(Vapaa tulkinta alkuperäisestä ruotsinkielisestä tuomiokirjatekstistä käräjäoikeuden tarkastuspöytäkirjasta. Katso jutun taustoittavat upseereiden ja rivimiesten vala sekä vuonna 1683 määritellyt hyveet ja paheet täältä.)^{1, 2}

4. ELOKUUTA VUONNA 1702)

Korkeanjalo herra maaherra Jacob Bure³⁾ oli antanut kirjelmän 12. kesäkuuta vuonna 1702. Sen johdosta pantiin toimeen tarkastus. Se tapahtui 14. elokuuta vuonna 1702 Hämeenkyrön ja Ikaalisten pitäjien nimismiehentalossa Tuokkolassa. Tarkastus koski niitä rikkomuksia, joita kapteeni jalosukuinen herra Christian Henrik Ekestubbe⁴⁾ oli tehnyt Kuninkaallisen Majesteetin Armollisinta kulkujärjestystä vastaan. Se oli tapahtunut silloin, kun herra kapteeni Ekestubbe oli viime kesänä, siis vuonna 1701, tullut asianomaisille paikkakunnille komennossaan pohjanmaalaisia rakuunoita. Saavuttuaan hän oli lisäksi lyönyt paikallista veronkantokirjuri Kristoffer Platzmania.

Käräjälautakunta:

Heikki Yrjönpoika Vattulasta
Tuomo Juhonpoika Viljakkalasta
Juho Erkinpoika Lemmakkalasta
Lauri Matinpoika Iso-Röyhiöltä
Erkki Mikonpoika Tuokkolasta
Juho Heikinpoika Kilvakkalasta
Olavi Heikinpoika Heinijärveltä
Sippo Jaakonpoika Räystöstä.

Kun tämä toimeksianto-oikeus oli istuutunut, tulivat esille:
- kapteeni jalosukuinen herra Christian Henrik Ekestubbe
- veronkantokirjuri Kristoffer Platzman.

Käsittelyn aluksi otettiin esiin kaikki jutun asiakirjat sekä kirje, jonka korkeanjalo herra maaherra Jacob Bure oli 12. kesäkuuta vuonna 1702 lähettänyt allekirjoittaneelle kihlakunnantuomari Johan Spofvenhjelmille. Juttu koski herra kapteeni Ekestubbea. Niin häntä kuin hänen retkuettaan tuli kestitä heidän kulkiessaan vuonna 1701 läpi Ylä-Satakunnan molempien kihlakuntien. Herra kapteenin mukana oli kolme henkilökohtaista renkiä pohjanmaan rakuunoista sekä katselmuskirjuri. Kun he tulivat 28. heinäkuuta vuonna 1701 Ikaalisten pitäjän Jämijärven kylän Soinin kestikievaritalolle, oli herra kapteeni lyönyt veronkantokirjuri Kristoffer Platzmania.

Herra kapteenilta tiedusteltiin: ”Onko hän aiemmin saanut kirjelmistä omat kappaleensa?”

Herra kapteeni vastasi: ”En mitenkään voi niitä tarkoin muistaa. Pyydän, että ne nyt aluksi luettaisiin ääneen”.

Sen vuoksi:

- luettiin maaviskaalin, nyt jo kuolleen, Engelbrecht Staaren⁵⁾ kaksi valituskirjelmää herra kapteenista. Ensimmäinen oli 8. elokuuta ja toinen 16. syyskuuta vuodelta 1701
- kruununvoudin hyvinluotetun Jacob Callian⁶⁾ kirjelmä oli 7. syyskuuta vuodelta 1701. Nämä kolme edellistä oli lähetetty korkeanjalolle herra maaherra Burelle
- luettiin myös niihin liitetyt todistukset
- samalla tavoin luettiin arvoinmainitun herra maaherran edellisistä 25. syyskuuta vuonna 1701 laatima kirje Hänen Kuninkaalliselle Majesteetilleen
- samoin Arvoinmainitun Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa sittemmin 22. marraskuuta vuonna 1701 antama Armollisin kirjelmä korkeanjalosukuiselle herra kenraalimajuri Wolmar Anton von Schlippenbachille
- kuin myös arvoinmainitun herra kenraalimajurin 18. toukokuuta vuonna 1702 antama kirje korkealle herra maaherra Burelle
- vielä luettiin usein arvoinmainitun herra maaherran ylläkerrottu edellisten jälkeen 12. kesäkuuta vuonna 1702 allekirjoittaneelle kihlakunnantuomari Johan Spofvenhjelmille lähettämä kirjelmä.

Noudattaen alamaisimmin Kuninkaallisen Majesteetin yllä mainittua kirjettä herra kenraalimajuri Schlippenbachille, on tämä oikeus määrätty tekemään tarkastus. Se koskee herra kapteeni Ekestubben katselmuskirjureineen ja kolmine renkeineen vaatimaa kestitystä. Se tapahtui vastoin kuninkaallista kulkujärjestystä molemmissa Ylä-Satakunnan kihlakunnissa. Lisäksi pitää tutkia veronkantokirjuriin kohdistunutta lyömistä. Asianmukainen tarkastus tehdään asianosaisten ollessa läsnä.

Ylä-Satakunnan ylisestä kihlakunnasta paikalle ilmestyi mainitun kihlakunnan kruununvouti hyvinluotettu Klaus Detlofsson⁵⁾. Hän esitti herra maaherran 5. heinäkuuta vuonna 1702 antaman kirjeen. Siinä Detlofsson määrättiin saapumaan tähän tarkastukseen. Hän esitti jutun asianmukaista käsittelyä varten kaikki tarvittavat ilmoitukset.

Detlofssonilta kysyttiin: ”Mitä hänellä nyt on lausuttavana herra kapteeni Ekestubbea vastaan?”

Tähän Detlofsson vastasi: ”Minulla ei ole mitään huomautettavaa herra kapteenia vastaan henkilönä. Tämä ei myöskään hyökännyt päälleni ja lyönyt minua. Sen sijaan on huomautettavaa herra kapteenin yhdessä kolmen rengin ja yhden katselmuskirjurin kestitsemisistä. Niistä herra kapteeni toimitti nämä kuitit.”

Oikeus tutki kuitteja. Niistä ensimmäinen oli päivätty Messukylässä 2. elokuuta ja toinen Pälkäneen Ruokolan kylässä 3. elokuuta vuonna 1701. Niistä otettiin kopiot pöytäkirjaan.

Kruununvouti Detlofsson jatkoi: ”Kuitit osoittavat herra kapteenin ensiksi velkoneen kestitsemiset, mutta sitten minä kielsin ne, koska herra kapteenilla ei todellakaan ollut mukanaan ainoatakaan renkiä tai katselmuskirjuria. Herra kapteeni selitti tarvinneensa esitettyjen kuittien mukaisesti 13 hevosta kuljettamaan mainitun miehistönsä Messukylästä 4 penikulman matkan Pälkäneen Kärväntälän Talolan kestikievariin. Herra kapteeni valitti joidenkin rakuunoidensa hevosten olleen satulanhankaamia. Lukumäärää hän ei sanonut tietävänsä.”

Herra kapteeni Ekestubbe vastasi: ”En voi lausua enempää, ennen kuin minulle osoitetaan mainitut seikat Kuninkaallisen Majesteetin Armollisimmasta kirjelmästä herra kenraalimajuri Schlippenbachille. Se kirje koskee pelkästään tästä alisen osan kihlakunnasta esille tuotua, minua vastaan tehtyä, valitusta. Arvelen, ettei kirjeessä ollut mitään sellaista ylisestä kihlakunnasta tai muualta, josta minusta olisi ollut aihetta valittaa. Siitä huolimatta jotkut tästä kihlakunnasta ovat voineet minusta esittää moista. Sellainen ei kuitenkaan lähemmässä tutkinnassa voi kestää vahvaa tarkastusta. Ne rengit ja katselmuskirjuri, jotka olivat mukanani kulkiessani läpi tämän kihlakunnan, olivat myös mukanani kulkiessani läpi ylisen osan kihlakunnan. Aidot kuitit olen esittänyt eikä minulla ole niihin kommentoitavaa.”

Kruununvouti Detlofsson sanoi, kuten aiemminkin: ”En ole valittanut herra kapteenista persoonana. Olen vain, noudattaen korkean herra maaherran määräystä, nyt tuonut oikeuteen käsiteltäväksi sen, mitä vaaditaan siinä määräyksessä. Siitä tutkinnasta ei tulisi hänen poissaolostaan epäpätevää.”

Edelliseen herra kapteeni jälleen vastasi: ”Tästä kihlakunnasta ei ole minusta ilmoitettu Majesteetille enempiä tapahtumia eikä myöskään Hänen Majesteetillaan ole enempää kuin kaksi todistusta.”

Platzmanilta tiedusteltiin: ”Oliko tämän kihlakunnan kruununvouti hyvinluotettu Jacob Callia (joka oli hänen isäntänsä) nyt paikalla?”

Platzman vastasi: ”Callia oli ollut täällä muutamia tunteja odottamassa. Pyydän asian lykkäämistä iltapäivään.”

Asian lykkäämiseen suostuttiin.

ILTAPÄIVÄLLÄ 14. ELOKUUTA VUONNA 1702

Kun oikeus taas oli kokoontunut, olivat aiemmin mainitut osapuolet läsnä.

Platzmanilta kysyttiin: ”Voisiko hän kertoa, onko herra kruununvouti Callia nyt paikalla?”

Platzman vastasi: ”Herra kruununvouti Callia ei ole vielä tullut paikalle. Niinpä toimin itse virallisena syyttäjänä herra kapteenia vastaan jutussa siltä osin, mikä koski lyöntejä.”

(Oikeuden huomautus: Mutta kun tämä tutkinta luettiin ääneen, korkeanjalosukuisen herra maaherran kirjelmän mukaan ja noudattaen kulkujärjestystä, väitti Callia olleensa mukana koko tämän asian ajan, näkemättä Platzmanin saaneen haavoja, niin syyttäjän tarkoituksen eli syyn peruste vaikeutui.)

Edellisen johdosta Platzman väitti: ”28. heinäkuuta vuonna 1701, joka oli sunnuntai, tulin mainittuun Jämijärven Soinin kestikievaritaloon. Se tapahtui ruoka-aikaan jumalanpalveluksen jälkeen. Silloin oli herra kapteeni käynyt kimppuuni lyöden ja hakaten minua, sekä ottanut minut arestiin.”

Platzmanilta kysyttiin selvyyden vuoksi: ”Voisiko hän tarkentaa, miksi ja koska hän oli siellä?”

Platzman vastasi: ”Olin herra kruununvouti Callian sijasta kyseisessä Ikaalisten pitäjän Jämijärven Soinin kestikievarintalossa silloin, kun herra kapteenin ja pohjanmaalaisten rakuunoiden kestitys oli menossa sekä hevosille oli hankittu ja jaettu rehut.”

Platzman teki asiasta selonteon: ”Ruoka-aikaan minun ja herra kapteenin välille tuli puhetta kyytihevosia koskevista kuiteista. Hevosia oli otettu yhdeksän kappaletta kestikievari Sippo Tuomonpojalta Kyrön Skanssista matkalle viiden penikulman päähän Jämijärven Tuomo Yrjönpoika Soinin kestikievariin. Hevosista herra kapteeni ei tahtonut kuitata minulle enempää kuin kahdeksan, vaikka herra kapteeni oli saanut rahat kaikista yhdeksästä. Herra kapteeni sanoi sittemmin, että hän oli ostanut niistä yhdeksästä hevosesta yhden. Siksi hän tavoitteli rehustusta myös sille mainitulle yhdelle eli myös yhdeksännelle hevoselle. Vastasin hänelle, ettei kulkujärjestyksen mukaan voida maksaa sekä kyytirahoja usein mainituista hevosista ja lisäksi antaa hänen omalle hevoselleen rehustus. Herra kapteeni hermostui edellisestä ja vastasi: ’Haluatko opettaa minulle kulkujärjestystä? Se on kyllä minulle selvitetty ja ymmärrän sen paremmin kuin sinä!’ Sitten herra kapteeni tarrasi pöydällä maanneeseen miekkaansa. Tajusin, että herra kapteeni halusi käydä kimppuuni. Siksi yritin päästä pois ja jättää hänet yksin. Nousin tuolilta ja aioin lähteä. Mutta herra kapteeni syöksyi pöydän äärestä perääni ja löi miekalla minua päähän kaksi kertaa. Jälkimmäinen lyönti osui vasemman silmäni yläpuolelle. Sain siitä riipaleen nenäni viereen. Mutta kuinka se prikulleen tapahtui, en itse voi enää tarkalleen muistaa. Sen oli täytynyt tulla toisesta lyönnistä. Sen jälkeen ryntäsin tuvan ovesta ulos. Herra kapteeni seurasi minua pihalle ja huusi piiskurinsa laittamaan minut käsirautoihin ja ottamaan minut arestiin. Tähän myönnyin, mutta sanoin: ’Jätä minut vapaaksi raudoista! Nehän on tehty miehistöä varten – eikö vain?’ Niinpä minua ei laitettu käsirautoihin, vaan vain kahden rakuunan vartioimaan arestiin. Se kesti muutaman tunnin ja sen jälkeen taas pääsin vapaaksi.”

Herra kapteeni Ekestubbe vastasi: ”Silloin kun lähdin Kyrön Skanssista, olin saanut 9 kappaletta kyytihevosia. Ne tulivat niin omaan kuin joidenkin rakuunoideni tarpeeseen, kun omat hevosemme olivat satulanhankaamia. Sanotuista Kyrön Skanssin hevosista olisin halunnut ostaa itselleni yhden. Niinpä kysyin: kenen se oli? Sen jälkeen sen omistaja tuli esiin. Kuka hän oli, en nyt enää muista eikä osaa sanoa hänen nimeään.”

Herra kapteeni Ekestubben juttu katkaistiin ja muilta paikallaolijoilta udeltiin: ”Tietääköhän joku läsnäolijoista hevosen myyjän nimen?” Kyllä tiesi. Hänen todettiin olleen kestikievari Sippo Tuomonpojan Kyrön Skanssista.

Herra kapteeni Ekestubbe jatkoi: ”Olin siis ostanut itselleni yhden hevosista ja maksanut siitä täyden hinnan. Sen kanssa sitten ratsastin Jämijärven Soinille. Kuitenkin kiireissäni aluksi ilmoitin kuitissani 9 kyytihevosta. Mutta tämä oli tapahtunut jo paljon aiemmin, kuin meidän välillemme oli tullut erimielisyyttä. Kun muistin yhtäkkiä aterioinnin aikana, että olin joko saanut Platzmanilta kyytirahat yhdeksästä hevosesta tai merkannut kuittiin 8 hevosta, olin vasta sen jälkeen ilmoittanut yhdelle hevoselle, jonka olin ostanut, rehustuksen. Mutta Platzman oli vastannut minulle häpeällisin ja tottelemattomin sanoin.”

Herra kapteeni Ekestubben puhe keskeytettiin ja häneltä kysyttiin: ”Mitkä ne sanat tarkalleen olivat?”

Herra kapteeni Ekestubbe vastasi: ”En nyt enää mitenkään voi niitä niin tarkkaan muistaa. Mutta joka tapauksessa Platzman oli vedonnut Kuninkaallisen Majesteetin kulkujärjestykseen tavalla, kuin hän halusi kävellä ylitseni. Hän ei kuitenkaan ollenkaan olisi voinut todistaa minun tehneen rikettä. Siksi taisin olla vähän kärsimätön. Sen lisäksi Platzman sanoi aikovansa lähteä pois ja jättää minut yksin. Silloin en olisi saanut miehistölleni aterioita, matkoja enkä hevosille rehustusta. Tämän vuoksi myönnän ärsyyntyneeni ja kokeneeni itseni pakotetuksi määräämään piiskurin pidättämään Platzmanin. Eihän minua ja kruunun miehistöä voi tuolla tavoin kohdella! En lainkaan voi muistaa lyöneeni Platzmania enkä myöskään muista määränneeni häntä laitettavaksi rautoihin.”

Platzman sanoi: ”Erimielisyyttä tuli vasta sitten, kun olin saanut kuitin eikä sitä ennen. Herra kapteeni oli saanut kestikievari Heikki Knuutilalta kyytirahat Jämijärven Soinin kestikievariin 9 hevosta varten. Sen vuoksi arvelin, etten ollut velvollinen ilmoittamaan samassa yhteydessä rehuja.”

Tähän herra kapteeni vastasi: ”Kun olin aterioinnin aikana puolustanut oikeuksiani, olin saanut edellä mainitut rahat. Sen vuoksi en myöskään sen jälkeen vaatinut rehuja ja vielä vähemmän saanut niitä.”

Platzmanilla ei ollut tähän enää huomautettavaa, vaan hän lausui: ”Kutsun todistajaksi paikallisen kappalaisen hyvinoppineen herran Johan Fonseliuksen.”

Tässä yhteydessä oikeuteen tuli kruununvouti hyvin jalosukuinen Jacob Callia. Hänellä oli mukanaan hänen korkeanjalosukuiselta, herra maaherralta saamansa kirje. Hän esitti sen nyt. Se oli samalta päivältä ja samansisältöinen kuin aiemmin mainittu kruununvouti Detlofssonin esittämä kirje.

Esiin siis huudettiin mainittu Ikaalisten kappalainen Johan Fonselius. Hän oli laatinut todistuksen tästä asiasta 28. päivänä viime vuoden elokuuta.

Herra kapteeni sanoi topakasti: ”Hän on jäävi todistamaan! Vaadin kappalaiselta silloin heti Soinilla todistusta asiasta. Hän ei sitä antanut. Hän kieltäytyi tekemästä sellaisen sillä perusteella, kun hän oli pappismies (lisäys: jota oli kielletty sekaantumisesta maallisiin asioihin). Hän oli kuitenkin tehnyt sittemmin sellaisen Platzmanin puolelle. Arvelen, ettei kappalainen voi kelvata todistajaksi, etenkin, jos hän väittää, että syytin häntä kovin sanoin, kun hän ei luvannut antaa minulle siitä tapahtumasta todistusta!”

Kruununvouti Callia yhdessä Platzmanin kanssa väittivät: ”Herra kapteenin peruste ei voi olla laillinen jääväys, etenkin, kun Fonselius on aina kieltäytynyt todistamasta tässä asiassa tai antamasta siitä todistusta. Mutta ottaen huomioon kulkujärjestyksen 19. kohta ja noudattaen korkeanjalosukuisen herra maaherra Buren meille lähettämää kirjelmää, niin niiden perusteella kappalainen oli sittemmin tehnyt todistuksen.”

Edelliset perusteet Fonselius itse ja myös kaikki muut paikalla olevat myönsivät. Mutta herra maaherran lähettämää kirjettä ei nyt tässä yhteydessä tuotu uudelleen esiin.

Lautakunta otti kappalaisen jääväysasian harkintaansa ja päätti:

• Herra kapteeni itse myönsi, että hän on vaatinut kappalainen Fonseliukselta todistusta tästä asiasta.

• Fonselius, ottaen huomioon papillisen virkansa, ei sitä silloin voinut tehdä.

• Sen jälkeen Fonselius on toisen osapuolen pyynnöstä, noudattaen korkean herra maaherran kirjelmää ja arvoinmainitun kulkujärjestyksen 19. kohtaa, sen tehnyt.

• Fonselius ei ole itse omatoimisesti tarjoutunut tekemään todistusta.

• Herra kapteeni ei myöskään ole voinut sanoa olevansa hänen kanssaan mitenkään ystävällisyyssuhteessa.

Edellä olleen johdosta tämä oikeus ei voi katsoa esitettyä jääväystä lailliseksi. Herra kappalainen Fonselius sallitaan tässä asiassa käyväksi todistajaksi.

Herra kapteeni sanoi: ”Uudistan jääväykseni!”

Oikeuden puolesta hänelle viitatiin, mitä Kuninkaallisen Majesteetin Armollisesti antama kirjelmä korkea-arvoiselle kuninkaalliselle Turun hovioikeudelle 27. maaliskuuta vuonna 1697 sanoo todistajan kelpoisuudesta ja että siitä on kyllä jaettu tuomioistuimille tieto.

Tämän jälkeen herra kapteeni vastasi: ”En halua tämän todistuksen vuoksi venyttää asiaa. Minulle kuitenkin syyttömänä on suureksi vahingoksi ja haitaksi asian vireilläolo ja sen pitkittäminen. Siksi haluan antaa kappalaisen todistaa – on hänen todistuksensa sitten vastaan tai puolesta.”

Siispä herra kappalainen Johan Fonselius teki valan. Hän tunnusti: ”Viime vuoden heinäkuun 28. päivänä olin pitämässä jumalanpalvelusta Jämijärven Soinilla. Jumalanpalveluksen jälkeen pyysin, yhdessä Platzmanin kanssa, herra kapteenia tulemaan kanssamme aterioimaan. Silloin herra kapteeni rupesi puhelemaan Platzmanin kanssa herra kapteenin Skanssista saamien kyytihevosten maksuista. Jompikumpi heistä sanoi, että herra kapteeni sai kestikievari Heikki Knuutilalta rahat jotakin yhtä Skanssin kyytihevosta varten. Mutta kumpi näin sanoi, en enää mitenkään voi muistaa. Silloin Platzman vetosi kulkujärjestykseen. Siihen herra kapteeni vastasi: ’Pitikö sinun ruveta tulkitsemaan kulkujärjestystä ja kieltää, mitä Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa on Armossaan minulle suonut?’ Sitten herra kapteeni tarttui pöydällä maanneeseen miekkaansa. Platzman ponkaisi ylös ja sanoi kimakasti tai pikaistuksissaan suurin piirtein seuraavasti: ’Koska herra kapteeni hyökkää päälleni, haluan lähteä pois ja jättää herra kapteenin yksikseen enkä anna kyytirahoja enkä kestitystä.’ Sen jälkeen herra kapteeni nousi pöydästä ylös. Miekka kädessään hän ryntäsi lattialle Platzmanin perään. En toki nähnyt herra kapteenin lyövän miekallaan Platzmania, koska istuin tuolilla siten, että olin selkä käännettynä heihin päin. Ainoastaan kuulin itse lyönnit. Sen jälkeen Platzman otettiin arestiin. Kaikki kävi niin nopeasti, että minun oli mahdotonta havaita kaikkea tai kiinnittää huomioni jokaiseen yksityiskohtaan, enkä näin jälkikäteen voi kaikkea muistaa. Muilta osin nojaudun aiemmin antamaani todistukseeni.”

Kruununvouti Callia lausui: ”Pyydän luettavaksi ääneen herra Fonseliuksen aiemmin tekemän todistuksen!”

Siihen herra kapteeni tokaisi: ”Vastustan sen lukemista! Herra Fonseliushan juuri valallisena tunnusti kaiken sen, mitä hän tästä asiasta tietää.”

Tähän Callia: ”Pyydän uudelleen luettavaksi herra Fonseliuksen todistuksen!”

Oikeus ei myöskään voinut kieltää Callian pyyntöä. Siispä tehtiin sen mukaan. Lukemisen yhteydessä havaittiin, että Fonseliuksen aiemmin tekemä kirjallinen todistus ei ollut täysin yhteneväinen hänen nyt antamansa suullisen todistuksensa kanssa. Tästä mainittiin herra Johan Fonseliukselle.

Fonselius vastasi: ”En mitenkään näin pitkän ajan kuluttua enää voi niin tarkoin muistaa, mitä minulla oli kirjallista todistusta tehdessäni ollut tuoreemmassa muistissa. Haluan liittää antamani kirjallisen todistuksen valalla annetun lausunnon yhteyteen sen lisäksi, mitä olen suullisesti sanonut. Muuta en asiasta tiedä.”

Seuraavaksi kruununvouti Callia ja Platzman toivat todistajiksi:

- lautamies Matti Matinpoika Kontin Jämijärveltä
- kestikievari Yrjö Tuomonpoika Soinin Jämijärveltä sekä
- lautamiehet Juho Juhonpojan Pyydönniemestä ja Juho Matinpojan Vatsaisista

Kaikkien yllä mainittujen nimi ja puumerkki on eräässä todistuksessa päivättynä 4. syyskuuta vuodelta 1701.

Ensimmäiseksi heistä huudettiin sisään Matti Matinpoika Kontti Jämijärveltä. Sitten selvitettiin, että oliko jollakin Konttiin jääväystä.

Siihen herra kapteeni sanoi: ”Matti Konttia vastaan en esitä jääväystä. Kuitenkin pyydän merkitsemään pöytäkirjaan, että minulla voi olla hänestä vastedes jotain huomautettavaa, sillä en tunne tuota Konttia enkä sen vuoksi voi olla perillä hänestä henkilönä. Mutta en halua estää häntä todistamasta valallisena, koska hän on vakinaisesti asuva talonpoika ja lakimääräinen kihlakunnan lautamies.”

Niinpä Matti Kontti teki valan ja tunnusti: ”Olin viime kesänä eräänä sunnuntaina jumalanpalveluksessa Soinin kestikievarissa. Jäin sinne vielä toimitetun jumalanpalveluksen jälkeenkin. Seisoskelin pihamaalla, kun Platzman tuli tuvasta ulos. Hän oli verinen vasemman silmän yläpuolelta ja nenän vierestä. Sitten herra kapteeni tuli hänen perässään ja antoi porstuan oven edessä Platzmanille korvapuustin. Herra kapteeni huusi piiskuria ottamaan Platzman arestiin. Se tapahtui ja kaksi rakuunaa piti häntä siellä jonkun tunnin.”

Kontilta kysyttiin, että kuuliko tämä, mitä ne juttelivat keskenään? Oliko herra kapteenilla miekka kädessään ja montako renkiä hänellä oli mukanaan? Entä tietääkö hän jotain käsiraudoista?

Kontti vastasi: ”En oikein kuullut tai ymmärtänyt mitä he puhelivat. En nähnyt herra kapteenin kädessä miekkaa tai kuullut hänen puhuvan käsiraudoista. En myöskään tiedä, oliko herra kapteenilla silloin mukanaan renki vai ei. Mutta sen muistan, kuinka muuan rakuuna oli nyysinyt kaulahuivini muutamia päiviä tämän jälkeen. Valitin siitä herra kapteenille.”

Viimeiseen herra kapteeni totesi: ”En voi ollenkaan muistaa moista asiaa eikä se minua liikutakaan.”

Seuraavaksi tuotiin esiin edellä mainittu lautamies Juho Matinpoika Vatsaisista. Häntä kohtaan ei esitetty minkäänlaista jääväystä, lukuun ottamatta herra kapteenin tekemää samanlaista huomautusta, kuin mitä hän oli Matti Kontin kohdalla lausunut. Juholla ei kysyttäessä ollut mitään valitusta herra kapteenista tai rakuunoista. Sen jälkeen hän teki valansa ja kertoi samoin sanoin, kuin mitä edellä mainittu Matti Kontti oli lausunut.

Kysyttäessä miekasta yms. Juho Matinpoika kertoi: ”Näin, kuinka herra kapteenilla oli miekkansa esillä kädessään silloin, kun hän tuli Platzmanin perässä tuvasta puolittain eteisen lattialle. Miekan hän sittemmin laittoi tuppeen. Silloin myös kuulin herra kapteenin huutavan piiskurilleen, että tämän pitää laittaa Platzman käsirautoihin ja ottaa arestiin. Sen sijaan en nähnyt herra kapteenilla olleen mukanaan ainoatkaan renkiä tai katselmuskirjuria.”

Herra kapteeni virkkoi: ”En maininnut mitään käsiraudoista. Mutta sitä en voi enää niin tarkkaan muistaa, olinko silloin lyönyt Platzmania vai en. Jos näin oli tapahtunut, oli minulla ollut siihen kyllä syyni. Platzmanhan oli julkeilla sanoillaan ja pöyhkeydellään pakottanut minut siihen, kun hänen kuitenkin piti kohdella kohteliaisuudella kuninkaan kansaa!”

Veronkantokirjuri Platzman väitti tähän: ”En puhunut kelvottomia! Herra kapteenin itsensä silloin antama uhkaava vastaus luultavasti laukaisi syyn siihen.”

Sitten kysyttiin: ”Oliko lautamies Juho Juhonpoika Pyydönniemestä nyt paikalla?”

Edelliseen Platzman sanoi: ”Hän ei nyt ole perustellusta syystä paikalla.”

Lautakunta todisti Juho Juhonpojan olevan poissa hänen poikansa äsken tapahtuneen kuoleman johdosta.

Seuraavaksi Platzman tuotti todistamaan mainitun Jämijärven Soinin kestikievarin Tuomo Yrjönpojan ja tämä huudettiin sisään. Häntä ei kuitenkaan voitu hyväksyä todistajaksi, koska tämä oli heti ryhtynyt syyttämään herra kapteenia.

Soini valitti: ”Muutamat samaan marssiin osallistuneet rakuunat aiheuttivat minulle suurta vahinkoa. He rikkoivat kolme ruoka-aittani ovea. Lisäksi he vohkivat tinapullon ja joitakin muita pikku tavaroita, sekä paljon muuta, minulle itselleni kuuluvaa. Siksi valitin rakuunoista herra kapteenille heti tänne nimismiehentaloon saavuttuani.”

Herra kapteeni vaati: ”Niistä pitää olla selkeät todisteet. Eihän heitä voida noin vain rangaista. Olen maksanut runsaasti mainituille rakuunoille.”

Herra kapteenilta tiedusteltiin mainittujen sotilaiden nimiä, mutta ei voinut nimetä heitä.

Callia pyysi merkitsemään muistiin, sanoen: ”Lausuman mukaan herra kapteenin täytyi itse tietää niiden rakuunoiden nimet, jotka tulivat hänen kärryjensä perässä.”

Soini jatkoi: ”Herra kapteeni oli tehnyt rakuunoiden kanssa sopimuksen. Siitä syystä nämä olisivat hyökänneet minun ja poikani Tuomo Tuomonpojan kimppuun lyöden ja hakaten meitä, jos me emme olisi paenneet.”

Mutta herra kapteeni pyysi panemaan pöytäkirjaan: ”Ei koskaan kukaan kunniallinen mies voi osoittaa, että minä olisin käskenyt rakuunoita jollakin paikalla vallattomuuksiin eikä omassa käytössäni ollut lainkaan kärryjä. Rakuunat olivat niillä siirtämässä heidän omia tavaroitaan eivätkä he olleet minun asioillani.”

Herra kapteeni jatkoi: ”Haluan puhtaalla omallatunnolla kertoa, etten voi tuota juttua sen paremmin muistaa.”

Soinilta kysyttiin, että missä se tinapullo nyt on?

Tämä joutui myöntämään: ”Se on nyt jo tallessa.”

Oikeus toisti, että tinapullo siis oli tallessa, vaikka Soini aiemmin uskotteli muuta.

Herra kapteeni puolusteli: ”Ketään syytöntä ei voida tuomita pelkkien kertomusten perusteella. Myöskään sellaista syytettä ei pidä ottaa tämän tutkinnan piiriin, johon minä en voi antaa vastausta siksi, koska sitä ei oltu esitetty minulle ajoissa eikä tämä tutkintaoikeus voi niitä sen vuoksi ottaa käsittelyyn.”

Tämän jälkeen kruununvouti Callia lausui: ”Tuon nyt esiin kolmen jutussa mainitun rengin ja katselmuskirjurin nauttimat aterioinnit. Herra kapteenilla ei todellakaan ollut heitä mukanaan. Sen vuoksi odotan, että herra kapteenia pitää rangaista siksi, kun hän on sillä tavoin rikkonut kulkujärjestystä. Lisäksi väitän, että herra kapteeni oli lähettänyt yhden niistä rakuunoista Turkuun. Hän oli ottanut kestikievareista vapaakyydit ja yltäkylläiset ateriat, erityisesti Mäkipään kestikievarissa Karkun pitäjässä. Siellä hän oli kirkonmenojen aikaan ryypännyt ilman maksua kolme pikarillista paloviinaa. Sitä paitsi se oli herra kapteeni itse, joka oli sen rakuunan laskuerittelyssä ja nautti ateriat.”

Herra kapteeni vastasi: ”En kiistä olleeni lähetetty kuninkaalliselle majesteetille palvelijaksi ja käyttäneeni matkallani Turkuun eräältä rakuunalta tälle aiemmin annettua määräystä Järvenojan (= varmaan Järvenkylän Nuutti) kestikievarissa tässä pitäjässä. Käytössäni oli korkean herra maaherra Johan Ehrenskjöldin⁸⁾ matkapassi vapaakyydeiksi ja ravintoon, joka tuli maksettaviksi läpikulkuvaroista. Mutta, että olisin taas ottanut toisen ravinnon mainitulta rakuunalta itselleni! Ei koskaan kukaan kunniallinen mies voi sellaista todistaa! Tässä asiassa nojaudun maksamiini kuitteihin. Niillä voin vahvistaa aivan toisin ja syyttömyyteni havaitaan suoraan. Samalla saan asianmukaisen ja laillisen hyvityksen kruununvouti Callian törkeään ja toteennäyttämättömään syytökseen.”

Callia sanoi: ”Pyydän merkitsemään asian muistiin sen mukaisesti, kuin herra kapteeni on minulle ilmoittanut. Niitä kuitteja ei nyt ole käsillä, vaan ne ovat kihlakunnankirjuri Erich Zanderilla⁹⁾. Vedän todistajaksi, koskien herra kapteenin renkejä ja katselmuskirjuria, kestikievari Erkki Jaakonpoika Sassin täältä Hämeenkyrön pitäjästä.”

Myös Sassi oli 29. viime elokuuta laatinut todistuksen. Sassia vastaan herra kapteenilla ei ollut muuta jääväystä, kuin mitä hän aiemmin oli Matti Kontin ja Juho Matinpojan Vatsaisista todistusten yhteydessä ilmoittanut. Niinpä Sassi teki valansa.

Erkki Jaakonpoika Sassi kertoi: ”Silloin, kun herra kapteeni rakuunoineen oli luonani ja aterioinut, en nähnyt hänen mukanaan katselmuskirjuria tai herra kapteenin omia renkejä. En tiedä, oliko hänellä sellaiset mukana vai eikö ollut. Enempää en osaa asiasta kertoa.”

Kruununvouti Callia tuotti vielä todistajaksi Kyrön Skanssin kestikievarin Sippo Tuomonpojan. Mutta kun tämä itse myönsi olevansa tuskastunut herra kapteeniin silloin, kun tämä rakuunoineen oli hänen luonaan, sen vuoksi, kun hän oli käskenyt, vastoin hänen tahtoaan, vartioimaan yli yön rakuunoiden hevosten laiduntamista, että ne eivät karkaisi. Edellisen johdosta oikeus ei voinut pitää häntä kelvollisena todistajana, mikä päätös julistettiin osapuolille. Tämän seikan vuoksi Callia pyysi, että Sippoa voitaisiin kuulla ilman valaa. Se sallittiin.

Sippo Tuomonpoika Kyrön Skanssista kertoi: ”En havainnut herra kapteenilla olleen mukanaan ollenkaan renkejä tai katselmuskirjuria.”

Edelliseen herra kapteeni puolustautui: ”Ennen kuin annan tähän muuta vastausta, haluan tietää, keitä sitten ne silloin mukanani olleet miehet olivat?”

Tähän Callia vastasi: ”Herra kapteenia syytetään nyt korkeanjalosukuisen herra maaherran määräyksestä. Kuninkaallisen kulkujärjestyksen mukaan, hänen pitää nyt kertoa, mitenkä hänen miestensä muonatarjoilu liittyy kuninkaan asiaan.”

Mutta herra kapteeni puolustautui, että vaikka hän ei pystyisi väitettä kokonaan todistamaan, pitää hänen siihen lainmukaisesti vastata. Hän selvitti seuraavaa:

”1) Minulla oli kenraalimajurin korkeanjalosukuisen vapaaherran paronin Abraham Cronhjortin¹⁰⁾ minulle 9. huhtikuuta vuonna 1701 osoittama matkapassi. Se on tässä. Sen mukaan minun piti saada nauttia edestakaisella matkallani ravintoa kulkujärjestyksen mukaisesti. Lisäksi tarvitsin 2 kyytihevosta, koska en voinut suoriutua vaaditussa ajassa niin pitkästä ja vaikeasta tiestä pelkästään omilla hevosillani.”

2) Olen hankkimassa korkeanjalosukuiselta herra maaherra Burelta, hänelle viime maanantaina lähettämälläni kirjeelläni, todistusta. Siinä pyydän vahvistusta siihen, että renkini olivat vuonna 1701 arvoinmainitun herra maaherran puolesta katselmoitu. He kaikki olivat siitä lähtien minun todellisia palvelijoitani ja toimivat kuninkaan parhaaksi. Siihen pyyntööni en vielä ollut saanut vastausta.

3) Esitän nyt Helsingin pormestarin ja raadin alkuperäisen todistuksen. Se on tehty viimeksi kuluneen huhtikuun 23. päivänä. Siinä sanotaan, että pyynnöstäni on samasta paikasta olevalta porvari Erik Salmilta¹¹⁾ kysytty, voisiko hän muistaa, kuinka monta renkiä minulla oli mukanani silloin, kun tulin Salmin tuo majailemaan. Siihen tämä on vastannut, että minulla oli silloin kaupunkiin tullessani 3 renkiä. Siellä ollessani tuli Inkerinmaalta ratsuhevosilla 2 renkiä lisää, niin että heitä oli lukumäärältään 5. Heistä 3 jatkoi matkaa minun mukanani Tallinnaan ja kaksi olin lähettänyt Raaseporiin. Salmi voi todistaa kaiken kertomansa valallisena, jos niin vaaditaan. Tämä todistus on sana sanalta laillisesti vahvistettu varustettuna kaupungin sinetillä. Arvelen, ettei tämän jälkeen kukaan voi millään syyllä riistää ravintoetua rengeiltäni. Kuninkaallisen Majesteetin Armollisimmassa kulkujärjestyksessä kapteenille on voimassa 4 renkiä, mutta minä en kuitenkaan halunnut niin montaa, vaan nautin ainoastaan 3 ateriaa.”

Kruununvouti Callia jatkoi: ”Herra kapteenilla ei ollut ainoatakaan renkiä mukanaan silloin, kun hän kulki läpi tämän kihlakunnan.”

Siihen herra kapteeni vastasi: ”En ole velvollinen osoittamaan renkejäni talonpojille tai veronkantokirjurille tai alistaa heitä heidän tarkastettavikseen. Oliko minulla heitä mukanani vai ei! Arvelen, ettei sitä voitaisi myöskään kruununvoudin toimesta tarkastaa. Olen kuitenkin itse ollut paikalla eikä mitään laillista valtuutusta tai määräystä tarkastukseen ole korkeanjalosukuiselta herra maaherralta annettu. Tällaisissa tapauksissa kuninkaallisen majesteetin ja kruununväen tulee sopeutua olosuhteisiin ja kestitä, mitä Platzman ei katsonut voivansa tehdä. Otaksun, että herra maaherran itsensä, noudattaen arvoinmainittua kulkujärjestystä, olisi pitänyt olla täällä paikalla tai ainakin lähettää valtuutettunsa, sillä Platzman ei voi tällaista asiaa ajaa.”

Kruununvouti Callia: ”Pyydän merkitsemään edellisen muistiin.”

Lisäksi herra kapteenilta kysyttiin, että mikä tässä asiassa nyt mättää. Veronkantokirjuri Platzman on silloin ollut paikalla. Hän itse väittää olleensa niihin aikoihin kruunun haastamana, eikä sen vuoksi voinut saapua paikalle korkean herra maaherran hänelle antaman määräyksen mukaan.

Tähän herra kapteeni: ”Olin silloin Callian haastamana. Pyydän Calliaa osoittamaan perustelunsa. Kaikki se, mitä olen saanut kuittejani vastaan, on tapahtunut sääntöjen mukaan ja reilusti, ilman, että siitä olisi syntynyt tällaista sekasotkua.”

Callia edelliseen: ”Pyydän herra kapteenia osoittamaan edellisen. Herra kapteeni on ottanut renkiensä osuuden selvänä rahana eikä ruokatavaroina!”

Herra kapteeni vastasi: ”On aivan sama kumpana sen otin, jos kerran kelvollisia ruokatavaroita ei ollut saatavilla. Tuskinpa veronkantokirjurilla edes olisi ollut niin paljon tavaroita, mitä miehistö tarvitsi!”

Kruununvouti Detlofsson esitti: ”Olen pyytänyt kihlakunnasta erityisluettelon herra kapteenin miehistöstä. Sen olen myös saanut. Silloin, kun sanoin kysyneeni herra kapteenilta puhutuista rengeistä, kun en heitä nähnyt, oli herra kapteeni vastannut, etteivät he olleet paikalla, kun olivat muualla kruunun palveluksessa.”

Herra kapteeni vastasi: ”En voi niin tarkoin muistaa, mitä silloin sanoin. Arvelin kuitenkin, samoin kuin nyt, että olivatpa renkini silloin mukanani tai vain kruunun palveluksessa samalla marssilla minun lähettämiäni ja toimittamiani, pitäisi sen olla sama. Siitä huolimatta väitän renkien olleen mukanani, vaikka en niitä olisi tuonut näkyville. Mitä sitten tulee katselmuskirjuriin, niin minulla oli korkeanjalon herra kenraalimajuri Cronhjortin ja oman komppaniani herra everstiluutnantti Stefan Fredrik Knorringin määräys ottaa palvelukseeni vahvistukseksi niin monta upseeria, kuin tarve vaati. Tämän johdosta otin katselmuskirjuriksi ja vääpeliksi Oulun kaupungista miehen nimeltään Henrik Gråå. Mutta vähän Vaasan tällä puolella mainittu katselmuskirjuri tai vääpeli Gråå jäi erääseen pappilaan. Sain heti toisessa yöpaikassa sieltä tältä kirjeen, jota minulla ei nyt ole mukanani, että tätä oli kohdannut onnettomuus. Siinä hänen käsivartensa oli murtunut, minkä vuoksi hän oli estynyt olemaan mukana. Gråå pyysi minua, kapteenina, ottamaan vastaan hänen ateriansa, sillä hän halusi tulla minua vastaan Helsinkiin.”

Oikeus huomautti, että herra kapteeni siis myönsi ottaneensa vastaan marssilla Helsinkiin Gråån aterian.

Herra kapteeni vakuutti: ”En tehnyt sitä ilkeyttäni tai rahanahneudesta. Mutta Helsingissä en vastaanottanut katselmuskirjurin aterioita, vaikkei tämä, lupauksestaan huolimatta, ilmestyt sinne. Siitä asiasta minun pitäisi valittaa hänen ylhäisyydelleen korkeanjalosukuiselle herra kreiville Axel Julius De la Gardielle Tallinnaan¹²⁾. Hänelle asiasta on sittemmin kirjoittanut korkea herra maaherra Johan Ehrenskjöld ja vaatinut mainitun Gråån selvityksen. Siinä tämä väitti, ettei ollut enää silloin kykenevä hoitamaan tehtävää. Sanotun tiedon on arvoinmainittu herra kreivi lähettänyt minulla kirjeessään 12. helmikuuta vuonna 1702. Se on tässä nähtävänä. Sen sijaan Gråån selvitystä minulla ei nyt ole käsillä, koska en osannut siihen varautua.”

Kruununvouti Detlofsson virkkoi tähän: ”Olin kuullut herra kapteenin valittavan katselmuskirjuristaan silloin, kun tämä oli marssinut kihlakuntani lävitse. Hän sanoi tämän tulevan jäljestä, muttei hänestä ole kuulunut mitään.”

Seuraavaksi kutsuttiin sisään Pirkkalan pitäjän nimismies Niilo Pentinpoika. Hän oli tehnyt todistuksen 3. syyskuuta vuonna 1701. Se tuli yhdessä kaikkien muiden todistusten tavoin otetuksi pöytäkirjaan. Hän teki nyt ilman jääväystä valansa.

Niilo Pentinpoika kertoi: ”Olin kruununvouti Detlofssonin pyynnöstä tämän puolesta matkustanut ensin tänne Hämeenkyrön pitäjän Sassin kestikievariin ottamaan vastaan herra kapteenin ja pohjanmaalaiset rakuunat. Vartoilin siellä muutaman päivän, ennen kuin he saapuivat. Sassilta seurasin marssijoita Messukylään. Siellä yhdessä veronkantokirjuri Erik Svedmanin kanssa, joka tuli paikalle, me jaoimme miehistölle ateriat. Miehiä oli kaikkiaan ilman herra kapteenia itseään ja kersanttia, kuusikymmentä miestä¹³⁾. Siitä huolimatta olen todistukseeni kirjoittanut 61 tavallista sotilasta. Tein niin, kun en silloin tiennyt, että yksi rakuunoista oli lähetetty ja matkustanut määräyksestä Turkuun. Sen olen sittemmin kuullut. Herra kapteeni valitti silloin suuresti, että osa rakuunoiden hevosista oli niin huonossa kunnossa, että he eivät voineet jatkaa marssia. Sen vuoksi rakuunoja oli nuhdeltu. Enempää en tiedä tästä asiasta.”

Häneltä kyseltiin vielä, että kuinka monta huonokuntoista hevosta heillä oli?

Niilo vastasi: ”Muistelisin, että niitä oli 3 tai 4, enkä tiedä niitä olleen sen enempää.”

Kruununvouti Detlofsson huomautti: ”Määrä siis oli 60 tavallista miestä ja yksi kersantti! Ilman kolmea renkiä ja yhtä katselmuskirjuria! Niin oli myös herra kapteenin minulle ilmoittamissa kahdessa kuitissa!”

Kuiteista kirjoitettiin kopiot pöytäkirjaan.

Herra kapteeni vastasi: ”Se, mitä minun maksamani kuitit osoittavat, haluan pitää siitä kiinni. Vaadin, että kruununvouti Callian täytyy myös esittää hänelle antamani kuitit. Niistä kyllä pitäisi näkyä, etten ole mitenkään voinut velkoa rakuunoille kaksinkertaisia aterioita, kuten Callia haluaa sanoa.”

Kruununvouti Callia selitti, kuten aiemminkin: ”Minulla ei nyt ole käsillä niitä kuitteja, vaan ne ovat kihlakunnankirjuri Zanderilla Turussa. Haluan kyllä vastedes näyttää ne, jolloin myös nähdään totuutena se, mistä tällä tavoin olen valittanut.”

Mutta herra kapteeni vaati: ”Ne kuitit pitää tuoda esiin nyt heti, koska Callia tiesi olevansa tässä asiassa virallinen syyttäjä!”

Kruununvouti Callia lausui edelleen: ”Veronkantokirjurini Platzmanin täytyi odottaa Kyrön Skanssissa mainittua miehistöä 21.–25. heinäkuuta, kunnes he vasta saapuivat sinne. Kuitenkin sen piti tapahtua 22. samaa kuuta sen määräyksen mukaan, jonka olen saanut.”

Tähän herra kapteeni vastasi: ”Katsoin paremmaksi, että joku veronkantokirjuri odottaa joitakin päiviä Hänen Majesteettinsa sotaväkeä, kuin että meidän olisi pitänyt odottaa jotakin veronkantokirjuria.”

Kruununvouti Callia totesi: ”Täytyy ottaa huomioon, että herra kapteeni Kyrön Skanssin ja Sassin kestikievarien 9 ¼ peninkulmaan väliin miehistöineen käytti 6 vuorokautta. Tässä asiassa olisi pitänyt totella Hänen Majesteettiaan, eikä herra kapteeni näin ollen ole miehistöineen kunniaksi armeijalle.”

Herra kapteeni vastasi: ”Tämä on sellainen kysymys, jonka ei nyt pitäisi kuulua tähän tutkintaan tai tuomintaan. Haluan kuitenkin vastata tähän syytteeseen tuomioistuimen edessä asiaan kuuluvasti, jos niin vaaditaan. En tohtinut vahingoittaa Hänen Majesteettinsa kansaa ja hevosia niin pitkillä marssipäivillä. En myöskään voinut ryhtyä hankkimaan tarvittavia yöleirejä.”

Tähän Callia vastasi: ”Siellä olisi ollut tarpeeksi mahdollisuuksia. Mutta herra kapteeni siitä huolimatta matkusti tänne nimismiehentalolle. Sieltä hän kuitenkin matkusti Järvenkylän kestikievarille Soinista, mihin muonavarat oli kerätty.”

Herra kapteeni sanoi: ”Pystyn kyllä perustelemaan toimintani. Arvelen, ettei kukaan voi kieltää minua välillä pitämästä lepopäiviä. Oudoksun, miksi Callialla on tarvetta tehdä tällaisia tarpeettomia huomautuksia, jotka eivät mitenkään liity tähän asiaan.”

Callia vastasi: ”Minun pitää toimia saamieni määräysten mukaan ja mihin kulkujärjestys minut velvoittaa.”

Herra kapteeni sanoi: ”Voin toki sen sallia eikä se ole sellainen asia, miltä se puheena kuulosti.”

Callia kysyi: ”Mitä hän tuolla tarkoitti? Enkö muka ole sellainen kuninkaan palvelija kuin herra kapteeni?”

Herra kapteeni vastasi: ”Meidän välillämme on joitakin eroavuuksia.”

Ne esiteltiin Callia pyynnöstä. Sen jälkeen hän sanoi tulleensa siten häväistyksi herra kapteenin toimesta.

Tässä kohdin astui Platzman taas esiin ja kertoi: ”Pitää huomioida, kuinka rakuunat ottivat tässä samassa paikassa herra kapteenin tarjoamana ’hänen piikkiinsä’ pikarin paloviinaa. He olivat ryypänneet sitä kolmen kupariäyrin edestä. Sitä herra kapteeni ei kuitenkaan ollut maksanut. Sen vuoksi valitin hänestä, kun herra kapteenia ei kuitenkaan ole siitä rangaistu.”

Herra kapteeni kaivoi närkästyneenä kuvettaan ja sanoi: ”Tuossa on siitä paloviinasta yksi hopearunstykki!¹⁴⁾”

Mutta Platzman tokaisi: ”En enää tarvitse sitä, koska rakuunat herra kapteenin määräyksestä itse maksoivat juomansa. Mutta herra kapteeni ei saanut tästä muuta rangaistusta, vaan ainoastaan häntä uhattiin vastedes rangaista, jos hän samalla tavoin edelleen kohtelisi rakuunoita.”

Herra kapteeni lausui: ”Pyydän ottamaan edellisen pöytäkirjaan, vaikka se onkin hyvin pieni asia.”

Lisäksi Callia huomautti: ”Mainitut rakuunat olivat hyvin vallattomia. He olivat ottaneet talonpoikien hevosia yöleirinsä läheltä ja ratsastaneet niillä ilman kyytirahaa ympäri metsää. Sen johdosta talonpoikien piti etsiä hevosiaan, jotka oli ajettu pois yölaitumiltaan.”

Herra kapteeni vastasi: ”Kruununvouti Callian ei pidä tehdä sellaisia turhia muistutuksia, jotka eivät kuulu tähän asiaan. Kukaan ei ollut aiemmin valittanut asiasta. Kyytitalonpojat olivat itse olleet syyllisiä joidenkin rakuunoiden hevosten pakoon.”

Osapuolilta kysyttiin, että oliko heillä asiassa vielä jotain huomautettavaa.

Silloin herra kapteeni vaati: ”Minun pitää saada kuluihini Callialta tai Platzmanilta 200 hopeataaleria. Maksoin tästä asiasta sen summan yli enkä ali. Lisäksi olen menettänyt onneni ja toimeentuloni. Tämä kaikki on johtunut siitä, että marssiasiaan ei ole löytynyt laillista kruunun- tai maaherran täysivaltaista henkilöä tästä Callian kihlakunnasta. Jos sellainen olisi ollut, ei tällaista sotkua olisi koskaan syntynyt.”

Callia protestoi valituksessaan kuluja vastaan. Mutta kuinka paljon, hän ei maininnut. Hän arveli: ”En voi olla velvollinen kruunun asiassa maksamaan mitään kuluja. Toimin vain virkani puolesta syyttäjänä!”

Enempää ei osapuolilla ollut huomautettavaa. Niinpä asian jatko päätettiin siirtää huomiseen. Silloin edellinen tutkinta luvattiin lukea heille ääneen.

Sen jälkeen kruununvouti Detlofsson pyysi: ”Minulla on hoidettavana kiireellisiä virka-asioita. Sen vuoksi pyydän lupaa saada olla huomenna poissa oikeudesta.”

Koska Detlofssonilla ei ollut asiaan enempää huomautettavaa, mitä hän jo on sanonut, hänelle myönnettiin kyseinen poissaololupa.

15. ELOKUUTA VUONNA 1702.

Paikalle ilmestyivät taas niin herra kapteeni Ekestubbe kuin kruununvouti Callia sekä veronkantokirjuri Platzman. Niinpä heille alettiin lukea ääneen tutkintaa. Sen yhteydessä esitettiin, josko he olivat unohtaneet eilen jotain, josta heidän pitää tehdä muistutus. Tutkinnan ääneen lukemisen aikana tapahtui siten, että herra kapteeni ja kruununvouti Callia kiusaantuivat tosilleen vastapuolen tekemistä muistutuksista.

Kruununvouti Callia tokaisi herra kapteenille: ”Yrittääkö herra kapteeni pelotella minua?”

Siihen herra kapteeni vastasi: ”Miten tuollainen mies voitaisiin säikäyttää?”

Heidän keskinäinen skismansa tuli esiin myös toisessa kohtaa, kun kruununvouti Callia edelleen ihmetteli: ”Miksi herra kapteeni ei myönnä olleensa velvollinen osoittamaan renkejään minulle, jos hän vielä itse oli saapunut jakamaan ateriat? Oma läsnäoloni oli tarpeeton, kun kuitenkin maaherran määräyksestä veronkantokirjuri Platzman, oli ollut tilallani. Herra kapteeni ei sitten kuitenkaan voinut paremmin kohdata Platzmania, kuin käydä hänen kimppuunsa, eikä kait häneltä muuta olisi voitu odottaakaan!”

Herra kapteeni vastasi: ”Jos niin kävi, se oli tapahtunut aivan oikein, jos hän toimi hävyttömästi ja antoi siihen syyn! Olin odottanut, että herra maaherra itse olisi ollut paikalla tällaisessa tilaisuudessa tai että joku muu olisi ollut hänen sijallaan, sillä Platzman ei ollut herra maaherran valtuutettu.”

Kolmannessa erimielisyyskohdassa herra kapteeni nousi Calliaa vastaan. Se koski yhden rakuunan matkamääräystä Turkuun (jossa Callian lisäväitteen mukaan herra kapteeni oli toiminut kestikievareissa sopimattomasti): ”Jos nyt kuitenkin rakuuna oli vetänyt Teitä nenästä, niin minä en ole velvollinen sen vuoksi vastaamaan. Mutta, että olisin ottanut hänelle tarkoitetun vielä toisenkin ruoan, ei kukaan kunniallinen mies voisi koskaan sellaista todistaa!”

Oikeus totesi, että herra kapteeni toisti näin aiemmin mainitsemansa sanat.

Callia sanoi: ”Pystyn näyttämään hänet syypääksi! Turussa olevista kuiteista se voidaan nähdä!”

Tähän herra kapteeni sanoi jälleen: ”Ei kukaan voisi koskaan sellaista todistaa. Epäilen noita sanoja. Callian pitää varoa puhumisiaan! Minun kanssani ei pidä leikkiä, kuten jonkun väärän talonvoudin kanssa!”

Callia tarkensi: ”Pyydän merkitsemään tuon pöytäkirjaan. Huomautan, että ajan tätä asiaa virkani puolesta. Silti herra kapteeni nyt oikeuden edessä käy kimppuuni uhkaillen ja tekopyhillä sanoilla.”

Herra kapteeni selitti: ”Sanani olivat retorisia, koska Callia yrittää osoittaa minut syylliseksi.”

Sen jälkeen Callia huusi: ”Lautakunnan pitää ottaa huomioon herra kapteenin minuun kohdistamat sanat!”

Silloin herra kapteeni tuhahti: ”Kruununvoudin pitää sallia minun puhua ja olla hiljaa niin kauan kuin haluan, eikä teeskennellä olevansa joku puhemestari!”

Edellisen Callia pyysi merkitsemään pöytäkirjaan.

Sitten herra kapteeni pyysi, että otettaisiin huomioon: ”1) Kaiken kaikkiaan tämä sekasotku on todellisuudessa johtunut Platzmanista. Herra maaherra tai kukaan hänen valtuutettunsa ei ollut marssissa paikalla. Kaikki on kuitenkin tapahtunut noudattaen Kuninkaallisen Majesteetin Armollisinta kulkujärjestystä. 2) Arvelen, ettei Platzman juurikaan voi suojautua Kuninkaallisen Majesteetin Armollisimpaan kulkujärjestykseen. Mitään riitaa meidän välillämme ei aiemmin ollut. Kaikki alkoi oikeista kuiteista ja ne oli selvitetty, lukuun ottamatta ainoastaan yhtä hevosta. Siitä alkoi riita.”

Kesken kaiken Callia muistutti: ”Eikö aterioiden saamisessa olisi sitten tapahtunut mitään sumplimista?”

Herra kapteeni jatkoi: ”3) Tämä kaikki tapahtui olutpenkillä.”

Nyt Platzman korotti ääntään tokaisten väitettä vastaan: ”Se ei voinut tapahtua minkään olutpenkin edessä, vaan se tapahtui aterioinnin aikana eräänä sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen!”

Herra kapteeni jatkoi vakavana: ”4.) Olen Hänen Majesteettinsa Armollisimman kulkujärjestyksen mukaan renkeineni nauttinut aterioinneista kolmessa muussa maaherrakunnassa. Arvelen, ettei kukaan asianomainen niillä seuduilla ollut tehnyt kysymystä, etteikö minulla ollut heitä mukanani. Heidän täytyi siten väkisinkin kulkea myös läpi tämän maaherrakunnan. Ei kukaan voinut aavistaa, ettei herra maaherran viran puolesta ollut ketään paikalla, joka olisi heidän puolestaan kysellyt tai tarkastanut. Vedän vielä todistajaksi tämän saman paikan nimismiehen Karl Hacksin. Hän osaa kertoa, kun olin kysellyt, silloin, kun viime vuonna rakuunoiden kanssa matkustin tänne nimismiehen taloon, olisiko jollakin voinut olla jotain valittamista jostakin minun mukanani olleista. Mutta silloin ei löytynyt mitään huomautettavaa, vaan kaikki kielsivät sellaisen. Minun sanottiin myös kaikkialla muualla myös yöleireissä ja marsseillani noudattaneen kulkujärjestystä.”

Kruununvouti Callia vaati: ”Nimismiehen pitää ensin tehdä vala, ennen kuin hän voi todistaa Soinin kestikievariasiassa!”

Nimismieheltä kysyttiin, että oliko hänellä jotain huomautettavaa herra kapteenista tai jostakin muusta?

Hacks vastasi: ”Rakuunat käyttäytyivät myös minun luonani huonosti. He ottivat väkivalloin anoppipuoleltani Ingeborg Bogelta maitokehlon!”

Herra kapteeni sanoi synkkänä: ”Edellisestä johtuen jäävään Hacksin valallisena todistajana!”

Tästä syystä ei myöskään syyttäjä voinut myöntää häntä valalle. Kysyttäessä Hacks kuitenkin myönsi, että herra kapteeni oli kysynyt sotilaiden matkasta hänen luokseen siten, kuin on jo mainittu.

Hacks jatkoi: ”Kukaan ei silloin ilmoittanut, että olisi jotain valittamista rakuunoista tai jostakin muusta. En myöskään silloin ottanut esiin mainittua maitojuttua.”

Lopuksi osapuolilta kysyttiin, oliko heillä asiaan vielä jotain lisättävää tai huomautettavaa, sillä tämän jälkeen heillä ei ole mahdollisuutta muutoksiin, jos he unohtivat tarkastuksessa jotain.

Kaikki vastasivat, että heillä ei ole mitään muuta esitettävää tai muistutettavaa, kuin mitä jo on mainittu. Asia tuli tämän istunnon osalta päätökseen.

 VIITTEET

¹⁾ Sarkimo 2004, sivu 32.
²⁾ Sarkimo 2011, s. 88.
³⁾ Jacob Jonasson Bure: Turun ja Porin läänin maaherrana 8.2.1698–29.5.1706
⁴⁾ Christian Henrik Ekestubbe 1670–1732, everstiluutnantti (maaliskuusta 1710), Kapteeni suomen säätyläisrakuunarykmenttiin ståndsdragonregementet 9.1.1701, Kapteeni Pohjanmaan säätyläisrakuunaeskadroona (= ratsuväen perusyksikkö, joka vastaa jalkaväen komppaniaa) ståndsdragonskvadron 1701.
⁵⁾ Engelbrekt Staare oli kruununvoutina Ylä-Satakunnan alisessa kihlakunnassa 1682–1697; Walta 2018, s. 151 ja 184.
⁶⁾ Jakob Callia oli kruununvoutina Ylä-Satakunnan alisessa kihlakunnassa 1697–1723; Walta 2018, s. 58 ja 184.
⁷⁾ Klaus Detlofsson oli Ylä-Satakunnan ylisen kihlakunnan kruununvoutina 1697–1705; Walta 2018, s. 61 ja 184.
⁸⁾ Johan Ehrenskjöld oli Pohjanmaan läänin maaherra 1694–1706; Walta 2018, s. 70 ja 195.
⁹⁾ Erich Zander oli Ylä-Satakunnan alisen kihlakunnan kihlakunnankirjurina 1696–1707; Walta 2018 s. 177 ja 184.
¹⁰⁾ Abraham Cronhjort oli Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherrana 1696–1703 (ja sotapäällikkö: katso viite 13); Walta 2018 s. 66 ja 185.
¹¹⁾ Erik Salmi on mainittu esim. Helsingin raastuvanoikeuden pöytäkirjassa 17.1.1698, sivu 1.
¹²⁾ Axel Julius De la Gardie oli Viron kenraalikuvernööri 1687–1704 sekä Jakob De la Gardien ja Ebba Brahen poika.
¹³⁾ Matkalla oli siis koko komppania, sillä Pohjanmaalle sijoitettiin Pohjanmaan säätyläisrakuunaeskadroonaan noin 60 rakuunaa. He muodostivat yhden komppanian. He saapuivat syksyllä vuonna 1701 Inkerinmaalle sotapäällikkö, kenraalimajuri, vapaaherra Abraham Cronhjortin joukko-osaston oheen (Cronhjort oli myös maaherra: katso viite 10). Siellä komppania tuli ”täysin tuhotuksi” ja lopulta Inkerinmaa menetettiin; Nordensvan sivu 26.
¹⁴⁾ Hopearunstykki eli hopeaäyri vastasi kolmea kupariäyriä.

LÄHTEET:

Kansallisarkisto, Ylä-Satakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1702-1702 (KO a:22),  jakso 578- http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=26996462

• Adelsvapen-Wiki, Bure nr 126.
• Adelsvapen-Wiki, Ekestubbe nr 285.
• Kansallisarkisto, Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat, Ylä-Satakunnan tuomiokunta, Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1702 (KO a:22), Hämeenkyrön ja Ikaalisten Tarkastus Ekestubben rikkomuksista kulkujärjestystä vastaan 14. elokuuta vuonna 1702, sivut 529–543v.
• Kansallisarkisto, Raastuvanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat, Helsingin raastuvanoikeuden tuomiokirjat 1698 (g:23), 17.1.1698.
• Nordensvan C.O.: Svenska arméns regementen 1700–1718, Lund 1920.
• Sarkimo Ville: Kunniaan tuomitut; Kunniakoodiston hallitsema karoliinisotureiden elämä 1600–1700-lukujen vaihteessa: Jyväskylän Yliopisto toukokuu 2004.
• Sarkimo Ville: Karoliinien soturiarvot: Kunnian hallitsema maailmankuva Ruotsin valtakunnassa 1700-luvun alussa, Jyväskylän Yliopisto Jyväskylä 2011.
• Walta Matti: Virkamiehiä 1600-luvulla Suomen hallintovirkamiehet 1634–1714 (PDF), Helsinki 2018.