Noin 60 vuotta sitten Leo Aario, sittemmin maantieteen professori, tutki Pohjois-Satakunnan soita. Näillä retkillään hän oli 30. heinäkuuta 1929 äkännyt kesämaitiaisen (Leontodon hispidus). Helsingin yliopiston kasvimuseossa olevassa näyttelyssä on teksti: "Ikaalinen, Vehuvarpeen talo, tien vieri (Hämeenkangasta)". Havainto mainitaan kirjallisuudessakin (Memoranda Societatis pro Fauna et Flora Fennica 7: 275, 1932).

Kesämaitiainen on hieman voikukkaa muistuttava keltamykeröinen kasvi, ahojen umpeutuessa nykyisin vähenevä. Ainoat muut tiedot koko Satakunnassa ovat Nokian Suoniemeltä Siuron seudulta, ja sielläkin kesämaitiainen näyttää olevan jo hyvin vähissä.

Tutkiessani Satakunnan kasvistoa oli Vehuvarpeen kesämaitiaisen nykytilan tarkastaminen jäänyt tekemättä. Vasta heinäkuulla 1987 poikkesin paikalla. Tienviereltä en kasvia havainnut, mutta vasikkahaasta sata metriä talosta etelään löysin muutamia kesämaitiaisryhmiä.

Erillisellä läntisellä kasvupaikallaan Vehuvarpeen kesämaitiainen on kasvitieteellisesti hyvin huomattava. Mutta se on myös historiallinen muistomerkki, paljon Aarion retkiaikoja vanhempi. Kasvin puuttuminen laajalti ympäristöstä ja kasvaminen juuri ikivanhan Hämeestä Pohjanmaalle vievän Kyrönkankaantien kestikievarin kohdalla voi merkitä vain yhtä asiaa: kesämaitiaisen siemen on alkuaikoinaan kulkeutunut jostakin Itä-Suomesta hevosten eväsheinien mukana. Kasvi kertoo yhä tuosta jo hiljenneestä liikenteestä ja kadonneesta kievarista.

Itä-Suomen kaskimailla yltyleinen ruusuruoho (Knautia arvensis) on lännessä harvinainen. Lähes kaikki satakuntalaiset kasvupaikat ovat hiekkaisia harjukyliä, joiden halki on kulkenut tie jo vanhan hevosliikenteen aikana. Olisi kerrassaan outoa, ellei ruusuruohoa kasvaisi Vehuvarpeen kievaripaikalla, ja kasvi onkin taloa ympäröivillä kedoilla suorastaan runsas. Saman tien varteen se on kulkeutunut muuallekin, ainakin Vatulanharjun paikkeille. Kolmannenkin itäsuomalaisen ahokasvin on vanha kaukoliikenne tuonut Vehuvarpeen kievaripihaan, silkkipoimulehden (Alchemilla gracilis). Myös se on Satakunnassa harvinainen.

Edellisten kolmen itäisen ahokasvin lisäksi Vehuvarpeen talon liepeillä kasvaa muitakin ketokasveja. Erityisesti juuri vasikkahaassa, joka tiettävästi on nykyisen talon paikalla ollutta kestikievaria edeltäneen kievarirakennuksen sija, on mm. aholeinikkiä (Ranunculus polyanthemos), pukinjuurta (Pimpinella saxifraga), mäkitervakkoa (Lychnis viscaria), keltamataraa (Galium venum), ketoneilikkaa (Dianthus deltoides) ja ahdekaunokkia (Centaurea jacea), lähitalon pientareella myös peurankelloa (Campanula glomerata). Näitä kasveja on Satakunnassa yleisenäkin, mutta enimmäkseen etelämpänä. Näin edustavan ketokasvijoukon osuminen samalle paikalle on siten sekin vanhan liikenteen ansiota.

Kesämaitiaisen ja muiden kasvimuistomerkkien säilymisen taannee parhaiten perinteinen maankäyttö, juuri nykyisenlainen kevyt joutokarjan laidunnus. Täysi rauhoitus päästäisi valloilleen maitohorsman ja korkeat heinät, jotka nopeasti tukahduttaisivat ketokasvit.

Juha Suominen 4.8.1987
(Hämeenkankaantie varrelta 1993)