|
©Antero
Perttula 2022
Salon silta
rappiolla 1689
1.
”Siltavouti Yrjö Tuomonpoika valitti nyt, kuinka Hämeenkyrön
ja Ikaalisten pitäjien välinen Salon silta on kahden vuoden ajan ollut niin
rappiolla, ettei kukaan tienkulkija voi sen ylitse mennä ilman suurta
vaaraa. Hämeenkyrön asukkaat sanoivat, että heidän tehtävänään on pitää
kunnossa kolme osaa sillasta. Sen sijaan Ikaalisten asukkailla on sillasta 2
osaa tehden 8 syliä ja he ovat antaneet sen rappeutua. Niin Hämeenkyrön
asukkaat kuin vänrikki ylevä ja miehekäs Simon Johan Jack
valittivat väittäen, että majuri hyvinjalosukuinen Christopher Henrik
de Kursell oli komppanioineen kesäkuussa, tarkoituksenaan ylittää silta,
mennessään rykmentin viimekertaiseen kokoontumiseen Messukylään. He eivät
voineet käyttää siltaa. Heidän täytyi mennä joen ylitse haapioilla. Siinä
kävi sitten niin, että joiltakin sotilailta putosi kruunun antama kivääri
veteen. Siitä johtuen kivääreistä tuli käyttökelvottomia. Ikaalisten
asukkaat eivät voineet kieltää, etteikö heillä olisi siltaan kahta osuutta.
Siltavouti todisti, että se osuus, mikä on hämeenkyröläisillä, on hoidettu
hyvin. Sen sijaan ikaalislaisten osuus on kehnossa kunnossa. Sitten
siltavouti luetteli ne talonpojat, jotka ovat
laiminlyöneet osuutensa hoidon mainitusta sillasta:
• Luukas Uljas, Heikki
Kuorti, Heikki Jaakonpoika, Jaakko Hikelä? ja Mikko Reijonpoika
Kilvakkalasta
• Sippo Pakkanen, Juho
Tuomonpoika, Lauri Erkinpoika, Heikki Erkinpoika, Yrjö Matinpoika, Yrjö
Vilppo, Jaakko Yrjönpoika, Heikki Heikinpoika ja Tuomo Tuomonpoika
Miettisistä
• Simo Markunpoika, Heikki
Nikula, Juho Kiianen, Martti Niilonpoika ja Olavi Mustapää Tevaniemestä
• Antti Yrjönpoika, Pekka
Yrjönpoika ja Heikki Reijonpoika Kiialasta
• Lauri Kiurunen, Juho Alpi,
Juho Janaka, Erkki Tuomonpoika, Mikko Kuhl sekä Niilo Matinpoika Höytölästä
• Niilo Martinpoika Muumäestä
• Heikki Matinpoika, Jaakko
Leuka, Luukas Penttilä, Perttu Juhonpoika, Jaakko Heikinpoika, Matti
Talonen, Tapani Yrjönpoika ja Esko Antinpoika kaikki Riitialasta
• Yrjö Naskali, Niilo Möhkö,
Yrjö Latu, Heikki Kauppi, Vilppu Runsas, Esko Olavinpoika, Reijo Rekoi ja
Heikki Kana Parkanosta
• Tuomo Keisari, Perttu
Tuomonpoika ja Antti Hardus Heittolasta
• kaksi henkilöä Tarsiasta,
Erkki Korhonen, Tuomo Laurikainen, Erkki Kovainen, Heikki Erkinpoika ja Juho
Vattiala Kihniöstä sekä
• Simo Vuorijärveltä.
Heidät kaikki määrättiin nyt
lautakunnan päätöksen ja harkinnan jälkeen noudattamaan siltavoutia mainitun
sillan parantamisessa, sen aikaa, kun hän saa hankittua lääninkansilasta
sittemmin syntyvän päätöksen ja annettua sen tiedoksi, elleivät he halua
saada niskoilleen laillista sakotusta (vertaa kohta 8).”
Lähde: Kansallisarkisto
Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat Varsinaisten asioiden
pöytäkirjat 1689–1690 (KO a:10) Hämeenkyrön ja Ikaalisten kesäkäräjät 14.,
15. ja 16.5.1689 sivu 1042v, jakso 99
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=26994511
2.
Syyskäräjillä
vuonna 1689 moni Hämeenkyrön ja Ikaalisten talonpoika sai 3 hopeamarkan
sakon, kun ei ollut hoitanut tieosuuttaan.
Lähde: Kansallisarkisto
Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat Varsinaisten asioiden
pöytäkirjat 1689–1690 (KO a:10) Hämeenkyrön ja Ikaalisten syyskäräjät 11.,
12. ja 13.9.1689 sivut 1205–1206, jaksot 183–184
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=26994634
|