseinää pitkin. Tässä seisovat kaikki vuoteet rinnatuksin, jalkopää seinää vasten. Perimmäisen vuoteen vieressä, joka tavallisesti on isäntäväen makuu-sia, seisoo välistäin iso kaappi. Toisten vuoteitten yli rippuu seinässä muun perheen pieniä kaappia. Pihapuolisen sivuseinän sekä peräseinän ohessa on kiinteä penkki niin leveä että sopii vierasten yösiaksi. Sen kulmassa seisoo pitkä pöytä ristijalkansa päällä ja tämän alla saman niittänen laatikka työ aseitten säilyksi. Pöydän edessä on vielä senmittanen lavitsa. Täytteeksi ovat leipivartaat ja puuaineet jakohirrellä, valkeapihti ovensopessa ja muutamia pikkusia tuolia missä sattuu. Harvoin on pirtissä muuta maalattua, kun kaapit. Talvisaikana on permanto ja laki musta, kun päreen valossa työtä tehdään. Koska nyt ei enäät kaikin paikoin kelvollisia päre'puita saada, niin ovat muutamat ruvenneet öljyä polttamaan, joka ei taida tulla niinkään tyyriiksi; sillä päreitä valmistaa on melkein yhden miehen työ koko talveksi. Tätä paitsi on savu silmillen paha, ja siitä onkin niin usealla, semminkin vaimoilla, silmä-paskoja, koska talvensa tämmöisessä umakassa viettävät; miehet oleskelevat enemmin ulkona raittiissa ilmassa. Suveksi maalataan laki ja seinien yläpuoli valkoseksi sinisavella ja permantokin pestäänpuhtaaksi. Muut paikat pidetään aina puhtaina ja siisteinä. Ihmisten seassa asuu pirtissä kanat, koira ja kissa, vaan ei muuta eläintä. Kukko on monella päivän ilmoittajana, koskei kaikin paikoin kelloa löydy. Ulkopuolella ovat huoneet harvoin maalattuja, vaikka nyt jo muutamilla nähdään punasia taloja. Yleiseen on kappelikulmassa, erittäin Karheen puolella parempi siisteys, niinkuin siellä muutenkin sivistys on korkeammalla kannalla. Yrttitarhoja ei vielä talonpojilla tavata, ehkä niistä olisi isompi hyödytys ja huvitus kun tavallisesti luullaan. Uutta asumusta tehdessä, jätetään tavasta joku kasvate'puu pihan koristukseksi ja välistä aljo-puita istutetaankin. Hedelmäpuita taitaa jossakussa paikassa olla, vaikka vielä nuoria.

Elannosta ollaan kohtuullisia ja yksikertaisia. Kolmesti päiväänsä syödään: suurusta, murkinaa (päivällistä) ja ehtoollista. Ainoastansa elon ajalla annetaan välipalaksi voita leipää ja miehillen ryyppy. Muutoin viinaa ei jokapäiväisesti nautita, mutta ainoastaan juhlina, jolloin viinaan tottunut saa joka ateriaksi ryypyn ja väliryyppyjäkin, jos mieli tekee. Kahveeta on sitä vasten ruvettu joka mökissäkin juomaan ja paikoittain jo vallan ylöllisesti. Ruokaa ei ole aivan monta laia. Jos on suolattua kalaa, joko silahkaa, taikka omaa pyytämää, niin tämä on jo aterian täysi, mutta kalan puutteessa, käytetään suolavettä ja välistä suolattua maitoa leivän kasteeksi. Kaikessa muassa saa olla hyvin suolaa. »Höystö» on elikkojen sisuksista otettu vahvasti suolattu rasvainen suhju, jota pannaan moniin ruokiin. Enimmät ruuat syödään liemenä, niinkuin perunaliemi, räätikkäruoka (juurikkaista) ja käristys (palvolihasta). Hautaperunoita ja juurikas-hautiaisia ei usein keitetä. Pavutkin (herneet) tehdään palvolihan kanssa suostiksi taikka syödään kuivina höystön kanssa. Koska ensin pellossa kypsyvät, keitetään heitä tuoreina palvoissansa. Maitoa ei paljon syödä, koska ei sitä, semminkin talvella, paljolta olekkaan. Kaljaa käytetään välistä ruuan kanssa, kun ei muuta märkyyttä osaannu olemaan, ja sitä ei talo saa milloinkaan puuttua. Ensimmäisen riihen tapettua, tehdään uutis-puuroa suurista käsimyllyn jauhoista. Joskus valmistetaan »syötävä taikina,» joka on vetelä lusikalla syötävä taikka ryypättävä varikon taikina. Pyhäruokana on tuoreen lihan liemi jauhopaukaleita seassa, liemitettyä kalaa ja puuroa eli velliä survimoista (kryynistä). Kaikkia isompia juhlia vietetään rievällä leivällä, voilla, oluella ja muilla herkuilla. Pyhäinpäivä runtunensa, jolloin palkolliset muuttavat ja Joulupyhät ovat paraimpia juhlia, joina kukin talo koettaa voimallisuuttansa näyttää. Jouluna pannaan permannoille olkia, laki koristetaan tuoreilla päreillä ja lavan alusta karsinoidaan asuntuvasta erillensä palmikoiduilla päreliisteillä, jotka ylöttyvät laattiasta jakohirteen. Laskiaisena, joka on »Pikku-pyhiä» , lasketellaan ahteilla ja »ajellaan lystiä,« isolla hälinällä, huutaen: »silkkiä kun suonia pitkiä ja pieniä, hui! hai!»; hoetaan siitä hyviä pellavia saatavan. Pääsiäiseksi tehdään mämmiä — makian leivän kuvaus —, jota Pitkäperjantaista alkaen ruuan päälliseksi syödään. Heluntai-maanantaina tehdään »Helaa-valkeita» mäen-kukkuloille ja tienhaaroihin ja tanssitaan jonkun kiruvan viulun soidessa tahi ollaan leikkisillä. »Mettumaarin» (Juhanus-) aattona koristetaan huoneet ja piha lehdoilla, mutta ei kokko-välkeita eikä tanssia täällä silloin pidetä» Vuotisten juhlain luvussa ovat myös Tampereen »Pertun-markkinat» syyskuun 5:tenä päivänä (vanhan luvun Perttu) eli seuraavina. Niihin menee ihmisiä summalta, semminkin palkolliset, joitten on tapana sinne päästä. Täälläkin kuuluu alinomainen »roikina» lähteviltä ja palaavilta, mutta riitoja ja tappeluja harvoin mainitaan, joka olkoon Hämäläisten kiitokseksi sanottu. Isoimmat pidot ovat lukusiat ja häät. Köyhemmät pariskunnat tulevat usein kahden vaan papin ty'ö vihille, mutta varakkaammilla on ainakin jonkunmoinen pito, joka toisilla kestää neljäkin päivää, ensiksi morsiamen kodissa, jossa vihitään ja syödään, siksi kun meno tulee yl'än taloon, jossa vielä juodaan tuliaisia. Harvoin on kirkossa vihkimys. Kihlajaisia tapoinensa ei enää paljon tavata; mutta ensi-kuulutuksen päivänä kokoontuu tienon nuoriso tanssimaan ja tämä kantaa kihlajaisen nimen. Varpaiset (kun lapsi syntyy) ja ristiäiset eivät oli isossa luvussa, mutta maanpaniaisina on aina joku vähänen pito. Talkoota pitää, joka jonkun työn tehdyksi tahtoo. Ilman eri-syyttä ei väki paljon kokoonnu hauskottelemaan. Tanssi on tavallinen polska, jota parittain hypätään jo melkein yhtä jaksoa kulkee; sillä kun toinen väsyy, tulee kohta joku muu toisen kanssa jatkamaan ja niin edespäin. Myöskin kasakkaa ja valssia viljellään, ja joskuskin muutamia uudenmoisia herrastansia. Leikkiä ja muita huvituksia on täällä monta laia ja niitten joukossa ovat myöskin arvajaiset, vaikka Hymylään meno on tav'onnut. Vanhat laulut ja runot ovat enimmäksi osaksi unohduksiin joutuneet, eikä ole niistä paljon muuta säilynyt kun mitä sananlaskuksi sopii. Uudet laulut eivät niitten rinnalla mitään maksa, vaikka nuotiltansa eivät ole varsin kelvottomia. Harvoinpa kuitenkin ilosia lauluja kaikkuu ja kirkossa, missä kumminkin laulu-aistin kuuluvillen tulee, on paha mäikinä, surkeampi kun »itku ja isoi parku»; mutta siihen on monta muutakin syytä.

Lukemiseen ja kirjallisiin ajan-vitteisiin ei ole Kyröläinen paljon mieltynyt, eikä harjaantunut. Useammilta käy luku huonosti ja toiset eivät mitään ymmärrä, jos sanatkin puhtaiksi lukevat. Erittäin on tavaaminen huono ja vanhat s ja z,jotka uudenaikaisissakin Piplioissa vielä kiinteästi pysyvät, vaikka muualta jo ovat hävinneet, hämmentävät pahemmin kun mikään muu. Vanhaan aikaan ei ollut parempi asian laita, jonka näkee pispan keräjien protokollista. Vuosina 1751 ja 1760 mainitaan »lasten olevan tavaamisesta ja kirjanluennosta hyvin heikkoja; sentähden käskettiin kirkkoherraa määräämään joka kulmalla taitavia ihmisiä opettajiksi.» Vuonna 1764 tuumattiin: »jotka eivät itse osaisi lapsiansa opettaa, niitten pitäisi lähettää heitä lukkarille tai muulle taitavalle, ja uhattiin jalkapuuhun pantavaksi jokaista, joka 12 vuotta täytettyänsä ei osaisi tavata ja kirjaansa sisästä ja ulkoa Lukea.» Jälkeenpäin on monesti samalla tavoin neuvottu ja uhattu. Vuonna 1819 määrättiin kirkonkokouksessa 1 hopearuplan sakko semmoisille vanhemmille, jotka eivät ole lapsiansa ennen 12 vuoden ikää kristillisyyteen opettaneet, joka sakko käytettäisiin varattomien lasten opettamiseksi. Tämä päätös kuitenkaan ei ole vahvistettu ja on siis voimaton. Viimeisinä aikoina on monta neuvoa koeteltu. Huonoimpia lukioita on Herran-ehtoollisesta suljettu ja Pyhäinpäivän aikana, jolloin palkollisilla on »omat viikkonsa,» on lukkarilla pidetty »juntikka-koulu,» josta sitten on muutamia ripillen päästetty. Lukusiat pidetään talvella 30:ssa luku-lahossa ja rippikoulu Juhanuksen edellä. Pyhäkouluja on suvisaikana kirkossa pidetty, mutta varsinaisia kylänkouluja ei ole voitu toimeen saada vaikka on jonkunmoisia kouluttajia melkein joka kulmalla. Köyhien lasten opetus kustannetaan vaivasten-kassalla. Vuonna 1847 asetti Kärjen talon isäntä Jumehniemen kylästä Aatami Sasliini vaimonensa talohonsa kansakoulun sekä saarnahuoneen, joka laitos Hänen Kejs. Majesteetiltansa vahvistettiin saman vuoden 27 päivä marraskuuta. Sen perustus on seuraava: »l:ksi Tässä koulussa pitää köyhiä sekä poika-e ttä tyttö-lapsia Hämeenkyrön emäkirkon ja Viljakkalan kappelin, niin myös Mouhijärven emäkirkon ja Karkun kappelin, Suoniemen, seurakunnista, jokaista äitinkielellänsä johdatettaman kirjaa lukemaan, ristillisyyttä tuntemaan, kirjoittamaan ja lukua laskemaan. 2:ksi Varakkaampain vanhempain lapsia saadan tähän kouluun ottaa, tilan sitä salteissa. 3:ksi Hämeenkyrön kirkkoherra elikkä se, jonka Turun konsistoriumi valitsee, valvokoon lähimmästi koululaitosta. 4:ksi Opinharjoitukset alkavat joka vuosi 15:nä päivänä maaliskuuta ja kestävät yhtä mittaa kaikkina arkipäivinä heinäkuun 8:teen p. asti: alkavat taas syyskuun l:nä ja ulottuvat marraskuun l:seen päivään asti; yksi viikko vaan pidetään väliä siihen aikaan syyskuuta, koska paikkakunnalla on tapa perunoita ottaa. 5:ksi Opettaja, jonka pitää oleman papiksi vihityn, asetetaan Turun konsistoriumilta ja saapi lukea yhden kertaisia papillisia virkavuosia. 6:ksi Mainittu opettaja saa vuotiseksi palkaksensa koron Aatami Sasliinilta vaimonensa lahjoitetusta ja Turun konsistoriumin haltuun annetusta 2000:sta ruplasta hopeaa, viisi sadalta, vähennettynä kuitenkin konsistoriumin notariukselle rahojen kirjoitsemisesta säätyllä osalla; ja saakoon opettaja asuaksensa erinänsä kaksi kammioa Kärjellä olevassa huonerakennuksessa (ynnä muita vähempiä etuja). Maksettakoon hänelle myös tulorahaa talollisten lapsilta 60 kopeekkaa, varallisten torpparien ja niiden vertaisten lapsilta 30 kop., koska ainoastaan lukemaan opetetaan, mutta edellisiltä 1 rupla ja jälkimäisiltä 50 kop., kaikki hopeaa, koska ynnä lukemaan, kirjoittamaan ja lukua laskemaan heitä opetetaan: ja ovat varakkaammat vanhemmat, joitten lapset koulua käyvät, vielä velvolliset tuomaan kuorman halkoja joka vuonna koulun tarpeeksi. Köyhiltä lapsilta ei tule minkäänlaista maksoa. 7:ksi Aatami Sasliinin ja hänen vaimonsa kuoltua, pannaan heidän perin-kalustansa 100 tynnyriä rukiita pysyväksi lainausvaraksi, jonka lainaamisesta tarpeellista vakuutta ja tavallista kasvoa vastaan — joka välttömättömästi maksettakoon joka syksy — pitäjäs-jyvästön hallitus pitää huolen; ollen kasvon maksettua tämän velvollisuus antaa koulun opettajalle ja Kärjen haltialle, ynnä täydellisen tilinteon kanssa, kuittia vastaan kaiken kasvon, josta opettaja saa palkkansa lisäksi puolen. Toisen puolen jauhattakoon ja leipokoon Kärjen haltia tarpeellisella tarkkaudella ja eri maksotta; sitten jaetaan näin saadut leivät koulun opettajalta, pitäjäs-jyvästön hallituksen ja Kärjen haltian nähden tarvitsevaisimmille koululapsille. 8:ksi Yhden kammion edellä-mainitussa Kärjellä olevassa huonerakennuksessa valmistuttaa Aatami Sasliini Vaimonensa lämmitettäväksi kuuluhuoneeksi, laittaa tarpeelliset koulukirjat, hieta-kirjoitus-kolot, kivitaulut ja kivikynät ja antaa peräti köyhille lapsille aapiskirjoja ja katekismuksia maksotta. 9:ksi Kärjen haltian pitää kaikkina tulevina aikoina vastaaman kouluhuoneen ja siihen kuuluvien kalujen hyvästä säilytyksestä ja holhouksesta, niin myös, koska tarve vaatii, kustannuksellansa toimittaman aapiskirjoja ja katekismuksia köyhille koululapsille maksotta käytettäviksi.» Koulun asetukset ovat Turun konsistoriumilta vahvistetut vuonna 1849 huhtikuun 4:tenä päivänä. Ne määräävät a) Opetettavain tulosta kouluun ja siitä eriämisestä. § 1. Kouluun otetaan 6:den eli korkeintaan 13:nen vuoden ikäisiä lapsia ja saavat siinä oppia 15 vuoden vanhaksi. Tilaa ollessa saa päällysmiehen luvalla vanhempiakin lapsia ottaa. § 2. Mitä on yli-ikäisistä sanottu, on myös säätty kaikista lapsista, jotka ovat muista seurakunnista, joita varten ei koulu perustettu ole. § 3. Kukin tuokoon kouluun tullessansa papinkirjan, joka todistaa hänen ikänsä, laittamattomuutensa, vanhempainsa nimet ja varallisuutensa tilan. Nämä seikat kirjoittaa opettaja jäsenistökirjaan. § 4. Kouluun otetaan lapsia kummankin opetus-jakson alussa. Joka silloin on auttamattomasti estetty, saa tulla jakson keskiajallakin. § 5. Koulusta eriävälle antaa opettaja todistuksen sen taidosta, koulun-käyntö-ajasta ja tavoista, b) Jokapäiväisestä järjestyksestä. § 6. Kouluhetket ovat kello 9:stä 12:teen edellä ja 2:sta 4:tään jälkeen puolipäivän; kunkin hetken välillä on 10 minuuttia lupa-aikaa ja lauvantaisina ja juhla-aattoina,koko iltapuoli. Päivän harjoitukset aljetaan ja päätetään veisulla, rukouksilla ja yhden luvun lukemisella Uudesta Testamentista. %7. Koulussa käytetään vuoro-opetusta, koska opetettavain paljous sitä vaatii, ja jakakoon opettaja lapset osakuntiin, niin moniin kun tarpeelliseksi näkee. Oppimajärjestyksen sovittakoon niin, etteivät lapset pitkällisestä yhden ja saman aineen harjoittamisesta väsyisi. § 8. Jokaiselle osakunnalle valitsee opettaja lapsista johdattajan, jonka tulee sekä oppimista johdattaa että siivoutta vartioita. § 9. Opetuslapsi ei saa olla opettajan luvatta koulusta poissa; jos joku vaativa syy tulee, ilmoitettakoon se kohta opettajallen. c) Opetuksesta. § 10. Erinomattain pidetään huolta hyvästä tavaamisesta ja selkeästä sisäluvusta. Opetetaan lapsia lukemaan aapiskirjan, katkismuksen selityksinensä ulkoa sanasta sanaan ja myöskin, mitä mahdollista on, ymmärtämään, niin että ominkin sanoin taitavat niiden opetuksia kertoa. § 11. Kirjoittamaan opetetaan ensin hietaan sitten kivitaululle ja viimeksi paperille. Jotensakkin oppineita harjoitetaan puhumista myöten kirjoittamaan ja myös ominpäinsä kokoonpanemaan vähäisiä asioita. § 2. Luvunlaskua harjoitetaan ensin päässä laskein, sitten taululla ja opetuskirjan johdosta. § 13. Jokaisesta päivästä määrää opettaja eri-hetket, joina korkealla äänellä kirjasta luettakoon. Täksi tarpeeksi käytetään lapsilta ymmärrettäviä ja heitä huvittavia luonnon eli ihmia-kunnan historiallisista ja kansallisista asioista puhuvia kirjoja. § 14. Opettaja ahkeroitkoon saattaa kaikkea oppia eläväksi, istuttaa ja kasvattaa totista kristillisyyttä ja isänmaan rakkautta. § 15. Kehoittakoon opettaja lapsia ahkeroiksi käymään yhteisessä Jumalan-palveluksessa ja pyhäpäivät oikein viettämään; mutta älköön pakottako vähäisiä, kivulloisia ja huonovaatteisia kovalla säällä kirkkoon menemään, d) Kehotuksista ja Kurituksista. § 16. Opetuslapset eläkööt siveästi ja olkoot ahkerat oppimisessa, kuuliaiset opettajalle ja sopivaiset keskenänsä; pitäkööt kaikissa asioissa järjestystä ja olkoot puhtaina ja hiljaisina koulussa; joka tätä vastoin tekee, ojennettakoon neuvoilla ja kurituksella. § 17. Kurituksen sovittaa opettaja sekä syyn että lapsen iän ja luonnon mukaan. Erilaiset kuritukset ovat: seisottaminen ja polville paneminen loukkoon ja häpeämään, 10 minuuttisen luvan kieltäminen kouluhetkien väliltä, 2-, 3- tai 4-hetkinen vankeus koulussa toisten päästyä, muuttaminen alaisemmalle sialle ja viimeksi lyöminen tavallisella vitsoista palmikoidulla koulu-patukalla kämmeneen tai housujen päälle. Korvapuustit, tukistaminen ja kaikki lyöminen päähän tahi sydäntä kohtaan, myöskin rumat tora-sanat ovat kielletyt. § 18. Kouluraadin suostumuksella eroitetaan koulusta kukin ilkivaltainen; niin myös se, joka niin kankea ja tylsäpäinen on, ettei hänen oppimisestansa mitään toivoa ole. § 19. Ahkeroila ja hyväntapaisia lapsia kehoittaa opettaja sopivaisella tavalla: ilmoittaa mielisuosiotansa heitä kohtaan, muuttaa heitä yläisemmille sioille ja kehuu julkisesti tutkintojuhlana; ja annettakoon heille joku sopivainen lahja, minkä päällysmies ja opettaja määräävät. Tutkinto-juhlana myös laiskoja ja huonontapaisia neuvotaan ja varoitetaan. § 20. Kehoitus-lahja-varoiksi käytetään Kärjen kirkossa kootut kol1ehdit, paitsi niitä, jotka muihin tarpeisiin ovat määrätyt, koulun porstuassa olevaan kehoitus-varapyssyyn lahjoitetut rahat, ja mitä muuta osaantuvaista tuloa koululle ilmaantunee. § 21. Kaikessa käytöksessänsä koululapsia kohtaan noudattakoon opettaja järjestystä, oikeutta ja lempeyttä, e) Koulun hoidosta § 22. Kärjen haltia pitäköön huolen kouluhuoneen ruokkoomisesta ja lämmittämisestä ja antakoon tarpeeksi halkoja, jos lasten vanhemmilla tuodut eivät riittäisi. § 23. Kirjoitus aineita kustantakoon Kärjen haltia koulun yhteiseksi tarpeeksi ja toimittakoon koulun tähden lähetettävät kirjeet ja kuulutukset määräpaikkoihinsa. Erinäiseksi tarpeeksi tuokoon kukin varallisempain lapsi paperia ja muita oppimisensa välikappaleita, joita antamaan Kärjen haltia ei ole velvollinen; paraille köyhäin lapsille hankitaan semmoisia kehoitus-lahja-rahoilla, mitä varat kestävät, § 24. Kerran joka vuosi ja haltia- tai opettaja-muutoksen tapahtuessa Kärjellä, katsokoon päällysmies että koulun kaikki kalut ja muu omaisuus ovat tallella. Namät ovat lueteltuna koulun kalukirjassa. Tässä ja kaikissa muissa koulun kirjoituksissa pitää Suomenkieltä käytettämän. § 25. Kuukautta jälkeen kummankin opetusjakson alun antakoon opettaja Turun konsistoriumille tiedon montako silloin on opetettavaa koulussa. Tutkinto-juhlaksi, joka pidetään kevät-opetusjakson lopulla, kirjoittakoon kaikista kuluneen vuoden opetuslapsista luettelemuksen, jossa myös mainitkoon kaikki tutkinto-juhlana lapsillen annetut kehoitukset ja lahjat taikka varoitukset. — § 26. Tutkinto juhlana olkoon koko kouluraati saapuvilla; päällysmies elikkä se, jonka hän estettynä siaiseksensa määrää, kirjoittaa protokollan, jonka lähettää luettelemuksen kanssa kuukauden kuluessa Turun konsistoriumiin. § 27. Jos opettaja laimiinlyö velvollisuutensa j. n. e. tehtäköön niinkuin papeista on yhteisesti säätty. § 28. Kouluraadin jäsenet ovat: päällysmies, opettaja, Kärjen haltia ja kaksi koululasten vanhempia taikka muita lähellä asuvia miehiä, jotka äällysmieheltä kutsutaan. Jutun-johdattajana kouluraadin keskustelemuksissa on päällysmies elikkä siaisensa. § 29. Koska näitä asetuksia tarvitaan lisätä eli muuttaa, keskustelkoon kouluraati ja lähettäköön esittelemyksensä Turun konsistoriumiin vahvistettavaksi taikka kiellettäväksi, f) Koulun ja yleisön keskinäisyydestä. § 30. Vähintänsä viikkoa ennen kummankin opetusjakson alkua, antaa opettaja kuuluttaa koulukunnan kirkoissa päivän, jona koulu avataan. § 31. Koulun avauspäivinä luettakoon julkisesti kouluhuoneessa, mitä nämät asetukset jokapäiväisestä järjestyksestä 6:nessa §:ssä ja kehoituksista ja kurituksista 16—19 §§ säätävät. § 32. Koulukunnan kirkoissa ilmoitettakoon tutkinto-juhla pidettäväksi viimeis-päivänä kevät-jaksoa, koska päällysmies ei katso toisin tarpeelliseksi. Kaikilla kunniallisilla ihmisillä olkoon lupa tulla tutkinto-juhlalle kouluun.

Vuonna 1848 lokakuun 14:tenä päivänä alkoi tämä koululaitos vaikutuksensa ja ensimmäinen opettajansa oli Herra maisteri Antero Warclius. Lapsia on sillä jaksottain ollut noin 20 kappaletta, kaikista koulukunnan seurakunnista ja näinä kolmena ensimäisinä vuosina on koulun jäsenistö-kirjaan yhteensä kirjoitettu 50 oppilasta. Alusta asti ollutta ei enää koulussa ole. Yleistä arvoa ja luottamusta ei tämä laitos kansan seassa ole voinut saavuttaa ja perustajan^[22] elämä ei synnyttänyt sitä. Monessa kohdassa on se myös sopimattomasti asetettu: Ensiksikin on sen asema pitäjän äärellä, vähäsessä kylässä, jossa ei isompi joukko koululapsia saisi olo-siaakaan ja johon ei kulje kun huono kylätie. Järven toisella puolella on ison maantien varrella vahva kylä, Mahnala, johon koko Kyrön pitäjä varsin hyvästi ja Mouhijärvikin paljoa sievemmästi saattaisi päästä, kun Kärjelle; ainoastaan Suoniemen kappelista olisi tänne hankalampi kulku. Toiseksi ei tämmöisessä pitäjänkoulussa, jossa pappi on opettajana, tulisi opetettaa tavaamista, joka paremmin sopii kyläkoulujen työksi, kun niitä kerran toimeen pantaisiin. Näitten kyläkoulujen opettajia kävisi tässä ylisessä koulussa valmistaa ja tällä tavoin olisi tämän laitoksen vaikutus jalompi ja ylevämpi. Vähä luonnontietoa ja yhteistä sekä isänmaan historiaa ja maanliedettä saisi silloin myös ottaa opetus-ainetten lisäksi. Myöskin saarnahnone on siinä liikana ja opettajan palkka työnsä ja vaivansa suhteen varsin vähänen. Olisihan siis tämä laitos vähällä vaivalla taittu hyödyllisemmäksi tehdä, mutta paremman puutteessa suuttaa se kuitenkin nykyiselläkin kannallaan levittää sivistystä rahvaan seassa. — Nähtävästi on luku-halu ja taito viimeisinä aikoina Kyröläisissä enentynyt. Paras kulma on kappeli, heikoin Vesajärvi ja Kaipio. Kirjoja on kansa nykyisinä vuosina ahkerammin itselleen hankkinut ja muutamilla on myös Suomalaisia sanoma-lehliäkin. Mennä-vuonna on lahjoitetuilla kirjoilla ja rahoilla vähänen lainakirjasto Isolla kirkolla toimeen pantu. Joka sunnuntai Jumalanpalveluksen jälkeen lainataan sakaristossa Suomalaisia kirjoja seurakunnan asukkaille; jokaisesta kirjasta maksaa lainaaja, kohta ottaessansa, vuokran, joka on sovitettu kirjan isouden mukaan, niin että kirjasta, jossa on vähemmin kun 50 sivua maksetaan ½ kopeikkaa, 50:nen — 100:an välillä olevasta 1 kopeikka j. n. e.; lainaus-aikakin on kirjan isouden suhteen määrätty; niissä on vähemmin kun 50 sivua on lainaajalla viikkokausi, missä toinen puoli sadasta sivusta, kaksi viikkoa j. n. e.: kaikki vuokra-rahat käytetään kirjaston hyväksi. Tämä laitos on vielä alottelevainen, mutta näyttää kuitenkin jommoisestikin luonnistuvan. Kirjoitustaitoa ei ole paljon viljelty, vaikka on viimes-aikoina siihenkin ruvettu ja muutamat jo kirjoittavat selkeää ja puhdasta kirjoitusta.

Ylipäänsä on Hämeenkyrön pitäjä jokseenkin voimakas ja useasti tavataan myös rikkaita sekä talollisia että torpparia. Palkollisilla on kelpo palkka ja hyvät edut. Tavallinen trenki saa 10 Rupl. hop., vaate-parseelia ja viinaksia elikkä vähäsen peltoa viljeltäväksi, yhteensä noin 20 hop. ruplan arvosta: piialle annetaan yhteensä 11 hop. ruplan paikoilla. Paitsi sitä on jokaisella piialla tilattuna nuttuviikkoja eli »omia viikkoja,» 1, 2 tai 3:kin. Viikko-trenkiä paikoin pidetään ja välistä otetaan myös suvipiikoja ja paimenia lois-väestä. Pitäjän rasitukseksi ovat loiset ja koturit, jotka itse laiskoina maaten, toisten ihmisten armosta elävät. Yksi osa on entisiä isäntiä, jotka vielä paraalla i'ällä ollessaan ottavat »vanhentajan» lapsistansa ja rupeavat itse »vaariksi» hyvällä muonalla. Toinen osa on »setämiehiä,» se on: entisten haltioitten poikia, jotka syntymä-talossansa oleskelevat, itseksensä. Tähän on vielä luettava entisiä trenkiä vaimonensa lapsinensa ja naimattomia maattuja vaimo-ihmisiä. Viimeksi nimitetyistä karttuu myös enimmitten köyhäin luku. Varsinaisia kerjäläisiä ei kovin paljoa ole, mutta riihen aikana käyvät itselliset talo talolta »puuroksessa» eli puuroksia kerjäämässä, joulun edellä anellaan taas juhlan apua ja muulloin mitä milloinkin sopii. Morsianten on tapana »morsiamen avulla» käydä, koreat vaatteet yllänsä^[23]. Palon-avut ja muut käymiset ovat myöskin tavallisia. Vaivasten holhous käypi vanhan tavan jälkeen. Kummallakin seurakunnalla on oma korjuunsa, eikä toinen toisensa köyhillä rasiteta. Isolla kirkolla ovat talot tasatut 45:ksi ruodiksi, joihin kirkonkokouksessa määrätään semmoiset köyhät, jotka eivät voi itseänsä hoitaa; ruodissa on 1½ tahi 2 manttaalia. Semmoiset viheliäiset, joita, ei mikään erityinen ruoti tahdo ottaa, niinkuin mielipuolet, pyörtyväiset ja semmoiset, kuljetetaan ympäri pitäjän taikka holhotaan yksityisiltä vaivaskassan maksolla. Muille vaivaisille jaetaan kahdesti vuoteensa, Juhanuksen ja joulun edellä, vaivaskassasta apua, sekä jyviä (keskimäärin 5 tynn.), että rahoja (tavallisesti 50 à 60 hopea ruplaa). Muulloin autetaan, missä tärkeämpi tarve vaatii. Vaivas-kassaan maksavat torpparit tavaransa arviosta 1, 2 eli 3 kappaa jyviä ja käsityöläiset eli ammattimiehet 15 hop. kop. vuoteensa. Kirkonkokousessa 23 p. marraskuuta 1834 määrättiin kuulutuksen ottajilta vaivaisillen maksettavaksi, talon isänniltä 1 paperi rupla, talonhaltian-pojilta, käsityöläisiltä ja torpparilta 75 kop., ja trengiltä sekä loisilta 50 kop. paperissa, joka vieläkin on tapana; jos morsian on kappelista, juoksee tämä raha kappelin vaivaskassalle. Muut tulot ovat sakoista, kalukirjoituksista ja vapaista anteista pidoissa ja muulloin. Kirkonmäellä tien vieressä seisoo vaivastukki, läpi rinnassa. Vaivas-kassan vuotiset tulot nousevat 100 hopearuplaan. Kappeliseurakunnassa eivät torpparit jyviä maksa, vaan ovat nekin tasattuja ruodiksi, joita yhteensä on 7 kappaletta. Käsityöläisetki siellä eivät vähintäkään maksa. Vuotiset tulot ovat noin 15 hopearuplaa. Kummalta näkyy, kun eivät kummankaan seurakunnan itselliset ja palkolliset mitään apua anna, vaikka heistä juuri vaivaisten luku kasvaa. Vuonna 1834 päätettiin kirkonkokouksessa, että jokaisen muonan-ottajan pitäisi joka tynnyriltänsä vuosittain maksaa puolen kappaa, jokaisen loisin, jolla maata on talon tiluksilla 75 kop. pap., jokaisen naimattoman trengin 20 vuotta vanhemman 50 kop. ja jokaisen piian samalla i'ällä 30 kop. paperissa; mutta nämät valittivat maaherrassa ja pääsivät vapaiksi.

Tämmöinen vaivasten-holhous voipi täällä joksensakin nykyiset köyhänsä elättää, mutta itse köyhyyttä ei minkäänlainen asetus saattane poistaa. Hyödyllisempi kun moni muu vehje, olisi säästö-laitos, johonka palkolliset saisivat panna säästetyt rahansa kasvulle. Monelle silloin jäisi vanhan päivän varoja siitä, mitä hän nyt turhanpäiväisesti kuluttaa. Katovuosien varalla asetettiin vuonna 1819 laina-jyvästö, jonka perustukseksi annettiin puolikko manttaalista. Vuonna 1848 erisi kappelikunta itsenäiseksi jyvästö-kunnaksi ja sai vanhasta yhteisestä jyvästöstä 70 tynn.; emäkirkkokunnallen jäi 230 tnr. Uusi käytössääntö, joka silloin tehtiin ja vahvistettiin Suomen Senaatin Käyttämys-jakokunnalta 1848, syyskuun 20 p., määrää koron eli kasvon yhdeksi kapaksi karpiolta ja asettaa käytöskuntaan esimiehen ja kolme jäsentä, jotka kaikki palkatta kolmeksi vuodeksi valitaan.

Enimmät laitokset pitäjän hyväksi ovat pappien toimittamia, sillä itse talonpoikaset eivät näy pitävän suurta huolta yhteisistä asioistansa.

Elatusheinot. Toimi ja taidollisuus eivät ole kehuttavalla kannalla. Kaikista töistä toimitetaan pellonviljelys parhaalla huolella ja ahkeruudella, vaikka sekin käypi vanhaan tapaan niinkuin isät ja isäin isät ovat tehneet. Pelto on tavallisesti kolmiaksi jaettu, niin että yksi osa on rukiilla ja muutamissa vähällä nisullakin kylvetty, toinen osa suvilaiholla — ohrilla, kauroilla, ristoilla (pavuilla eli herneillä) ja pellavilla — ja kolmas osa on mahona eli kakkara-vainiona (kesantona). Paitsi näitä, on huoneitten lähellä aina joku lohko, joka muuttamatta perunoilla tahi räätiköillä (juurikoilla) on istutettu. Pelto tällä tapaa ruokotaan: kesanto suvisaikana kolmesti kynnetään: nostoa eli kiskoa, kertoota ja va'olle, painavalla auralla, joka luotilla vakonsa aukaisee. Joka kyntämisen päälle »pohjataan» ladalla ja, jos pelto on kovin kokkarainen, ajetaan vielä hampaisella jyräällä eli ungalla. Pellon höysteenä on haku-sonta, joka talvella hakataan ja toisena lalvena elikko-tateen kanssa pellolle viedään. Kun vilja on tuleentunut, leikataan se sirpillä, pannaan kykeisiin ja tapetaan riihissä vanhan tavan jälkeen. Ristat leikataan ja pannaan haasioihin pellonpyörtäneelle, josta ker'itessä riiheen viedään tapettaa. Tavallisesti on ennen pyhäinpäivää riihityöstä päästy. Pellavat nostetaan käsin, lihotetaan, kuivataan, loukutetaan ja klihtataan niinkuin muuallakin on tapana. Perunan siemenet pannaan sonnan seassa vakoon, varren nostua mullataan, perataan, ja viimein syksyllä kaivetaan net ylös sekä pannaan kuoppaan talven varaksi. Pellot ovat enimmiten kaateisia, jott'ei syviä ojia tarvita. Mitä niitä uudesta kaivetaan tahi vanhasta parannetaan, tapahtuu keväällä, kirren maasta lähdettyä. Salaojista ei ole tietoa. — Maa on jokseenkin satosa ja antaa koko pitäjässä keskimäärää rukiita 6—7 jyvää, mutta taitaisi antaa enämmänkin, jollei kylvettäisi niin taajan, nimittäin 24 kappaa ja enempää tynnyrin alalle. Parhaat peltomaat ovat Pappilassa, joka 12 jyvän maaksi kehutaan, Mahnalassa ja Harhalassa (jota kehumanimellä Jyväskyläksi sanotaan). Huonoimmat ovat pitäjän äärimaat Vesajärvi, Kaipio ja Karheen peräkunta, joissa paikoin on lieto ja hieta-ruoppaa. Maamittari-konttuorin karttaselitysten jälkeen olisi peltomaata 4,953 tn.-alaa, mutta suuttaapa nykyjään olla noin 6,600 tn.-alaa (5.150 isolla kirkolla ja 1.450 kappelissa, s. o. melkein 18:as osa koko kuivanmaan alasta. Kylvöt ja sadot vuosien 1802—1811 välillä ovat vuotisissa kuolevaisuustauluissa seuraavalla tavalla luetellut;

Nykyjään on vuotinen kylvö likimiten 2000 tynn. rukiita, 8 tn. nisuja, 640 tn. ohria, 720 tn. kauroja, 210 tn. ristoja, 600 tn. perunoita ja sato tästä kylvöstä keskimäärin 14,000 tn. rukiita, 50 tn. nisuja, 3,200 tn. ohria, 5000 tn. kauroja, 800 tn. ristoja ja 4000 tn. perunoita. Pellavia ei viljellä kun omaksi tarpeeksi ja lienee kylvössä siemeniä 30 tynnyriä, josta taitaa tulla noin 1000 leiviskää. Humaloita jokseenkin paljon viljellään ei ainoastaan omaksi tarpeeksi, vaan myytäväksikin. Ruoho-viljoja (apilaita, hiirenherneitä ja puntarpäitä) ei talonpojissa vielä tavata, vaan ainoastaan muutamilla herras-tiloilla.

Perämaissa, joissa vielä on kylläksi metsää, on joksensakin vahva kaskenviljelys, mutta keskipitäjällä ei ole varaa metsäänsä tällä tavalla haaskata, vaikka sielläkin välistä joku ala poltetaan, erinomattain karjalle laitumia laittaessa. Kaskia on toisina vuosina enemmin toisina vähemmin, keskimäärin 100 tynnyrin alaa. Talvella kaadetaan puut ja poltetaan keväällä, keskikesällä kylvetään juurettia. Vuotinen kylvö suuttaa keskiarviota olla 50 tynnyriä ja sato 900 tn. Tämä on siis jotenki hyvä salis (15 ja 30:kin jyvä); mutta se on myös kova metsän haaskaus, josta puun puutet vielä ehkä luopumaan pakottaa.

Ylehensä kasvaa pitäjässä tarpeeksi viljaa, eikä pettua enää juuri missään syödä, vaikka moni sitä ennen hätävaranansa käytti^[24]. Tavallinen ½ manttalin talo kylvää noin 7 tn. rukiita, 3 tn. ohria, 4 tn. kauroja, 3 tn. perunoita ja 1 tn. ristoja. Monella torpparilla on melkein sama verta kylvössä. Rukiit ovat aina hinnassa (tynnyristä maksetaan tavallisesti 4½ hopea ruplaa), sillä Ikaalilaiset ja Luukkalaiset (Isosta-jo'esta) ostavat niitä jos paljonkin, Tampereen markkinoilta palatessansa, ja puutteen ajalla tulevat useasti ainoastaan jyviä varten tänne. Enemmän saatettaisiin niitä myös myydä, jollei viinaa niin summalta poltettaisi. Arviolta käytetään 3,300 tn. jyviä viinaksiksi, nimittäin 800 juurettia, 800 rukiita, 700 ohria ja 1000 kauroja. Viinaa valmistetaan noin 48,000 kannua, josta puoli omassa pitäjässä nautitaan ja loppu viedään joko Pohjanmaalle (Kristiinaan) taikkaa Poriin.

Suonviljelystä ei paljon osatakkaan, vaikka on kyllä kelvollisia savipohjaisia soita, josta muutaman viljan otettua saataisiin hyviä niittyjä karjan lisäykseksi. Niittyjä on pitäjässä arviolta 13,000 tn alaa (10,000 isolla kirkolla ja 3,000 kappelilla, ja vuotinen heinän saalis luetaan 6000 aarniksi. Tämä määrä ei tahdo elikoillen kyllin määrin riittää. Elikkojen luku vuosina 1805 ja 1810 on henkiluvun tauluissa:

Nykyjään suuttaa hevosia olla likimäärin 1200 ja varsoja 150, 2500 lehmää ja 1100 mullia, 6000 lammasta ja sikoja noin 800 kappaletta. Vuohia ei isosti pidetä muualla kun metsäkulmilla; lieneekö niitä kahteenkaan sataan. Parhaat laitumet ovat Vesajärvellä, mutta muulla pitäjällä ei ole kehuttavia, jotta täytyy heinän-teon jälkeen päästää elikot niityihin, joista ne jyrsivät juuriin asti. Heinät tehdään väärä-vartisilla vikatteilla^[25],ja haravoilla. Lehtiä lampaillen kootaan vesurilla ja pannaan heinä-latoihin seinillen. Ladot ovat huonoja, harvoilla seinillä ja katoilla, jotta sade ja pyry pääsee sisälle tuiskuttamaan, jospa tuulikin henkäisemään ja kuivaamaan.

Olkikattoja on paikka paikoin niihin rakcttu. Heinät tuodaan kotia tarvetta myöten, kaukaisilta niituilta parhaimman rekikelin aikana. Hevoset hoidetaan aina paremmalla huolella, kun muut elikot ja niillen annetaan myös enimmät heinät ja välisiä vielä jyvänki väkeä. Ovat sekalaista rotua, keskikuntoisia, aina kuitenki parantumaanpäin. Ajo-härkiä ei pidetä, joka lienee pelkkä ylpeys, koska härillä ajamista arvellaan varsin häpeälliseksi. Ne olisivat kuitenkin paljon helpommat elätettävät, kun hevoset. Lehmät ovat pientä laia ja elätetään kehnosti. Harvoin saavat talvella heiniä vaan pelkkiä olkia, kerto-jauhoja, perunanvarsia ja jonkunlaisia hauteita. Talvis-aikana eivät annakkaan paljo mitään maitoa, hyvä kyllä kuin henkensä kevääksi elättävät. Voita ei tällä tavoin varsin paljoa kokoon saada; summa-lukua myydään ehkä vuoden pitkään 4 tai 5000 leiviskää Turun (joskus Porinkin) kauppamiehille, jotka lähettävät trenkinsä sitä täältä ostamaan ja kokoilemaan. Leiviskästä maksetaan 7:ättä paperiruplaa ja välistä täyteenki kaksi kolikkaa. Tämmöinen hinta sopisi olla yllykkeenä parempaan karjanhoitoon. Juustoja ei paljon tehdä. Talia myydään lähes 200 leiviskää Tampereelle, Poriin ja Turkuun. Lampaat ovat huonoja, jottei niistä kaupaksi kelvollista villaa saada.

Metsää on jo paikka paikoin vähän ruvettu säästelemään, mutta siinäkään toimessa ei ole paljon järjestystä. Hyviä huoneen aineita ei joka talossa enään omasta metsäsiä saada, mutta peräkunnilla on kylläksi vahvaa hirsimetsää. Isoa rahansaantia ei metsästä ole. Plankkuja taitaan Poriin vetää noin 500 tonttia ja lautoja 200, kaikki käsisahalla tehtyjä. Tervaa poltetaan yhteensä noin 50 tn., joka ei omaksi tarpeeksi riitä; lisää ostetaan Ikaalisista. Sysiä poltetaan omaksi tarpeeksi ja potaskaa juuri nimensä.

Metsästämistä ja kalanpyyntöä ei paljo muutoin viljellä, kun huvitukseksi ja jouto-aikana. Tarkkoja pyssymiehiä löytyy kuitenkin muutamia. Susia ja kettuja pyydetään raudoilla ja lintuja lonkalla. Monella talolla ja torpallakin on nuotta, jolla välistä muutama apaja vedetään. Muutoin kalastetaan rysillä, verkoilla, katiskalla ja uistimella. Syysöinä tuovustetaan aika tavalla, jotta usein yhtä haavaa summa hehkuvia valkeita pimeässä veden pinnalla pilkottaa. Koukkuja eivät talonpojat pidä ja ongella käyvät ainoastaan lapset ja vanhat loiset. Lohia ongitaan kuitenkin Kyröskosken alta. Paras kalan-saalis lienee Kyrösserällä; toisista järvistä saadaan epätasaisesti. Kudun aikoina pyydetään lahnoja, haukia, kuhia, ahvenia ja särkiä. Kuoreita saadaan keväällä Purimonsalmesta. Muikkuja, joita täällä Siikasiksi kutsutaan, ja siniäisiä ei sanota muualta paljon saatavan kun Kyrössel'ältä. Ankeriaisia tulee Enonsel'ältä. Syksyllä kun rannikko jäätyy ja mateet tulevat tuoretta jäätä nuolemaan käydään »nuija-mateessa.» Kevät-Matin ajalla pannaan jään alle rysiä, jotka olilla petetään, jotta eivät kiini jäätyisi. Veden viljan luvussa ovat myöskin äyriäiset eli kravut, joita on järviin laskevissa ojissa; niitä otetaan syötillä ja päre'soitolla. Kalan häviämisestä on vanhoilla kalamiehillä paljon puhumista ja valittamista; ja taitaa siinä ollakkin perää. Kalansaalis ei ole milloinkaan niin iso että olisi suolattua kalaa vuodentarpeeksi, jonka tähden silahkoita merimaista lisäksi ostetaan. Kalavesi ei ole talojen kesken jaettu, kun yhteinen. Vuonna 1850 pantiin sen päälle uhkasakko, jotta ei nyt siinä muu saa pyynnöksia pitää, kun talollinen elikkä se, jollei: talo oikeutensa antaa.

Pitäjän koskissa ei ole muita vesi-käyttämiä, kun myllyjä. Kylmäkoskeen laitettiin saha, mutta se tuli kohia riidan alaiseksi eikä ole sittemmin työtä tehnyt. Vesimyllyjä on 55 kappaletta, 49 emäseurakunnassa ja 6 kappelissa, mutta ei ne ole mitenkään kehuttavia eli suuremmasta arvosta. Kyröskoskenkin myllyistä ovat useammat jalkamyllyjä, ja ainoastansa Tullimyllyssä on kaksi paria kiviä. »Vooro-myllyissä» käyvät osamiehet Kyröstä, iljakkalasta ja Ikaalisista vuorottain jauhattamassa; »illall alkaa vuoro ja toisena iltana loppuu»^[26]. Joilla ei ole itsillänsä osaa, jauhattavat »hakumailla,» se on missä myllyssä päälle pääsevät. Muitten koskien myllyt ovat vielä halvempia. Kaikissa myllyissä tehdään ainoastaan jauhoja; mitä maan-mies survimoita (kryyniä) tarvitsee, sen tekeepi huhmarissa. Tuulimyllyjä on yksi ainoa.

Kehuttavaa tehdasta ei ole pitäjässä. Tiiliä tekevät muutamat ja myyvät toisillensa. Ammattimiehiä (käsityöläisiä) on jokseenkin kelvollisia ja talonpojissa suositellaan heitä erinomaisella huolella. Muutamat ovat taitavia seppiä, vaikka eivät, osaa hyviä pyssyjä tehdä. Yksi mies Kaipionkulmalla valmistaa kaiteita, joita kehutaan paljon tukevammiksi sekä luontevammiksi, kun Ruotsista tuotuja. Hänellä teettää koko pitäjä kaiteensa ja työtä kyllä suuttaisi kestää jos oppilaisiakin ottaisi. Hyviä puuseppiä on joitakuita, mutta yleisesti ei puuhun pystyviä olla. Lähes kaikki veneensä ostavat emäkirkkolaiset Tampereen markkinoilta ja paljon pyöriä (rattaita) Pohjalaisilta. Kaikki seinäkellotkin ovat Pohjanmaalta kotosin, sillä pitäjässä ei ole yhtään kellontekiää, jos jokukin niitä on parantelevanansa.

Talvi-puhteilla tekee talonpoika päreitä ja valmistaa tarpeellisia ajo-kaluja ja astioita. Vaimoväki katsoo karjaansa ja lapsiansa, kutoo ja neuloopi vaatteensa ja toimittaa kaikenlaisia sisu-askareita. Ulkotöihin ei he muutoin ryhdy, kun ojia ja teitä korjatessa, heinän ja elon te'olla ja riihissä. Hyvää villa- ja pellava-kangasta tehdään kotitarpeeksi, mutta ei ollenkaan myymistä vasten. Puunvillan kankaansa ostavat he osaksi Tampereen tehtaasta. Tämä tehdas juoksuttaa paljon naisväkeä onnenkaupalle Tampereeseen, josta eivät kaikki niinkään hyvällä onnella palanne. Paitsi Tamperetta on Turku etevin kauppa- ja liikunto-paikka, ehkei näy enää niin paljon palveluksessa siellä käytävän, kun ennen muinoin, koska se pääkaupunkina oli; unilla sen markkinoille täältä joukottain mennään. Myös Porinkin markkinoilla Kyröläisiä käy. Maamarkkinoita pidettiin ennen aikaan itse Kyrössäkin, Mahnalan kylän vieressä olevalla kankaalla. Myös Tuokkolan kylässä ja sittemmin Tokosissa oli mullinmarkkinat päivinä ennen Tampereen Pertun-markkinoita, mutta nämät ovat muutetut Mouhijärven Häijääseen.

Hallitus. Hämeenkyrössä on nykyjään 210 koko-veronmaata. Talonsavuja on tavallisesti ollut 260 paikoilla. Kylässä on keskimäärin 4—5 taloa; muutamissa kuitenkin toistakin kymmentä, mutta sillain eivät kaikki koskaan ole koossa, vaan toiset kyläkunnan takamaille asetetut taikka muutetut. Kaikkien suurempi kylä on Mahnala, johonka kuuluu 22 talon savua. Yksinäisiä taloja on 4: Pappila, Laitila, Ilottu ja Sarka. Enempien kylien iso-jako on tapahtunut 1800 vuoden paikoilla. Manttaalin luku on yhteensä 104 5/12 vanhaa eli 94 2/3 uutta manttaalia. Tästä on 81 7/8 manttaalia perintömaata ja 12 19/24 mantt. kruununmaata. Istuma-taloa ei ole koko pitäjässä yhtään, kosk'ei näy aatelisia täällä vanhastaan asuneen, niinkuin muualla Hämeessä. Rusthollia on neljä, Palonkylässä Makkarus, Sasin kylässä Sasi. Tuokkolan kylässä Tuokkola ja Vesajärvellä Muotia; sotamiesten virkataloja 8 kappaletta 4 1/4 manttaalia, joista 1 manttaali on perintömaata (!); pappisvirkataloa 2, toinen kirkkoherralla ja toinen kappalaisella, yhteensä 2 1/6 mantt.; ja Kärjen talo Jumehniemessä on panttautettu Sasliinin koulun ja saarnahuoneen holhomiseksi.

Joka manttaalilla on keskimäärin 1000 tn-alaa tiluksia, paitsi joutomaita (impedimenta). Vähimmän manttaalin alaiset talot ovat 1/16:ksia; mutta niitä on ainoastansa kaksi ja 1/8:ksiakaan ei ole monta. Maa- eli päävero koko pitäjästä tekee 4698 Rupl. 90 kop. hop. Alansa suhteen eivät talot ole aivan isolla verolla rasitetut. Näytteeksi, mikä uloste'on määrä täällä on muitten paikkakuntien rinnalla, panemme tähän mitä tavallisesta ½ manttaalin talosta vuosittain on maksoja:

Tähän vielä tulee kirkon ja pappilan rakennus, lukusianpito, palvelioitten palkka ja muita vähäisempiä kuluja. Tämmöisen ½ manttaalin talon kylvö ja keskimäärinen sato on jo edellä käsin lueteltu.

Kyrön pitäjä toimittaa hollinte'on omissa kestikievarissa. Herttualan kestikievarin kyytit tekee Herttuaan kylä ja Mahnalassa sekä Järvenkylässä on muu pitäjä hollissa. Herttualan keskievarin isännälle maksaa pitäjä 6 tynn. kauroja. Kyröläiset tekevät kaikki oman pitäjän tiet ja 6 ruotsin-virstaa Pirkkalaankin. Pitäjässä on kaksi isompaa siltaa, Pappilansilta Kyrösjoen yli ja Miharin-silta, jossa Karheen ja Lopenkulman vedet laskevat Alhonselkään. Viimeistä tekevät Pirkkalaiset osaksi. Uudella tiellä on kaksi siltaa kahden puolen Inkulansaarta. Kaikki ovat puisia, niinkuin Vammaskoskenki silta Tyrväällä, jota Kyrö rakentaa muitten pitäjien kanssa, joitten Turku-tie siitä kulkee. Laitilan salmessa on lautta, josta Vanajan, Kierikkalan, Heinijärven ja Herttualan kylät maksavat lautturille kapan talosta.

Hämeenkyrö on itsenäinen keräjäkunta, Yli Satakunnan ylistä kihlakuntaa. Keräjät pidetään Laitilan virkatalossa syyskeräjät marraskuun lopulla ja kevät-keräjät toukokuun alulla. Kostjanterin runoelma: "Jaako Kyröskosken Poltissa kerran. Kostjanterin runoelma: "Jaako Kyröskosken Poltissa kerran. Vielä tämän sataluvun alkaessa kuului Kyrön keräjä-kuntaan koko Ikaalinen, se ori nykyiset Ikaalisten ja Kankaanpään pitäjät, joilla kummallakin nyt on omat keräjänsä. Kyrö on Turun- ja Porin Lakmanninlääniä ja Lakmannikeräjät pidetään Tampereella loppiaisen jälkeen ja syyskuun alulla. Hovioikeus on Turussa. Hämeenkyrö on eri Nimismiehen lääni Yli Satakunnan ylistä kihlakuntaa sekä Turun ja Porin Maaherran lääniä. Kruunun jyvä-verot maksetaan Kyrön makasiiniin, joka vuonna 1820 rakennettiin ison kirkon viereen. Terveyshoito on Tampereella asuvan Läänin-lääkärin hallussa.

Hengellisen hallituksen puolesta on Hämeenkyrö Turun hiippakuntaa ja Tyrväjän provastin lääniä. Virkapappia on pitäjässä neljä Kirkkoherra ja Kappalainen, jotka vuorottain isossa kirkossa saarnaavat, Pitäjän-apulainen, joka Viljakkalan saarnahuoneessa pitää jumalanpalvelusta joka toinen pyhä sekä kaikkina juhlina, mutta muutoin tarvittaessa on ison kirkon papillen avuksi, ja Sasliinin kouluttaja, joka Sasliinin saarnahuoneessa saarnaa joka toinen pyhä ja isompina juhlina. Kulmasaarnoja pidettiin ennen Vesajärvellä, Lavajärvellä, Karheella ja joskus Palossakin, mutta 1848 vuoden rovastikeräjissä katsottiin ne tarpeettomiksi. Koko pitäjä on jaettu 30:neen lukulahkoon. Jokaisella niistä on kuudennusmiehensä, joka kirkkoherran kanssa kirkkoraadissa istuu. Pitäjän yhteiset toimet keskustellaan kirkonkokouksissa, joissa jokainen talonhaltia saa olla saapuvilla. Erityisistä asioista pitää kumpikin seurakunta kokoukset omassa kirkossaan. Pitäjän kirjoittajan puutteessa, kirjoittavat papit näitten kokousten ja kirkkoraadin protokollat. Kirkkoherran vaali ja asettaminen on seurakunnan talollisten omassa vallassa. Kolmesta konsistoriumilta asetetusta vaalipapista saapi se tilan, jota enimmät manttalit huutavat. — Kärjen koulun ja saarnahuoneen pappi määrätään konsistoriumilta niinkuin tavallinen koulupappi ainakin.

Suomen muinainen historia on enimmästi kirkollinen, eikä siis ole ihmeteltävä, jos Kyrönkin muinais-muistot ovat kirkon asioihin kiintyneet. Näistä nyt kertonen mitä taruisesti hoetaan ja koittanen sitten voimani mukaan noille kansan pakinoille luottamista lisätä. Tarina lausuu: ensiaikoina kävivät Kyröläiset (ynnä Ikaalilaisten kanssa) kirkkoa Karkussa asti, josta syystä vielä yksi paikka Karkun kirkossa sanotaan Kyrönkulmaksi^[27]. Tätä juttua mainitsee myös pispa Jac. Tengström kirjassansa: Turun hiippakunnan papiston vir'an-toimista ja saatavista^[28], mutta sanoo kuitenkin Karkun nimeä ei mainittavan vanhoissa kirjoituksissa. Tämmöisestä syystä päättää kaiketi provasti C. H. Strandberg kirjassansa: Turun hiippakunnan Paimenten-muisto^[29] 28): »Karkku ei ole maamme vanhimpia pitäjiä; vaikka vähän aikaa ennen opinpuhdistusta näkyy perustetuksi, koska Tyrväjä 1520 ja Mouhijärvi 1639 siitä lohkaistiin.» Mutta jos Karkku ei olisi sen vanhempaa alkuperää, niin Hämeenkyrö ei olisi saattanut siehen kuulua, koska Kyrö itsekin on vanhan-aikainen pitäjä, jonka kirkkoherran saatavat jo vuosina 1423 ja 1483 otettiin perusteeksi muitten seurakuntien vaaluille^[30] Kansan sanoma on kuitenkin niin selvä ja vakanen ett'emme tällä vielä arvaa sitä sillensä jättää, vaan täytyy meidän hakea sille uusia todistuksia. Luettelemuksessa, jonka pispa Agrikola kuninkaan Gustavi I:sen käskyn jälkeen vuonna 1541 antoi Turun Tuomiokirkon saatavista, ovat Yli-Satakunnan pitäjät tämmöisessä järjestyksessä;^[31] »Yli-Satakunnan kihlakunnassa: Kalliala (se on Tyrväjä), Sastamaia, Kyrö ja Lahtinen (se on Ikaalinen), Birkkala ja Messukylä, j. e — — .» Siinäkään ei näy Karkun nimeä, mutta sen siassa (Tyrväjän ja Kyrön välillä) »Sastamala,» joka ei sovi olla se nykyinen Sastamola eli Merikarvia, koska se ei koskaan tainnut olla Yli-Satakunnan kihlakuntaa. Olisiko siis Karkkua ennen muinoin Sastamolaksi sanottu ja tästä tutkioitten hämmennykset syntyneet? Tätä arveluamme vahvistaa eräs vanhanaikainen kirjoitus Tyrvään kirkon kirjastossa, jolla on tänlainen alku:^[32] »Me Kaarlo Jumalan armosta Ruotsin, Norjan ja Göthin Kuningas teemme tiettäväksi tässä meidän avoimessa kirjeessämme, että koska pidimme keräjiä rahvaan kanssa Ala Sastamolan pitäjässä Tyrvään kylässä Yli-Satakunnassa, vapasukuisen miehen Klaus Kurjen, paikan tuomarin Henrik Tavastin ja usioitten hyvien miehien läsnä ollessa, Herran vuonna 1466.» Tämä Yli-Satakunnassa Ala-Sastamolan nimellä mainittu pitäjä, johonka Tyrväjän kylä kuului, ei sovi olla mikään muu, kun Karkun pitäjä, josta Tyrväjä sittemmin eripitäjäksi lohaistiin. Tällä oudolla nimellä mainitaan ehkä Karkku yleisensä vanhoissa kirjoissa. Sekä Tengström että Strandberg sanovat kirkkoherran (Curatus) jo 13:nen sataluvun keskipaikoilla olleen »Sastmolassa», jolla he arvostelevat Merikarviaa, vaikka se pitäjä — niinkuin samat kirjoittajat tutkivat — vasta 16:nnen sataluvun paikoilla Ulvilasta lohaistiin^[33]. Näistä asioista voimme siis jo joksensa varmaan päättää, Karkun olevan maamme vanhimpia pitäjiä, vaikka hänen entinen nimensä oli Sastamola eli Ala-Sastamola^[34]; ja tämän seikan selvettyä, miksikäs emme uskoisi, mitä kansa puhuu Kyröläisten vanhimmista kirkonmenoista?

Mihinkä aikaan Hämeenkyrö itsenäiseksi pitäjäksi lohaistiin, siitä ei nyt enää selvää saada; mutta arvattavasti tapahtui tämä jo 13:nnella sataluvulla. Silloin tuli Kyrön pitäjään sekä koko nykyinen Hämeenkyrö että Ikaalinenki (se on Ikaalisten ja Kankaanpään nykyiset pitäjät). Tämän todistavat sekä kirjoitukset että kansan puheet, mutta polvesta polveen kulkeva sanoma juttelee vielä missä kirjojen todistus on rau'ennut, — seuraavalla tavalla: Emäkirkko oli silloin Viljakkalassa, jossa nyt kappelikirkko on; Pappila oli Peltosaaressa, joka on Inkulan ja Kirkon välillä^[35], ja Pappilan sauna läheisessä Saunasaaressa. Rantaa, jossa papin oli tapa, kirkolle tullessansa, maalle nousta kutsutaan vielä Papinsatamaksi. Kuinka tämä seikka on kirjoista unohtunut, voimme siitä ymmärtää, että kirkkoa jo silloinkin Kyrön nimellä kutsuttiin, vaikka ei ollut tään-ajan Kyrössä kun Viljakkalassa. Vielä nytkin sanotaan kappelia välistä Pikku-kyröksi. Mutta ei aikaakaan, jolloin valtakirkko nykyiselle paikallensa muutettiin, enää kirjoista löydy. Kansan puheen mukaan olisi nykyistä edellinen kirkko ollut ensimmäinen tällä paikalla, ja siitä arvaten olisi muutto tapahtunut 16:nnen sataluvun keskupaikoilla. Sanotaanki Ikaalisten sitä ennen eronsa ottaneen, joka tiedetään tapahtuneen vuonna 1641.

Ikaalinen oli kaiketi kohta opinpuhdistuksen perästä pantu kappeliksi, koska sitä senaikuisissa kirjasissa Lahtisten (Lachtis) nimellä aina Kyrön kanssa yhtenä mainitaan. Upsalan kokouksen päätöksen alle (vuonna 1593) kirjoittaneita pappia on Hämeenkyröstä, paitsi kirkkoherraa Henrikki Olavinpoikaa^[36], kolme kappalaista: Ambrosio Markonpoika, Henrikki Jaakonpoika ja Philippo Laurinpoika. Näin runsaasti pappia tässä pitäjässä ei olisi sopinut löytyä, ellei yksi niistä olisi ollut Ikaalisten kappalainen. Tämän kappelin kirkkoa mainitaan jo vuonna 1620 Kyrön kirkon tilinteko-kirjassa, jossa luetaan: »An. 1620 — — (annettiin) Kappelin-katon parannukseen rautaa 1½ Ft (joka) tehtiin katon nauloiksi Tuomas sepältä Miettisissä»^[37] 5 D:r^[38]. Messupaidaksi kappelille 3 D:r j. n. e.» Seuraavilta vuosilta on samanlaisia maineita ja Valtakirkko ja Kappeli ("Gäthekyrckian och Cappellerft") nimitetään erillänsä. Tämä kappelinkirkko taisi jo silloin olla niin vanha, että uutta täytyi rakentaa, sillä samalla kun Ikaalinen eri pitäjäksi pantiin, suotiin Ikaalilaisillen hiljan ruvetun kirkkorakennuksensa avuksi kahtena vuonna 12 tynnyriä heidän kruunun kymmenys-jyvistänsä^[39]. 1638 vuoden luvunteko-kirjassa mainitaan: Kappelin pitäjästupa (eli kokoustupa, (Cappells Cochnes stugu) ja Pastorin tupa Kappelilla (Pastoris stugu medh Cappelledt). Tätä kaikkia katsellen näyttää Ikaalinen jo muutamia aikoja kappelina olleen, ennen kun tuli itsenäiseksi pitäjäksi. Provasti Strandberg ei nimitä siellä yhtään kappalaista ennen Aprahami Jaakonpoikaa, joka ensimmäiseksi kirkkoherraksi tehtiin.

Tämän lohaistuksen tapahtuessa, ei ollutkaan kirkkoherran virka Kyrössä auki, vaan provasti Henrikki Jaakonpoika Finno oli paraikaa kirkkoherrana^[40]. Kuinka tämä asia kuitenkin laatuun kävi, jutellaan tällä tavoin. Koska kreivi Pehr Brahe oli Suomen halSlitsiaksi tullut ja käydessänsä maan tarpeita tiedustelemassa oli Ikaalisiinkin joutunut, alkoi kappalainen Aprahami heti toimittelemaan, kuinka tämä avara Ikaalisten seurakunta kyllä tarvitsisi eri kirkkoherransa; pyysi itse tähän virkaan päästä ja pisti vihdoin miellykkeeksi kultasen kukkaron kreiville käsipeikkoon. Muutaman ajan päästä tuli Kuninkaallinen kirjoitus, jolla Kyrö pantiin kahtia^[41] ja sen muassa vahvistus Aprahamille olla uuden pitäjän kirkkoherrana. Näistä toimista ei Kyrön kirkkoherra mitään tiennyt, vaan tuli voi-vaalullensa Ikaalisiin. Mutta kun Aprahami oli' voi-kuulutuksen saarnastuolista lukenut, käski hän itsellensä tuoda kaiken voin, mikä Kyrön kirkkoherralle Ikaalisista oli määrätty, ja julisti nyt Kuninkaalliset kirjat, toisen kuullessa. — Pehr Brahen muistoa en millään muotoa tahtoisi häväistä; mutta täytyy myötää, tämän jutun olevan hyvin sen ajan mukaisen.

Kun nyt kirkko Viljakkalassa ei enää ollut keskellä pitäjää, niin ruvettiin kaiketi kohta muuttoa hankkimaan. Kaikki kirjalliset muisteet tästä asiasta ovat hukkuneet, ainoastansa muutamat paikat Kyrön vanhassa tilinteko-kirjassa ovat meille tienviittoina. Nimitetyn kirjan alussa on protokolla eräästä kirkonkokouksesta, joka 1645 syyskuun 8 p. pispan käskystä pidettiin Kyrön kirkossa sen riidan ja eripuraisuuden tähden, joka oli Arved Mikkelinpojan^[42] vaimon penkkipaikasta.» Tässä protokollassa mainitaan viimeksi, kuinka »kokoiluskirjalla (Stamboock) muutamat isoset väet ovat jotakuta annetta tämän tämän uuden kirkon rakentamiseksi (denna Rijia kyrckiaans upråttelse) lahjoittaneet.» Toisessa paikassa (siv. 26) luetaan mitä kokoiluskirjalla oli saatu: »Kokoiluskirjan rahat, niinkuin muistavat saaneensa ———» 138 D:n 24 äyriä. — Arved Mikkelinpojalta kokoiluskirjalla ———» 22 D:r 16 a. Provasti kirjalla saanut » 7 D:r 6ä. — Herra Turo^[43] saanut » 7 D:r 8 a. — Laitilan Jaako Heikinpoika saanut ———» 3 D:r. — Vieläkin kokoiluskirjalla: J. Eekman'nilta ————» 1 D:r 8 a.» — Vielä toisessa paikassa (siv. 22) luetaan: »643 — — Syyskuun 16 p. Item Rakennusmestari Juha Mikkelinpojalle^[44] pestirahoiksi (fästepngr) 15 D:r Vaskirahaa.» — Näistä nyt näyttää, kun olisi kirkko rakennettu vuonna 1644; ja niinkuin jo sanottiin, kehuu kansa tämän kirkon olleen ensimmäisen sillä paikalla. Muuttamisesta on tämmöinen juttu: Vanhasta kirkosta otettiin hirsi, jota laskettiin Koskesta alas; minnes tämä maatuisi, sinne olisi uusi kirkko asetettava. Hirsi kulki Kanaensaarelle Kyrösjoen suulla, josta sen aikaiset miehet ajattelemaan, pitäiskö tuonne kirkko tehtämän. Paikka nähtiin kuitenkin järki veteläksi ja rakennus tehtiin vastapäätä kuivalle maalle, jossa vielä nykyisellä ajalla seurakunnan hautausmaa eli kalmisto on. Tämä kirkko, joka vasta vuonna 1824 maaherran käskystä hajoitettiin, oli puinen ja tehty vanhanaikaiseen nelikulmas-muotoon; ruumiita oli sen permantojen alle haudattu. — Pohjoispuolella kirkkoa oli kellotorni ja järvellä päin seisoi jommoinen kokoushuone, joka tulipaloa varotessa jo ennen vuotta 1700 hajoitettiin. — Pappila pantiin joen rannalle ja varustettiin runsaasti huoneilla niinkuin näemme »Pappilan kalukirjoituksesta vuonna 1652»^[45].

Mistä tälle pappilalle maata tuli on vaikea sanoa. Jo Viljakkalan ajoilla näyttää sillä kuitenkin olleen samoja tiluksia kun nytkin. V. 1634 mainitaan Kostunsaaresta että »vanhuudesta puoli siitä on ollut Pappilan alla ja toinen puoli jaettu 4:älle Järvisten (Järvenkylän) ja 3:elle Kostulan taloille», niinkuin vieläkin on laita, — ja v. 1626 »tarkkailtiin (finadhe) rajat Pappilan ja Uskelan kylän välillä»^[46]. Arvattava on, että kun Viljakkalaan ensin kirkko ja pappila asetettiin, niin oli jo kaikki kylän suu-maa talojen vallassa, ettei ollut paljoa Pappilalle annettavaa, jonka vuoksi sille sen avarammat takamaat määrättiin. Nämät kävivät ihan sopiviksi, kun Pappila muutettiin ja nykyjään ovatkin Kyrön pappilan tilukset hyvin laveita^[47]. Mutta kuinka Peltosaari on toisten käsiin joutunut, joko silloin vaihdettiin taikka vasta jälestäpäin, ei ole tietty.

Sillä tavoin nyt Viljakkala tyhjäksi pantiin. Suuttaa toki jommoinen kirkko sinnekki jääneen, koska pispa Terserus pispankeräjissä vuonna 1662 määräsi sen hävitetteväksi siitä syystä että sai tietää, siinä monellaista taikausta tehtävän, — jota käskyä liekö toteltu, ei tiedetä^[48]. Mutta vakinaista kirkonmenoa ei kumminkaan ollut, ja pappia siellä tästä pitäin ei sataan vuoteen asunut.

Pitäjän-apulaisen virka, joka sittemmin sai Viljakkalassa asumansa, näyttää näillä ajoilla alkunsa saaneen^[49]. Muuta tähdellistä ei enää vuosisadan loppuun saakka tapahtunut, kun että annettiin Karlo Xl:nnen hallitessa Knuutilan kruununtalo Uskelan kylässä kappalaiselle virkataloksi. Kuitenkin näkyy tämä ensivuosina pitäjänapulaisen hallussa olleen; sillä »vuonna 1696 lokakuussa, tuli oppinut Herra Yrjänä Taulerus esiin (kihlakunnan oikeuteen) ja tahtoi kirjoitettavaksi, luopuvansa Knuutilan kappalaistalosta, jossa Yrjänä tähän astikka on haltioinnut; kappalainen Herra Abrahami Kolkkonius^[50] sanoi olevansa tytyväisen taloa ottamaan, ehdottaen itsellensä oraat ja talossa löytyvät rakennukset.» Tiettävästi oli Yrjänä Taulerus silloin, niinkuin edellisinäkin vuosina Pitäjän-apulainen^[51]; mutta mistä syystä kappalaistalo oli hänen hallussa ollut, ei ole missään selitetty.

Vuosisadan lopulla (1695) tuli Maisteri Arvid Rothovius^[52] kirkkoherranvirkaan, ja hänen pitkällä vaikutus-ajalla kohtasivat sanomattomat vaivat tätä pitäjää, niinkuin koko Suomenkin maata; sillä jo hänen tulovuotenansa alkoivat katovuodet kohta rasittaa ja sitten tuli Iso viha, jonka haavat Rothoviuksen kuollessa eivät olleet läheskään terveinnä. Jo vuonna 1697 mainitaan »maksamattomia, joita ajan kovuuden tähden ei taideta saada.» Kohta nousevan vuosisadan alulla rupesi rauhattomuus ja Suomikin, niinkuin Ruotsi sai sodan kuluja maksaa. Kirkon tilinteko-kirjassa luetaan muutamassa paikassa: »Näistä kirkon rahoista annettiin Kruunun rahahuoneeseen (ränteriet) 20 kesäkuulla v. 1710 67 D:r 18 ö. Vaskirahaa,» ja »rahahuoneeseen lähetetty 20 kesäk. 1710 viinajyvän rahoista —» 132 D:r Vaskir.» Mutta koska ruotsin kenraalin (Lybecker'in) huolettomuudesta Venäläinen maahan pääsi, ja toisen kenraalin (sen nerokkaan Armfeltin) täytyi Pälkäneen tappelun perästä, v. 1713 lokakuun 6 p., vaikka voittamattomana, vetäydä Pohjanmaalle, silloin vasta alkoi tuska ja vaiva. Hämeenkyrö oli asemansa tähden varsinkin sodan jaloissa ja hävitettiin hirveästi. Rothovius, joka ei tahtonut seurakuntaansa jättää, vaan pysyi kotona, ollaksensa vainonkin aikana pitäjäläistensä apuna ja turvana, vietiin vankina Venäjään^[53]. Palattuansa Uus'kaupungin rauhanteon perästä, löysi hän seurakuntansa surkeimmassa tilassa. Mitenkä väki tällä aikaa oli vähennyt on jo edelläkin käsin puhuttu. Muutamista kyläkunnista ei ollut paljo mitään jälillä. Koko Taivalkunta näyttää melkein hävinneen ja tulevina aikoina tulleen uudestansa asutuksi, koska se sen ajan kirjasissa Uus'kyläksi kutsutaan. Inkalan kylän sanotaan ei nykyiselläkään ajalla olevan niin vahvana kun ennen Isoa-ryssää. Pitäjän tavara, yhteinen ja yksityinen, oli peräti ryöstetty ja hävitetty. Kirkon rahoista näkyy suurin osa olleen kätkettynä etäällä asuvaisten talonpoikien tykönä, niin ettei hukkunut,kun mitä »sotaväki otti kirkosta, vaskirahaa» 8 D:r; Item Hiiroisten Upalta, kirkonrahoja,2 plootua ———» 12 D:r.» Mutta ei kaikkia kaluja tallestansakaan näy takasin saadun; niin hoetaan kirkon kellon joen rannalla maahan kaivetun, jota ei sittemmin, ole ilmiin saatu. Tähän pulaan taisi monikin historiallinen todistus pitäjän ensi-ajoista hukkua.

Seurakunta oli niin köyhtynyt ettei äkkiä voinut turmiostansa virkistyä. Pispan keräjissä v. 1724 jouluk. 27 p. kehoitettiin seurakunnan jäseniä parantamaan sekä emäkirkkoa että Viljakkalan kappelikirkkoa, jota kuitenkaan eivät sanoneet jaksavansa. Pappilaa lupasivat korjata. Pispan keräjissä v. 1731 jouluk. 23 p.^[54] puhutaan taas samasta asiasta eikä siitä sen enempää tullut. Provastin keräjissä v. 1736 pyysivät seurakunnan jäsenet saada kollehdin koko valtakunnasta kirkkonsa hyväksi, »kun se samaten kuin seurakuntakin vihollisten rynnätessä v. 1713 tuli kovemmin kun likinäiset seurakunnat, jotka samaa Kunink. armoa ovat nautinneet, ryöstetyksi, koska vihollisten lauma Pälkäneen tappelun jälkeen tuli ensi tänne majailemaan.» Tätä kollehtia odottaessa tartuttiin vähitellen työhön. Suvella 1738 oli kirkko nostettu ja muuten parannettu. — Provastinkeräjissä v. 1740 kiitettiin seurakunnan ahkeruutta kirkontyössä ja kehoitettiin tätä tointa pitkentämään, mutta seurakunnan jäsenet sanoivat katovuosien tähden ei enää voivansa ja kertoivat nytkin entisen kollehdinpyyntönsä. Tämä kannettiin viimein koko valtakunnassa, Kunink. Majesteetin armollisen suostumuksen jälkeen, annettu 1741 tammikuun 16 päivänä ja tuli vähitellen Kyrön kirkon hyväksi, yhteensä vuosien 1743—1750 välillä 2060 D:r 14 ä. Vaskirahaa. Näillä rahoilla ostettiin Tukhulmista uusi kirkonkello, koska entundesta ei ollut kun yksi haljennut. Myöskin tehtiin uusi kellotorni y. m.

Lieneekö ensimmäinen Pappilanrakennus tähän saakka pidetty, vai toista jo rakennettu menneen vuosisadan loppupuolella tai tämän alulla, sitä en voi varmaan päättää, mutta arvatakseni ei ennen vuotta 1695 uutta vielä liene tarvittukaan ja siitä ajasta lähtien ei suinkaan ollut varaa eikä tilaisuutta rakennus-työhön. Uutta pispanhuonetta oli seurakunta kuitenkin v. 1728 rakentanut ja kirkkoherrat itse tarvitessansa muita huoneita. 1736 vuoden syyskeräjissä kysyi kirkkoherra Johana Taulerus ^[55], tahtoisivatko pitäjäläiset vanhan tavan jälkeen Pappilaa rakentaa taikka uutten asetusten mukaan seitsemän laillista huonetta toimittaa, johon vastasivat tahtovansa Pappilaansa huoneita tarpeeksi, mutta ei niin ylönpalttisesti kuin tähän astikka, tehdä ja voimissa pitää. Vasta v. 1744 salvattiin valta-rakennus, jossa oli sali, siava kyökki, kaksi kammiota ja esikko; päälliseksi luvattiin kaksi kammiota erillänsä. V. 1746 muut tarpeelliset huoneet rakennettiin. Näitä töitä oli seurakunta katovuosien vaivatessa toimittanut^[56].

Näin oli pitäjä hiljaksensa taasen toipunut. 1742 vuoden sota ei mitään rasitusta tehnyt ja »kolmevuotinen sota» (1788—1791) ei tänne ylettynytkään. Pitäjän asiat saivat siis rauhassa edestyä. Tähän aikaan rupesivat kappelilaiset vaatimaan saadaksensa useammasti kirkonmenoa saarnahuoneeseensa, jossa tavallisesti kerran kuukauteensa oli saarnattu. Jo v. 1731 pyysivät saada jumalanpalvelusta joka kolmas pyhä ja samaten myös v. 1736, mutta ei annettu. Kun pispankeräjissä v. 1760 taaskin tämän pyyntönsä kertoivat, kehoitti pispa heitä laittamaan virka-asuntoa pitäjänapulaiselle, joka aikaa voittaen taitaisi tulla vakanaiseksi Viljakkalaan. Vuonna 1768 jo mainitaan pitäjänapulaisen Viljakkalassa asuvan ja siellä sentähden useinkin olevan kirkonmenoa: mutta kun kappelilaiset jo olivat luvan saaneet ruumiita kirkkonsa alle haudata, niin tahtoivat nyt muitakin kirkon-oikeuksia. Viimein määrättiin pispan keräjissä v. 1781 maaliskuun 22 p.: Viljakkalan saarnahuoneessa pidetään kirkonmeno joka toinen pyhä, kaikki rukouspäivät ja päälliseksi Joulu-, Pääsiäis- ja Heluntai-juhlina kerta kumpanakin. Tämä päätös vahvistettiin konsistoriumilta v. 1792 ja silloin säättiin pitäjänapulaiselle asemapaikaksi se kappelilaisilta rakennettu Katajiston asunto, jonka kirkonkokouksessa v. 1805 lupasivat tiluksilla varustaa ^[57] 56). Sillä kannalla ovat kappelin asiat nykyisiin aikoin asti pysyneet.

Isossa kirkkokunnassa ruvettiin v. 1781 uutta kirkkoa tekemään. Jo v. 1768 sanotaan vanhan kirkon olleen niin huonon että »jumalanpalvelusta viettäessä tuulella ja rajuilmalla seurakunta oli valla henkensä kaupalla» ja että »paikoin voittiin helposti kirkonseinän läpi kepillä pistää.» Kuitenkin pitäjäläiset silloin pyysivät kirkon työstä päästä, suoden »tämän kunnian jälkeisillensä säästettäväksi.« V. 1774 suostuivat uutta kirkkoa tekemään, mutta tahtoivat sen vanhalle paikalle rakentaa, vaikka tämä perustuksensa puolesta oli varsin sopimaton. Vihdoin määrättiin v. 1779 kirkonpaikaksi kallionperustainen tanner noin 500 kyynärää vanhasta kirkosta toisella puolella maantietä, Kurjenmäen vieressä. V. 1781 ruvettiin työhön, joka kuitenkin aineitten puutteesta suvella kolmeksi kuukaudeksi pysähtyi, mutta seuraavana vuotena päätettiin. Tämä kirkko, joka on se nykyinen, on ristinmuotoinen, 67 kyynärän pituinen idästä länteen ja 50 kyyn. etelästä pohjaan. Mitta laattiasta katonrajaan on 11 kynn. Kirkon länteisessä päässä on kellotorni 43 kyyn. korkea. 3 lehteriä on, etelä-, länsi ja pohjais-päässä, ja pohjaisen lehterin alla on sakaristo. Kuori on niinkuin tavallisesti itää kohden. Tähän uuteen kirkkoon ostettiin v. 1797 Turusta uusi kirkonkello, joka on nykyinen vähin.

Näillä ajoilla, 1785 vuoden paikoilla, jatkettiin Viljakkalankin kirkko; mutta tämä jatkettu puoli tehtiin osaamattomuudesta kolmatta kyynärää kapeammaksi kun vanha, niin että koko kirkko oli 37 1/4 kyynn. pitkä, 16 1/4 kynn. leveä kuoripäässä, mutta toisessa päässä ainoastaan 13 1/4 kynn. levyinen; korkeus laattiasta katonrajaan oli 6 1/3 kynn. Tämän huoneen sanotaan 600 ihmistä vetäneen. Koska kirkonkello (nykyinen suurempi) vähää ennen oli ostettu, niin rakennettiin samassa jatkossa kellotornikin, joka oli 29 kyyn. korkea. Tämmöisenä seisoi Viljakkalan kirkko vuoteen 1841 saakka.

Pitäjän Pappila rakennettiin v. 1795 uudestansa lainmukaiseksi ja siinä oli Kyrössä sen vuosisadan viimeinen työ.

18:nnen sataluvun ensimmäisillä vuosikymmenillä ei mitään erinomaista työtä toimitettu, vaan kirkko jätettiin kaunistumattomassa tilassansa hävenemään. Kuitenkin vuorattiin se v. 1829 laudoilla, katettiin uudesta ja maalattiin keltasella vesimaalilla. Vasta viimeisinä vuosina on nykyisen kirkkoherran Yrjänä Jaak. Forsman'in toimella kirkko monella muotoa siivottu ja kaunistettu. Kirkon ikkunat tehtiin v. 1846 kaareviksi. V. 1847 uudistettiin lautavuoraus ja kirkko maalattiin ulkopuolelta; myös tehtiin uusi laattia ja uudet ovelliset penkit. V. 1849 maalattiin kirkko sisäpuolelta, penkit ruskea-keltaisiksi ja laki siniseksi. Uudeksi alttari-tauluksi oli Akatemian vouti vainaja Karl Björkbom jälkeen-jäävästä tavarastansa lahjoittanut 200 hopea-ruplaa. Kuvaus, jonka kuvamaalari Blackstadius vuonna 1850 valmisti, näyttää Vapahtajan kärsimisen yrttitarhassa ja on kiitettävä hellistä ja puhtaista väristänsä. Kuvauksen korkeus on 4l½ kyyn. ja leveys 2 kyyn.; hinta oli 180 ruplaa hop. Uusien pielten maalattua ja kullalla milattua, pantiin tämä kuvaus v. 1851 paikallensa ja tekee kirkon varsin muhkeanmuotoiseksi. Vanha alttaritaulu, joka kuvailee Herran-Ehtoollista ja kantaa vuosilukua 1750 on huonointa laia ja nyt vallan pois muutettu. Kahden puolen alttaritaulua on kuorissa kaksi vähempää kuvausta, toinen, jolla on vuosiluku 1752, näyttää Kristuksen kärsimistä ristissä, toinen kuvailee useita tapauksia propheta Elian historiasta ja kantaa saksalaisen alakirjoituksen: "Und Elia führ also im Better gen Hommel", (suomeksi: ja niin meni Elia tuulispäässä taivaaseen). Kummallakaan ei ole suurta arvoa. Niitten alla on seinällä Keisarien Alexanderin ja Nikolain vakuutus-kirjat. Uusi saarnapynttö tehtiin v. 1850 ja maalattiin v. 1851 valkoiseksi kullan-milatuilla raidoilla. Uusi kynttilä-kruunu, jossa on 36 kynttilänsiaa ja painaa 6 leiv. 16 naulaa, ostettiin v. 1849 nuoren kansan koo'tuilla rahoilla Maanlahden valajalta Svedberg'iltä ja rippuu nyt keskellä kirkkoa. Toinen 16-haarainen vanha kruunu, joka jo v. 1732 Tukhulmista on ostettu ja painaa 3 leiviskää, on pantu kuorin eteen rippumaan. Urkuja eivät ole pitäjäläiset kirkkoonsa toimittaneet. Kirkonkelloja on 3 kappaletta. Suurimman paino on 2 kippuntaa 14 leiviskää 17½ naulaa, ja tämmöinen kirjoitus laidalla: »Tämä Hämeenkyrön kirkonkello on valettu vuonna 1842 vice kirkkoherran Elias Sjöholmin aikana, Luvian kappelisa C. L. Färdinkiltä» sekä toisella puolella: »Varjele jalkas kaoskas menet Jumalan huoneeseen ja tule kuulemaan. Saarn. k. 4:17.» Keskinen kello painaa 1 kippunnan 15 leiviskää, ja sen laidassa luetaan: »Kirkkoherra Mag. Mich. Polviander, Kappalainen Herr Barth. Rönbäck, Häm. Kyrökirkon kello udesta valetu Ruotsin kaupung. v. 1796,» sekä toisella puolella: »Palvetkat Herra ilolla, tulkat, tulkat Hänen kasvonsa eteen riemulla. Ps. 100, v. 2.» Vähimmässä kellossa on kirjoitettu: »Tämä Kyrön kirkon kello, lunastettu Seurakunnalda lahjoitetulla rahalla, on valetu Turusa v. 1797 Paulus Björkströmildä — Lähestykät Jumala, niin hän lähesty teitä. Jac. 4: 7;» sen painosta ei ole tietoa. Erinomaista kalua ei ole tässä kirkossa muuta, kun rikki-sahatun Kyrönsarven kappaleet ja toinen myöhemmin lahjoitettu juomasarvi. Vanhan sarven sanotaan jo pitäjän ensi ajoista Kyrössä olleen ja Viljakkalan valtakirkon ajalla pitkistä hopea-viljoista keskellä kirkkoa killuneen. Se oli hopeaisilla kiskoillakin varustettu ja maalattu (niinkuin kappaleista vieläkin näkyy), suupuolelta siniseksi ja peräpuolelta punaiseksi. Ennen vanhaan oli tätä sarvea isosissa häissä kuljetettu; josta kirkolle maksettiin määrätty vuokra. Mutta kolmatta kymmentä vuotta tätä ennen veivät varkaat sen kirkosta ja sahasivat palasiksi, sillä tapaa muka sen hopeita riisuaksensa. Ainoastaan kappaleet löydettiin Kurjenmäeltä. Sittemmin lahjoitti muutama Turkuun muuttanut Kyröläinen uuden siloitetun sarven, jolla on kansi ja jalat uutta hopeata. Tämä uusi, joka vetää tuopillisen, on pitempi ja suikeampi, mutta ei niin avara kun vanha sarvi. Muita vähempiä varustamattomia sarvia löytyy myös kirkossa, joitten i'ästäei ole tietoa; suuttavat nekin olla vanhan-aikisia kapineita. Mistä nämä saarvet alkuansa lienee, en voi mutoi kun arvaten päättää ja jätän siis muitten tutkittavaksi, eikö niitä ehkä sopisi juontaa siitä, mitä Kyröläisten perisuvusta ja Pirkkalaisista (Birkarloista) ennemmin kirjoituksessani on puhuttu^[58]. Se vaan on tuttu asia että Kyröläisillen näistä sarvista »Kyrönsarven» pilkkanimi on syntynyt ja että heitä vieläkin tällä nimellä haukutaan; mutta kun Kyröläistä  »Kyrönsarveksi» soimataan, hän kohta kysymään: »tahdotkos sinistä vai punasta», se on: sinistä pahkaa tai veristä haavaa, tarkoittaen sillä minkä-näkönen Kyrönsarvi on ja minkä-näköseksi se puskee.

Kyrön kirkon hallussa on Asumaniemeksi kutsuttu kirkonmaa, Lavajärven rannikolla. Tämä maa-lohko, joka sisältää noin 200 tn. alaa omistettiin kirkolle la'illisesti maakäräjissä maaliskuun 22 p. vuonna 1742, jolloin vanhat ihmiset todistivat vanhemmiltansa ja muilta alati kuulleensa, tämän Asumaniemen metsikön vanhuudesta kirkon omana olleen ja siitä syystä Kirkonmaan nimeä kantaneen; myös sanoivat sieltä aina otetun kirkolle puu-aineita. Mistä tämä kirkonmaa alkuansa olisi saatu, ei vähintäkään mainita. Jonkun ajan kuluttua, asetettiin sinne torppa, joka alkaen vuodesta 1781 on maksanut kirkolle veroa. —

Vuodesta 1849 pitäin ovat kaksi kirkonhaltiaa eli isäntää toimittaneet ison kirkon askareita. Toinen eli sisätoimen haltia pitää kirkon rahat hallussansa; ulkotoimen haltia toimittaa muut askareet. Niitten yhteinen palkka on ollut 15 hop. ruplaa.

Hautausmaana on vanhan kirkon paikka, jossa vuoteen 1819 asti ruumiit kirkon alle haudattiin. V. 1823 vaativat papit vanhan kirkkorakennuksen hajoittamista; mutta kun pitäjäläiset eivät uskaltaneet siehen ruveta, niin täytyi maaherran viimein antaa käskyn, jotta se seuraavana vuotena piti tapahtua. V. 1845 rakennettiin kivinen muuri koko kalmiston ympäri. Sen nykyinen ala taitaa olla tuskin 1200 nelikulman syltä ja on seurakunnallen liian ahdas. Seurakunnan luvalla rakenti v. 1836 Pukaran Riukulan isäntä taloansa varten kivihaudan, joka on 4 nelikko-kyynärää lavea. — Koreita hautapatsaita ei löydy, mutta paikka on muutoin jokseenkin ihana.

V. 1846 rakennettiin pappila uudelle paikalle, joka on 200 kyyn. vanhasta pappilasta ja lähes 300 kyyn. kirkolla, samalla puolella maantietä kun kirkkokin, joki-törmän rinteellä. Valtarakennus, joka on 15 syltä pitkä ja 7 syltä leveä, 10 huonetta alakerrasa ja 2 vähäistä vintti-kammiota, sisustettiin v. 1849 jolloin sinne syksyllä myös asumaan muutettiin. Näin on pitäjä viimeisinä vuosina yhteisiä rakennuksiansa jokseenki korjannut. Kappelilaiset rupesivat v. 1840 rakentamaan vanhan saarnahuoneensa viereen uutta kirkkoa, joka valmiiksi tultuansa vihitettiin 5/6 1843. Tämän kirkon mitta on 50 kyyn., leveys 20 kyyn. ja korkeus laattiasta katonrajaan 20 kyyn. Sakaristo ja eräs esikko, yksi kummallakin kirkon kupeella tekevät sen ulkopuolelta vähän ristikirkon muotoiseksi. Torni, joka länsipäähän on liitetty, nousee 34 kyynärää korkeuteen. Lehteriä ei ole eikä vielä tarvita. Kappelilaiset eivät vielä ole kerinneet kirkkoonsa maalata eikä sitä alttari-kuvauksella eli muuten kaunistaa, mutta aikaa voittaen saataneen sitäkin toimeen. Yksi vanha taulu johon helvetti on kuvattu, on muutettu läpikäytävään. Yksi vähempi Kyrönsarvi varustettu hopeaisilla kiskoilla ja hopea-vitjoilla, ja kaksi pyhää kuvaa lienevät jäännöksiä Viljakkalan valtakirkon ajoista. Kirkonkelloja on täällä 2 kappaletta. Isomman paino on 1 kippunta ja sen laidassa luetaan: »Jacobus Upenius adjunctus ministerii in Tavastkyro et Wiljakkala kapell.» (Jaakoppi Ypenius pitäjänapulainen Hämeenkyrössä ja Viljakkalan kappelissa); ja toisella puolella: »Gjuten i Stockholm af Johan Jacob Mårtensson 1779.» (valettu Tukhulmissa Juha Jaako Martinpojalta v. 1779). Toisen kellon paino on 12 leiviskää; mutta laidassa ei ole mitään muuta, kun vuosiluku »1820.» Kalmisto, joka on vanhan kirkon paikalla, varustettiin v. 1851 ympärinsä kivimuurilla; sen ala on 6:detta sataa nelikko-syltää.

Pyydettyänsä saivat Viljakkalaiset Keisarillisen suostumuksen kautta, annettu joulukuun 7 p. vuonna 1844, kappelin oikeuden ja pääsevät täyteen valtaansa, niin pian kuin kaikki pitäjän sen-aikuiset virkapapit ovat pois tulleet; pitäjänapulaisvirka silloin häviää, mutta nykyiset kappalaisen ja pitäjänapulaisen vaalut jaetaan tasan molempien kappalaisten välille.

Kolmas kirkko pitäjässä, nimittäin Sasliinin saarnahuone eli »Kärjen kirkko» Jumehniemellä, on, niinkuin jo edelläpäin näimme, yksityisen miehen laittama ja pidetään yheti voimissa Kärjen talon haltialta. Samassa rakennus-kehässä, jossa koulu löytyy, on saarnahuoneena vähänen sali, jonka korkeus ylettyy rakennuksen kahteen kertaan, koska ylinen kerta on lehteriksi laitettu; toista sataa ihmistä suuttaa siehen mahtua. Siinä saarnataan joka toinen pyhä, rukouspäivät ja kerran isompina juhlina. Talon lähellä on vähänen kalmisto, jossa koulun perustaja makaa kivisessä haudassa. Määrättyä lääniä ei tällä kirkolla ole, mutta likinäiset Kyrön kylät ja muutamat torpparit Suoniemestä käyvät tavasta siinä kirkottelemassa. Liikana se kirkko sillä paikkakunnalla on, koska Isolle kirkolle ei tule enempää kun peninkulma, ja tämäkin sievää vesimatkaa taikka Lopenkulmalta puhdasta maantietä.

Tarpeellisempi olisi kirkko Vesajärven kulmalla, joka on 10:nen virstan päänsä isolta kirkolta. Tultuansa laajemmin asutuksi, taitaa kaiketi tämä peräkunta aikaa voittaen päästä itsenäiseksi kirkkokunnaksi. Nykyjään käydään Vesajärven takaa useammin Suodenniemellä, kun Kyrössä. — Karheenkin peräkulmalta on liian pitkä ja hankala kirkkomatka, niin että toiset huokeammin pääsevät Kurun kirkolle ja toiset, Näsiselän poikki, Teiskoon. Kaksi taloa, Myllymaa ja Lammi, ja muutamat Inkulan torpparit koillisella rajalla ovat Ruoveden pappien huostan alla ja Kurun kappelin kirkonkirjoissa, mutta maksavat Kyrön papillenki täydet vaalut. Kerran pyysivät nämät peräkuntalaisét tykkönänsä päästä Ruoveden seurakuntaan, mutta turhaan. Samalla tapaa käypi Korkialan talo Teiskon kirkossa ja lukusioissa, vaikka Kyrönpapillen maksaa^[59]Näillä seuduilla on myös Juhtimäen peräkunta Ikaalisten puolella, josta helposti arvaa kirkkoa täällä tarvittavan, niin pian kun viljelys on enemmäksi karttunut.

Näin olen nyt voimieni mukaan kokenut näyttää, kummoinen Hämeenkyrön olo nykyjään on ja kummoinen se entisinä aikoina on ollut. Tulevaisuus on Jumalan kädessä, mutta ihmisten tulee herkeämättä työskennellä ja edespäin pyrkiä, jos mielii viljelystänsä, valistustansa ja onneansa kartuttaa. Jos tämä kirjoitus voisi olla Kyröläisillen vähimmäksikään neuvoksi ja yllykkeeksi sivistyksen tiellä, niin olisin siinä löytänyt vaivani parahimman palkinnon.

HÄMEENKYRÖN KASVUT

Latinaisilla Nimillä.

(Tohtori E. G. Asp'in antamat.)

(Classis) Monandria

Hippuris vulgaris.

Diandria:

Lemna minor,

trisulca,

Veronica longifolia,

serpyllifolia,

scutellata,

Beccabunga,

Chamsedrys,

officinalis,

agrestis,

arvensis,

verna,

Pinguicula vulgaris,

Utricularia vulgaris,

intermedia,

minor,

Circæa alpina,

Lycopus europæus.

Triandria:

Valeriana officinalis,

Iris pseudaconis,

Schœnus albus,

Eriophorum angristifolium,

gracile,

latifolium,

vaginatum,

alpinum,

Scirpus palustris,

acicularis,

pauciflorus.

caespitosus,

lacustris,

sylvaticus,

Nardus strida,

Alopecurus geniculatus,

Phleum pratense,

Phalaris arundinacea,

Agrostis canina,

vulgaris,

stolonifera,

Apera spica venti,

Calamagrostis lanceolata,

epigejös,

stricta,

arundinacea.

Arundo Phragmites,

Anthoxanthum odoralum.

Holcus lanatus,

Hierocloa borealis.

Avena fatua,

Aira caespitosa,

flexuosa,

Melica nutans,

Molinia cœrulea.

aquatica,

fluitans,

Poa annua,

trivialis,

pratensis.

nemoralis,

serotina,

compressa,

Dactylis glomerata,

Festuca ovina,

duriuscula,

rubra,

elatior,

Bromus secalinus.

arvensis,

tectorum,

Triticum repens,

caninunt,

Lolium temulentum.

arvense.

perenne,

Montiä fontana.

Tetrandria:

Scabiosa arvensis,

Succisa pratensis,

Alcbemilla vulgaris,

Plantago major,

Majanthemum convallaria

Galium boreale,

trifidum,

palustre,

uliginosuni,

Mollugo.

verum,

Aparine,

Cornus svecica,

Tillæa aquatica,

Potamogeton natans,

gramincus,

curvifolius,

prælongus,

perfoliatus,

crispus,

compressus,

pusillus,

pectinatus.

Pentandria:

Lithospermum arvense,

Pulmonaria officinalis.

Myosotis palrtstris.

caespitosa,

arvensis,

hispida.

Myosotis stricta,

Asperugo procumbens,

Lysimachia vulgaris,

thyrsiflora,

Menyantbes trifoliata,

Gentiana campestris»

Verbascum Thapsus,

nigrum,

Hyoscyamus niger,

Solanum nigrum,

Dulcamara,

Campanula rotundifolia,

persicifolia,

patula,

Cervicaria,

glomerata,

Lobelia Dortmanna,

Viola hirtä,

palustris,

mirabilis,

arenaria,

sylvåtica,

canina,

tricolor,

Impatiens Noli tangere,

Rhamnus Frangula,

Ribes Uva crispa,

alpinum,

rubrum,

nigrum,

Chenopodium rubrum,

viride,

Ulmus campestris,

Cuscuta europaea,

Epilinum,

Heracleum Sphondylium,

Pastinaca sativa,

Peucedanum palustre,

Angelica sylvestris,

Oenanthe Phellandrium,

Cicuta virosa,

Conium maculatum,

Aegopodium Podagraria,

Carum Carvi,

Pimpinella Saxifrag-a,

Aethusa Cynapium,

Cerefolium sylvestre,

Viburnum opulus,

Parnassia palustris,

Drosera rotundifolia,

longifolia,

intermedia,

Myosurus minimus.

Hexandria:

Convallaria majalis,

Polygonatum,

Gagea lutea,

minima,

Calla palustris,

Juncus conglomeratus.

effusus,

filiformis,

alpmus.

Juncus articulatus,

butonius,

Luzula campestris,

pilosa,

Peplis portilla,

Rumex acetosa,

acetosella,

erispus,

domesticus,

Trigiocliin palustre,

Scheuchzeria palustris,

Alisma Plantago.

Hepiandria;

Trientalis europæa.

Octandria:

Daphne Mezereum,

Vaccinium Vitis Idææ,

Myrtilhis,

uliginosum,

Oxycoccus palustris,

Calluna vulgaris,

Epilobium angustifolium,

monlanuni,

palustre,

Chrysosplenium alternifolium,

Polygonum amphibium,

Persicaria,

lapathifoliutn,

mite,

Hydropiper,

Polygoniini viviparum

aviculare,

Convolvulus,

Paris quadrifolia,

Elatine hydropiper.

Alsinastrum.

Enneandria:

Butomus umbellatus.

Decandria:

Arbutus Uva ursi,

Andromeda polifolia,

Ledum palustre,

Pyrola uniflora,

secunda,

minor,

media,

rotundifolia,

chlerantha,

Scleranthus annuus,

Dianthus deltoides,

Silene nutans,

noctiflora,

infläta,

epigonum rubrum,

Arenaria scrpyllifolia,

trinervia,

Stellaria media,

Uliginosa,

graminea,

glauca,

Agrostemma Githago,

Lychnis Flos cuculi,

Viscaria,

Cerastium vulgare,

Spergula arvensis,

Sagina procumbens,

Sedum acre,

annuum.