Kyrö-skanz, Kyrön
skanssi, Skanssi,
aik. Hämeenskanssi
Paikan
värikäs historia ulottuu aina 1500-luvulle, vuosisadan
lopulla marski Klaus Fleming saapui ratsumiestensä
kanssa ja alkoi rakentaa kuningas Sigismundin
käskystä maalinnaketta vanhan
kangastien eli Kyrönkankaantien
varteen.* Tie toimi kesäisin ainoana yhdysväylänä
Suomen ja Pohjanmaan välillä. Suomella tarkoitettiin Varsinais-Suomea, Karviassa on tästä vieläkin muistuttavia paikannimiä:
Suomijärvi, Suomikoski ja Suomilammi.
Linnoitus tehtiin nuijasotaan
liittyen Pohjanmaan talonpoikia vastaan,
etelässä pelättiin heidän kansannousuaan. Fleming rakennutti
1597 Kanttiin, jossa tie ylittää joen,
ampumahaudat ja kaksi tykkipatteria multavalleineen. Harva tietää, että
Karvian vaakunassa esiintyvä viisikulmainen kuvio esittää tykkipatterin
pohjakuviota.
Hallitus antoi 1632 majuri Yrjö Juhonpoika
Svinhufvudin tehtäväksi perustaa tälle paikalle
asumattomaan erämaahan, nk. Hämeenmetsään,
varustuksen sotilaskarkureiden kiinniottoa varten.
Suurvaltakauden Ruotsi tarvitsi
sotilaita (mm. 30-vuotinen sota 1618 - 1648).
Välillä skanzi
lienee hiipunut mutta 1656 sinne tuli Arvid Mikonpoika Timi joukkoineen. Toiminta
loppui v. 1660, jolloin skanzi muutettiin kortteerimestarin hevostaloksi ja sotilaat
poistuivat.
Kun Suomen armeija talvella 1808 vetäytyi pohjoiseen, sen joukot ohittivat
Karvian molemmilta puolilta. Kesällä venäläiset
olivat Kyrö-skanzissa.
Heinäkuun alussa heitä ei siellä majaillut, kun talonpojat yrittivät
ryöstää venäläisen kuormaston, joka kuljetti Vaasasta ryöstettyä tavaraa.
Kyrön
Skanssi
(skanzi ja kievaritalo) sijaitsee 8 km:n päässä Karvian keskustasta
Honkajoen suuntaan. Skanzin alkuperäiset rakennukset ovat tuhoutuneet tulipalossa,
sen paikkeilla on
Mäki-Kantin aitta vuodelta 1710.**
** Ks. Aspelinin kirjoitus alempana tällä sivulla
Kyrön skanssi
Karkurit suuntasivat matkansa pohjoiseen, Suomenselän
rannattomiin metsiin tai lähemmäksikin, Kauhajoen-Jalasjärven-Peräseinäjoen
asumattomille kulmille, missä he tekivät seudun vaaralliseksi muiden liikkua. Niinpä
Karvianjoen varrelle perustettiin 1632* sotilaallinen varustus, linnake eli Kyrön skanssi,
jonka varusväen oli määrä ottaa kiinni sotilaskarkureita ja turvata kangastiellä
matkustavia. Päälliköksi skanssiin (nykyiseen Kanttiin) lähetettiin Ruotsista majuri
Yrjänä Svinhufvud, jota jo pari vuotta aikaisemmin oli väitetty
"ikivanhaksi". Hän sai komentoonsa miehistön, jonka määrä nousi
parhaimmillaan toiselle sadalle. Jonkin aikaa Kantissa vaikutti myös sotapappi eli
saarnaaja.
Päätehtävässään, sotilaskarkurien kiinni ottamisessa,
Svinhufvud ei liene täysin onnistunut, vaikka eräs aikalaistieto väittää, että
"hän kaikki karanneet soturit ja jalkamiehet, jotka luopuivat Kruunun palveluksesta,
on vankeuten pannut, Kruunulle suureksi eduksi ja hyödyksi". Hänen seuraajansa
Arvid Mikonpoika Timin yritys pidättää karkureita päättyi nolosti 1659, ja Kantin
varusväki komennettiin pois, kun toiminta siellä oli kestänyt kolmisenkymmentä vuotta.
Skanssia kunnostettiin uudelleen paljon myöhemmin käytettäväksi sodissa venäläisiä
vastaan. (Pentti Papunen, IEEH I, s. 359 - 360.)
IEEH = Ikaalisten entisen emäpitäjän historia
*Tekstissä vuosi 1635, Suomen kenraalikuvernööri Gabriel Oxenstiernan ja
kenttämarsalkka Herman Wrangelin määräys on päivätty Turussa
30.4.1632.
Kyrön-Skanssi, teemaillan alustus 18.9.2013, FT Kari Uotila.
Mp3-äänitallenne, 38 min
Antero
Perttula 2016: Kustaa Hornin kirjeen postikuitti Kyrön skanssiin 1657 ja
muonitusta 1657 - 1663
Antero
Perttula 2019: Kyrön skanzin tilit 1657
Antero Perttula
2019: Kyrön skanzin tilit 1658
Morgonbladet 1878 nro 299
Kyrö- eller Tavast-skans
Den under namn af Kyrö skans kända orten på Tavastmon i Karvia finnes ofta
omtalad, utan att någon beskriftning öfver densamma veterligen blifit
publicerad. Följande under en resa för ett tiotal år sedan gjorde
anteckningar på stället torde derför hafva sitt intresse.
Enkigt traditionen är den efter skansen benamda
Kantti hemman det älsta i Karvia, dernäst
Iso-Karvia. Åkrarne på dessa
hemman gjordes enligt tradition först utan diken och utan fåror; först
senare fördelades åkarne i tegar. Numera är Kantti
hemman deladt i tvänne, hvilka tillsammans utgör 1/3 mantal. Hemmanen
äro belägna invid den höga, ehuru icke altför starkt slutande östra
branten af Hongonjoki, som från Karviajärvi flyter söderut.
Åns vestra strans ligger mycket lägre och kan sålunda fullkomligt beherrskas
från skanssidan. Den jemna platån ofvan östra branten, likasom den vestra
stranden erbjuda det bästa utrymme för uppställande af trupper.
Midt framför Kantti "emätalo" (den äldre hemmanet) finnes en bro, öfver
hvilken vägen leder till Kauhajoki och Österbotten.
Vägen löper ned till höger om garden och bildar i
brantten en krökning åt venster till bron. Från denna krökning har en
jordvall följt sluttningen åt omkring 250 famnar söderut till en skogbeväxt
höjd.
Omkring 25 steg från branten midtemot vägfördjupningen i
densamma står en gammal boda med årtalet 1710 såväl
öfver dörren som på nedersta stocken bakom bodan. Det ofvan dörren
befintliga årtalets 0 tyckes nyligen blifvit ändradt till 9. Bodans
åt ån vettande framsida är till dess halfva höjd fullbesatt med hål
efter gevärskulor, men ingen kanonkulor. Älven i den
nedanför bodan liggande östra branten anträffas ofta gevärskulor, deremot
icke på åns vestra strand. Vid det tillfälle, då denna strid föreföll, skall
bron enligt tradition blifvit bränd. Sagesmannen
förmodade, ehuru han icke tycktes vara säker derpå, att svenskarne stått på
skanssidan.
Den älsta uppgift, man eger om denna skans, härrör från klubbekrigets
tider. I den bättelse om detta krig, som finnes publiserad i
Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo 9
1778, heter det nemligen
(s. 68), att Klas Fleming låtit uppkasta en
skans i Tavastskogen, som ännu kallas Tavastskans. Den ännu återstående
spåren af en befästning derstädes, likasom belägenhet öfverhufvud, synas
äfven tyda på, att anfallet väntas från den norra eller österbottniska sidan,
icke från söder, som Carlsson i sin beskriftning
öfver Ikalis socken uppgifver.
Den följande i Historiallinen Arkisto III
meddelade uppgiften om en skans på Tavastmo tillhör Gustaf II Aadolfs
regering, då en major Georg Johansson Svinhufvud der sägers inrättat en
skans, i hvilken han inspärrade ur kronans tjenst förrymde soldater. Om
ordalydelsen i denna uppgift är riktig, så måste
denna skans varit af en annan beskaffenhet än den ofvannämda vallen. Detta
tyckes äfven framgå såväl deraf, att Svinhufvud kallas "kommendant", som
af följande meddelande i en
skrift Om Hushållningen i Finland
i akt tagit
under resor i Finland i
Österbotten af Eric Juvelius Rector Scholae i Gamla
Carleby, Stockh. 1773, s. 10 o. 11. Under sin resa sommaren 1773 från
Ilmola öfver Tavastmon, kom Juvelin till en bondgård,
benämnd Skansen, som ligger på en hög backe. "Jag såg här", sager han, "mullvallar
efter en der fordom anlagd skans. Jag hvilade öfver middagen hos denne bonde,
som bode rätt bra och hade rätt vacker hus, ehuru han var i
annat län, derest allenast pörten finnas. Då jag frågade, hvarföre der
fordom varit en skans omlagd, så svarade bonden på finska: när
det var Hätä-aika (brad tid) i Sverige, så att ryssen
fruktade för Sverige och Sverige för ryssen. Fästningen skall varit af
mullvallar, på hvilka stycken legat, med tvänne jernportar och några
hundrade mans besättning". Härifrån reste Juvelius till Ikalis. Vid slutet
af mon gick vägen uppför en "hiskeligt hög backe", från hvilken man efter
skjutsgossens uppgift såg Ikalis, Tavastkyro, Mouhijärvi, Alavo och
Kankaanpää kyrkor.
Huruvida skansen under stora ofreden var besatt, är icke kändt. Deremot
föreföll der en strid emellan bonder och kosacker under 1808 års krig. Denna
episord finnes beskrifven enligt tradition soväl
i
Suometar 1859, n. 6 och 7, som i
Carlssons beskrifning öfver Ikalis socken. Måhända föreföll den starka
gevärselden, hvarom den ofvan berörda bodväggen bär vittne, vid detta
tillfälle.
(J. R. Aspelin. Kirjoitus sisältyy myös Aspelinin
syntymän satavuotispäivän kunniaksi 1942 julkaistuun Opuscula
Aspeliniana -teokseen, toim. Ella Kivikoski.)
Kyrön-
tai Hämeenskanssi
Tuo Kyrön saarron (Kyroskans) nimellä tunnettu
paikka Hämeenkankaalla Karviassa on kirjallisuudessa usein mainittu,
mutta kertomusta siitä ei ole tiettävästi julkaistu. Seuraavat matkalta,
kymmenkunta vuotta sitten tehdyt muistoonpanot paikasta ansainnevat ehkä
sentähden julkaisemista.
Tarinan mukaan on varustuksistaan nimitetty Kantin
talo vanhin Karviassa, sitä lähinnä Iso-Karvia. Noiden talojen pellot
olivat ensin ojattomia ja vaottomia; vasta myöhemmin jaettiin vainiot
sarkoihin. Nyt on Kantin talo, yhteensä 1/3 manttalia, jaettu kahtia.
Talot ovat Karvianjärvestä etelään päin laskevan Honkojoen itärannalla,
korkean ehk'ei aivan jyrkän törmän reunalla. Joen länsiranta on paljoa
matalampi ja siis kokonaan Kantin puolelta alttiina. Sekä tasanko
itäisellä törmällä, että läntinen rantamaa ovat varsin tilavia ja
mukavia sotajoukkojen järjestämiselle.
Kantin emätalon kohdalla on silta, jonka ylitse
maantie vie Kauhajoelle ja Pohjanmaalle. Tie laskee oikealta puolen
taloa ja tekee törmän vierteessä mutkan vasemmalle siltaa kohti. Tuosta
tienmutkasta ulettuu multavalli noin 250 syltää pitkin törmän
vierrettä etelään päin aina muutamaan metsäiseen mäkeen asti.
Törmässä laskevan maantien uran kohdalla, noin 25
askelta törmän reunasta on vanha aitta, jonka oven yläpuolella sekä
takaseinän alimmaisessa hirressä on vuosiluku 1710.
Oven päällä olevassa
vuosiluvussa on loppunumero 0 nähtävästi nykyisin
muutettu 9:ksi. Aitan joenpuolisen
etuseinän alipuoli on täynnä kiväärinkuulan reikiä: tykin kuulasta ei
ole yhtäkään jälkeä. Myöskin aitan alla olevassa törmässä löyttään usein
kiväärinkuuloja, mutta joen länsirannalta niitä ei ole löytty. Silloin
kuin tuota sotaa taisteltiin oli tarinan mukaan silta poltettu. Kertoja
arveli, vaikka hän ei näyttänyt olevan aivan varma asiasta, että
Ruotsalaiset olivat olleet Kantin puolella.
Vanhin tieto tästä varustuksesta on Nuijasodan
aioilta. Siinä kertomuksessa tuosta sodasta, joka on julkaistu Turun
Sanomissa (Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo) 1778, sanotaan näet että Klaus Fleming oli teettänyt Hämeenkankaalle vallituksen (låtit uppkasta en skans), jota vielä
sanotaan Hämeenkantiksi (Tavastskans). Jäljet paikan varustuksista,
kuten koko paikan asemakin, osoittavat että hyökkäystä odotettiin
pohjosesta eli Pohjanmaalta käsin, eikä etelästä, kuten Carlsson
kertomuksessaan Ikalisten pitäjästä otaksuu.
Seuraava Historiallisessa Arkistossa III julkaistu
tieto varustuksesta Hämeenkankaalla on Kustaa II:sen Aadolfin aialta,
jolloin eräs majuuri Yrjö Juhananpoika Svinhufvud sinne teetti saarron,
johon hän salpasi kruunun palveluksesta karanneita sotamiehiä. Jos
lausemuoto tässä tiedossa on oikea, niin on tuo saarto mahtanut olla
toista laatua, kun yllä mainittu vallitus. Sitä todistaa myöskin sekä se
seikka, että Svinhufvudia sanotaan linnanisännäksi (kommendant), että
seuraava tieto kirjasessa Om Hushållningen i Finland i akt tagit
under Resor i Finland i Österbotten af Erik Juvelius Rector Scholae i
Gamla Carleby, Stockh. 1773, s. 10 ja 11. Matkallaan suvella 1773
Ilmajoelta Hämeenkankaan yli, tuli Juvelius taloon nimeltä Kantti
(Skansen), joka on korkealla mäellä. "Täällä näin", sanoo hän,
"multavalleja siellä muinoin varustetusta saarrosta. Minä lepäsin
päivällisen yli tämän talonpojan luona, joka asui aika mukavasti
jokseenkin kauniissa huoneissa, vaikka oli toista lääniä, jossa tavataan
ainoastaan pirttejä. Kun kysyin miksi siihen ennen oli perustettu
saarto, niin vastasi talonpoika suomeksi: Kun oli hätäaika Ruotsissa,
niin että venäläinen pelkäsi Ruotsia ja Ruotsi venäläistä. Linnoitus
piti olleen varustettu multavalleilla, joilla tykit lepäsivät, kahdella
rautaportilla ja muutaman (några) sadan miehen vartijaväellä". Täältä
Juvelius matkusti Ikalisiin ja kertoo että kankaan lopulla tie kohosi
'hirveän korkealle mäelle', josta kyytipoika sanoi näkyvän Ikalisten,
Hämeenkyrön, Mouhijärven, Alavuen ja Kankaanpään kirkot.
Liekö saarto Ison vihan aikana ollut varustettu, ei
ole tietty, mutta 1808-vuoden sodassa siinä talonpojat ja kasakat
taistelivat, kuten tarinan mukaan kerrotaan
Suomettaressa 1859, n. 6 ja 7, ja Carlssonin
kertomuksessa Ikalisten pitäjästä. Sen kahakan muistoja ovat ehkä
kuulain lävet yllä mainitussa aitassa.
(Suomennos J. R. Aspelinin
kirjoituksesta on Juhana Lehtisen artikkelista
Muinaisjäännöksiä Ikaalisten kihlakunnassa.
Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja VI, Helsinki 1883.)
Rakuunakapteenin selkäsauna
- Mellakka Kauhajoella 1658
Kenraalikuvernööri Gustaf Horn
kehotti etsimään Hämeenmetsässä piileskeleviä sotilaskarkureita.
Syksyllä 1658 lähti rakuunakapteeni Arvid
Timi
Kyrön skanssista joukkoineen ottamaan kiinni Kauhajoella
oleskelevia karkureita. Samalla matkalla
värvättiin uusia sotilaita.
Tieto Timin tulosta tavoitti Kauhajoen ja noin 20
miehen joukko lähti vastaan virasta erotetun papin
Sigfridus Nicolain johdolla. Muut olivat enimmäkseen kauhajokisia
talonpoikia. Joukko saapui Satakunnan rajalle kolme
vuorokautta ennen Timiä.
Kauhajoen puolelle tultuaan
Timi asettui lepäämään
erääseen tupaan. Tällöin
talonpojat Sigfriduksen johtamina hyökkäsivät.
Timi ja luutnantti Nandelstad pahoinpideltiin niin huonoon
kuntoon, ”etteivät koskaan saaneet entistä terveyttään takaisin."
Värvätyt uudet sotilaat pakenivat paikalta, myös
mellakan aloittaneista talonpojista osa yritti kesken
karkuun.
Yrjö Tuomaanpojan rikkoi
rakuunakapteeni Timin miekan ja pistoolin,
joita tämä käräjöi vuosia myöhemmin
takaisin.
Tapahtumia
käsiteltiin käräjillä moneen kertaan vuoteen 1665
saakka. Ilmajoen kihlakunnanoikeuden ja
Turun hovioikeuden päätöksillä mellakan
pääsyylliset saivat kuolemanrangaistuksen.
Kuolemaan tuomittiin kapinajohtaja Sigfridus
Nicolai, Lauri Tuomaanpoika Pukkila, Juho Teofiiluksenpoika, Pentti
Brasieren, Matti Tajanu eli Taijanen, Jaakko
Niilonpoika Filppula, Heikki Tuomaanpoika Filppula ja Yrjö Tuomaanpoika.
Kuningas Kaarle XI kuitenkin armahti
tuomitut ja määräsi heille 100
– 200 hopeataalarin
sakkorangaistukset. Armahdetut
myös määrättiin armeijan palvelukseen.
Muut mellakoitsijat, Antti Yrjönpoika Keturi, Sipi
Antinpoika, Sakari Tuomaanpoika, Sipi Simonpoika, Klemetti Heikinpoika
Heikkilä, Aukusti Hannunpoika Ikkelä, Matti Pertinpoika Kyyny, Pertti
Sipinpoika Yrjänäinen, Simo Matinpoika ja Erkki Yrjönpoika Kokko, saivat
kukin 50 hopeataalarin
sakkorangaistuksen. Myös heidät määrättiin
palvelukseen. Lisäksi tuomittujen
tuli yhteisvastuullisesti maksaa Timille ja
Nandelstadille kipurahoja 200 hopeataalaria.
Sakot oli mahdollista suorittaa
kujanjuoksulla.
Vielä 1660-luvun lopulla osalla sakkorangaistuksen
saaneista oli niitä
rästissä. Tuomitut eivät
myöskään lopulta joutuneet armeijaan,
ainoastaan Jaakko Niilonpoika Filppulan oli palkattava sotilas.
Jaakko Niilonpoika Filppula valittiin sakoista
selvittyään lautamieheksi, mikä kertoo, ettei
Kauhajoella mellakoitsijoita pidetty rikollisina.
Lähteet:
Ruismäki Liisa 1987: Kauhajoen
historia - Esihistoriasta vuoteen 1918, s. 254 - 255
Luukko Armas 1945: Etelä-Pohjanmaan historia III - Nuijasodasta
Isoonvihaan, s. 427 - 428
Antero Perttula 2016: Rakuunakapteeni Timin
selkäsauna ja sotamies
Antero Perttula 2018: Timin Sikalan autio Olavi Tapaninpojalle 1664
Antero Perttula 2018: Olavin veljen
Pekka Tapaninpoika Sikalan menehtyminen 1668
|