Kyrönimi2.gif (27183 bytes)
ETUSIVU  HÄMEENKANGAS  POHJANKANGAS   KESÄTIE  TALVITIE   KIEVARIT  HISTORIAA  TALOT  MATKAILU  LINKKEJÄ


Kyrön Skanssi

Karkurit suuntasivat matkansa pohjoiseen, Suomenselän rannattomiin metsiin tai lähemmäksikin, Kauhajoen-Jalasjärven-Peräseinäjoen asumattomille kulmille, missä he tekivät seudun vaaralliseksi muiden liikkua. Niinpä Karvianjoen varrelle perustettiin 1632 sotilaallinen varustus, linnake eli Kyrön skanssi, jonka varusväen oli määrä ottaa kiinni sotilaskarkureita ja turvata kangastiellä matkustavia. Päälliköksi skanssiin (nykyiseen Kanttiin) lähetettiin Ruotsista majuri Yrjänä Svinhufvud, jota jo pari vuotta aikaisemmin oli väitetty "ikivanhaksi". Hän sai komentoonsa miehistön, jonka määrä nousi parhaimmillaan toiselle sadalle. Jonkin aikaa Kantissa vaikutti myös sotapappi eli saarnaaja. (Pentti Papunen, IEEH I, s. 359 - 360.)

Karvian Kantin seutua asutettiin jo 1640-luvulla. Yrjö Luukkaanpoika Jämijärveltä, nähtävästi Kontista, sai kenraalikuvernööri Pietari Brahelta luvan perustaa kestikievarin Karvian eli Kyrön Skanssin luokse. Edellisen poika, kestikievarinpitäjä Tuomas Yrjönpoika valitti käräjillä vuonna 1654 maidensa riitämättömyyttä ja sai maaherran päätöksellä seuraavana vuonna lisämaata niin, että talon länsirajaksi tuli Karvianjoki hiukan Honkajoen nykyisestä keskuksesta pohjoiseen sijaitsevasta Sulanhaaranluomasta Paholuomansuuhun. (Jorma Vappula, IEEH II, s. 49).

Erämaaseutujen yksinäistalojen hallitsemat maa-alueet saattoivat olla suurempia kuin rintamaiden kokonaisten kylien kylänmaat. Hyvänä esimerkkinä tästä on Karvian Skanssi, jonka alue oli yli 20 neliökilometriä, ulottuen lähelle Honkajoen nykyistä keskustaa (Jorma Vappula, IEEH II, s. 58).

IEEH = Ikaalisten entisen emäpitäjän historia
___

© Antero Perttula 2020
Linnakkeesta menestyväksi kievariksi keskellä ei mitään

Sotilaiksi katselmoituja nihtejä pakeni tuon tuosta palveluksesta. Erityisen vaikeaksi oli muodostunut Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntien välinen raja-alue, kun karkureita ei saatu Pohjanmaalta takaisin.  Kruunu päätti puuttua asiaan järein ottein. Rajalle perustettiin linnake. Henkilöstön tehtävänä oli ottaa kiinni piiloutujia laajalta alueelta. Sitten kohtalo puuttui peliin ja pytinkiin perustettiin kestikievari erikoisine lisätehtävineen. Uudelle yrittäjälle suotiin menestymismahdollisuudet sallimalla hänen palvella muun muassa varsinaissuomalaisia matkailijoita. Ja yrityshän menestyi.

Suuri sotalaitosuudistus tehtiin 1620-luvulla. Pysyviä joukko-osastoja muodostettiin maakunnallisilla rykmenttijaoilla. Joka kymmenes tavallinen mies kirjoitettiin sotilaaksi – mieluiten talollisen poika.1 Vastuu miesten saamiseksi riviin oli kruunulla. Menetelmä johti väistämättä melkoiseen karkuruuteen.

Piiloutumisten kitkemiseksi Herrat Oxenstierna ja Wrangel puuttuivat 30. huhtikuuta 1632 asiaan. Gabriel Bengtinpoika Oxenstiernaa tituleerattiin: Mörbyn vapaaherra, Lindholmin herra, Ruotsin valtaneuvos, yliasemestari, Suomen kenraalikuvernööri ja Värmlandin laamanni. Herman Wrangel taas oli: Skoklosterin herra, Preussin varakuvernööri, Ruotsin valtaneuvos, kenttämarsalkka ja ritari.

Edellä mainitut herrat valtuuttivat lintsareiden käpälälautaan saamiseksi majurin, jalon ja vapaasukuisen Jöran Jönsinpoika Svinhufvudin katsomaan sopivan paikan linnakkeen eli skanssin perustamiseksi. Uutta hommaa hän hoitaisi oman toimensa ohella. Svinhufvudin tehtäväksi määrättiin vapaan tulkinnan mukaan:

• Ensinnäkin huolehtia, että kaikki sotilasrullissa mainittujen pitäjien miehet varmasti ja kuuliaisesti saapuvat kruunun palvelukseen silloin, kun heitä tarvitaan.

• Toiseksi hänen pitää ahkerasti yrittää löytää ja ottaa selville, kuinka monta vieraan paikkakunnan sotilasta on tullut tänne pakosalle, missä he piileksivät ja millä keinoin heidät voidaan ottaa kiinni.

• Kolmanneksi hänen täytyy myös antaa julistaa lainsuojattomaksi se irtain väki, joka kulkee Satakunnan ja Pohjanmaan välillä ilman todistusta.

Linnakkeen rakennustarvikkeet määrättiin paikallisen väen toimitettavaksi. Svinhufvud valitsi linnakkeelle sopivan paikan Hämeen metsään Satakunnan ja Pohjanmaan rajajoelle – siis keskelle ei mitään. Sinne muun muassa Turun ja Vaasan välisen tien varteen Kyrön skanssi perustettiin. Sen päälliköksi kuningatar Kristiina nimitti maaliskuun 19. päivänä 1635 sanotun Svinhufvudin.2

Mainittakoon sivumennen, että kirjoittajan esi-isä kuului karkureihin. Talosta piti ottaa mies korkeintaan kymmenen vuoden välein. Kotitilaltani Porin Lassilasta kirjoitettiin kuitenkin mies useammin vuodesta 1625 alkaen. Vuoden 1626 sotilasrullassa on maininta, että Pentti Laurinpoika oli kirjoitettu jo aiemmin. Hän oli uudessa vaiheessa lähettänyt tilalleen Tuomas Markuksenpojan, joka oli vielä vuonna 1633 hengissä Saksassa. Taas seuraavana vuonna 1627 talosta kirjoitettiin sotilas. Nyt meni isännän veli Matti. Vielä seuraavana vuonnakin vaadittiin sotilasta ja kentälle määrättiin veli Erkki. Sotaväkeen kirjaaminen jatkui edelleen, vaikka vapaat miehet loppuivat talosta. Ainakin Erkki ja Matti lahjoivat herroja, karkasivat ja selvisivät hengissä. Erkki ”luipasi” Kauhajoelle ja sai sieltä talon. Hänet kirjoitettiin uudelleen sotilaaksi, mutta hän karkasi taas ja tuli takaisin kotikonnuilleen. Yllättäen hän pääsi suvulle kuuluneen Kollin talon isännäksi ja sai sinne immission eli vakaan asukasoikeuskirjan vuonna 1644. Hän menestyi yrittäjänä ja siitä lähtien sukutila on ollut hänen jälkeläisillään.3


Kirjoittajan synnyintila on esi-isän sotilaskarkuruuden jälkeen vuodesta 1644 ollut saman
suvun hallussa. Siitä merkkinä pöydällä oleva pienoissukuviiri. Kuva: Antero Perttula.

KARVIA PERUSTETAAN

Skanssin läheisyydessä sijaitsevan Hämeenkyrön Sarkkilan kylän yhden äyrin Karviajärven kalastuseräalue oli siirtynyt saman pitäjän vähäröyhiöläisille. Vuoden 1590 tarkastusmaakirjassa sanotaan, että alueelle on ujuttautunut savolaisia talonpoikia asustelemaan.4

Eräalueesta oli jätetty verot maksamatta. Niinpä kruunu määräsi vuonna 1624 Hämeenkyrön Tuokkolan talon isännän Kalle Paulinpojan, joka toimi nimismiehenä, ottamaan maan kruunulle ja asuttamaan sen. Alueen luovutti hallinnastaan vähäröyhiöläinen Heikki Laurinpoika.

Seudulla oli asustellut muuan Paavo Korhonen (Påwell Karhoinen). Hänen paikallinen yrittäjänuransa siellä päättyi, kun kruunu otti maan itselleen. Uudeksi asukkaaksi ja Tuokkolan torppariksi astui Erkki Kojonen (Erich Kåioinen). Hän saattoi olla kotoisin Kauhajoelta, sillä samanniminen henkilö on mainittu siellä esimerkiksi vuoden 1601 kymmenysluettelossa. Karvia oli perustettu. Tilan kooksi määriteltiin ¼ manttaalia ja 1 ½ äyriä. Se siis oli talo, vaikka hoitaja oli Tuokkolan torppari.

Paikalle oli jo ennen Erkin sinne siirtymistä pystytetty peräti 15 rakennusta. Kun seutu otettiin kruunulle, yrittivät vähäröyhiöläiset saada Kalle Paulinpoika Tuokkolalta pytingeistä hyvitykseksi pyssyn. Maa ja rakennukset sinänsä eivät kuuluneet Kallelle, hän vain järjesti sinne uuden asukkaan. Kun hän ei suostunut vaihtokauppaan, poltti vähäröyhiöläinen Sipi Knuutinpoika kaikki siellä olleet rakennukset. Hän sanoi: ”Minkä isä rakensi, sen poika poltti!”. Teon tehtyään hän karkasi Pohjanmaalle, eikä hänestä sen koommin kuultu. Erkki Kojonen sai rakentaa kaiken uudelleen.

Nuori polvi astui mukaan remmiin, sillä vuonna 1630 kymmenykset oli suorittanut vävy Reko Martinpoika. Vuoden 1635 karjaluettelossa hänelle on mainittu yksi tamma, kaksi lehmää ja yksi hieho sekä 1 ½ tynnyrinalan kylvöt. Vielä vuoden 1634 maakirjassa Karvia oli Tuokkolan torppa.5

Olot seudulla olivat vaikeat. Esimerkiksi vuonna 1635 aluetta kohtasi täydellinen kato. Erkki Kojonen ei saanut lainkaan satoa, vaan joutui luopumaan talostaan ja hänen osaltaan yritys lamaantui. Seuraavat asukkaat Reko Martinpoika ja hänen vaimonsa Sunniva karkasivat vuonna 1638. Jälleen vuonna 1639 poistuvat asukkaat Pauli Mikonpoika, hänen veljensä Matti ja Erkki sekä näiden vaimot Kerttu ja Klaara Pohjanmaalle. Yrittäjyys niissä olosuhteissa vaikutti kannattamattomalta touhulta.

Vihdoin vuonna 1643 Karvia asutetaan uudelleen Erkki Niilonpojan toimesta. Hän sai vapaavuosia – siis immission – vuonna 1644. Erkin yritys menestyi ja siitä tuli itsenäinen, pysyvästi talonpoikien asuttama maatila.6

KIEVARI SKANSSIIN

Kyrön skanssin ”rajavartioasemaura” jäi lyhyeksi. Svinhufvud kuoli vuonna 1639.7 Hänen tilalleen ei nimitetty ketään, vaan kruunu aikoi yksityistää toiminnon. Mutta miten se kävisi päinsä? No, Kyrönkankaalla vanhan kulkutien varrella sijaitsevan Skanssin tiloihin päätettiin perustaa matkailijoita varten yrittäjävetoinen kestikievari.

Idean toteuttamiseen tarvittiin asiasta kiinnostunut henkilö. Hänen täytyi osata lukea, kirjoittaa, laskea ja pitää kirjanpitoa. Noita ei ihan joka poika 1600-luvun alkupuolella hallinnut. Hakijoiden joukkoa vähensi vielä tieto, että kievariin ei kuuluisi maatilaa – siis toimeentuloa, joten elämisen edellytyksiä ei oltu mitenkään taattu ja yrittäjäriski oli melkoinen.

Etsintöjen tuloksena Jämijärven Kontin talosta löytyi motivoitunut yrittäjyyttä pelkäämätön henkilö. Hän oli osaava, sitoutuisi ehtoihin ja suostuisi asumaan korvessa. Kuten edeltä voidaan havaita, lähiseudun Karvian uudisasutuskin oli tuolloin autiona. Kievarin toimenkuvaan liitettiin kaiken muun lisäksi Skanssin alkuperäistoimintoihin kuulunut Satakunnan ja Pohjanmaan rajan ylitystä yrittävien sotilaskarkureiden valvonta. Sekin sopi uudelle yrittäjälle.

Mies nimeltä Yrjö Luukkaanpoika Kontti sai 5. kesäkuuta 1640 Turun linnasta Pietari Brahelta kestikievarioikeudet Skanssiin. Brahea tituleerattiin: Visingsborgin kreivi; Rydboholman ja Lindholman vapaaherra, Ruotsin valtakunnanneuvos (drotsi), Suomen Suuriruhtinaskunnan mukaan lukien Ahvenenmaa ja molempien Karjaloiden kenraalikuvernööri, sekä Vestmanlandin, Bergslagin (eli vuorikuntien) ja Taalainmaan laamanni. Kievarin verovapaaksi ajaksi luvattiin viisi vuotta.

Mainittakoon kuriositeettina, että aina vapaavuosilupaukset eivät pitäneet. Esimerkiksi Varsinais-Suomen Lemun kievari Matti Martinpoika Seppälä joutui pyytämään kruunulta jälkikäteen luvattua hyvitystä. Hänen onnekseen hänelle tehtiin hyvitys Pietari Brahen kirjeellä 21. elokuuta 1651.8

Sotilaidenotossa siirryttiin vuonna 1642 talokohtaiseen ruodutukseen. Se vähensi oleellisesti karkuruutta, kun isäntä vastasi tilansa miehen sotilaaksi astumisesta.9 Skanssin kievarin toiminta tältä osin helpottui.

Kerrottakoon, että Pohjanmaan maakunnalla oli jonkin verran muista Suomen maakunnista poikkeava hallintohistoria, minkä takia siellä esimerkiksi ruotujakolaitos astui voimaan huomattavasti myöhemmin kuin muissa Suomen maakunnissa. Suomeksi saatettiin kutsua Suomen suurruhtinaskunnan lisäksi myös Varsinais-Suomea tai Varsinais-Suomen ja Satakunnan aluetta. Viimeisestä esimerkkinä vuoden 1696 tuomiopöytäkirjassa kutsutaan Karvianjoen eteläpuolta Suomeksi ja pohjoispuolta Pohjanmaaksi.10

SUKUPOLVENVAIHDOS

Kuten aiemmin on todettu, Skanssin kievarille luvattiin vuonna 1640 viiden vuoden verovapaus. Huojennus koski kaikkia mahdollisia rasitteita, myös henkirahaa ja kirkonkymmenyksiä. Edellisen johdosta sitä ei näy missään luetteloissa pitkään aikaan.

Yrjö pystyi tulemaan toimeen Skanssissa ja sukupolvenvaihdos tehtiin 1. maaliskuuta 1653 Maaherra Lorentz Creutzin vahvistuksella. Poika Tuomo jatkoi yritystä, joskin isä oli vielä vahvasti mukana.11 Poikkeuksellista oli, että kievarin täydellinen kaiken kattava verovapaus jatkui edelleen. Se antoi yrittäjälle mahdollisuuksia toimia.


Vuonna 2019 avattu Karvian Kantinkylän kulttuurikeskus Skanz on saanut inspiraationsa
1630-luvulla perustetusta Skanssista. Kuva: Vesa Rouvali.

Lääninrajan sotilaskarkuruuteen palattiin vuonna 1656. Kapteeni, Timin talon isäntä sekä paikallisesti läänityksiä omaava Arvi Mikonpoika sai tehtäväkseen karkureiden kiinniottamisen. Skanssiin tuli taas upseereita, kymmenkunta sotilasta ja pappi. Läänintileistä löytyy oikein erillinen osio, vapaasti käännettynä: ”Laskelma Kyrön Skanssista kapteeni Arvi Mikonpoika Timin osalta”. Verot kuluihin kerättiin Ylä-Satakunnan ylisen osan ja alisen osan kihlakunnista.

Timin persoonallisuutta kuvaa eräs säilynyt kuitti. Isännät tulivat Skanssiin toimittamaan veroviljojaan. Luovutuksen yhteydessä heille ilmoitettiin, ettei paikalla ollut nyt yhtään kirjoitustaitoista henkilöä, joten kuittia ei voi saada. Kuitenkin Timi itse oli läsnä ja myös kievari osasi kirjoittaa. Kruununvouti joutui jälkikäteen todistamaan viljelijöiden verosuoritukset oikeiksi.

Mikäli tuomiokirjoihin on uskominen, toimi Timi vuosina 1658 ja 1659 Pohjanmaalla hänen ylhäisyytensä Kenraali Gustav Hornin toimeksiannosta – eikä enää Kyrön Skanssissa. Timille tuli riitaa isäntien kanssa sotaan kirjoitettavista miehistä. Isännät löylyttivät hänet kunnolla syksyllä 1659. Timin ura näyttäisi sotilaiden ”jaakaajana” päättyvän tuohon episodiin.

Kievari Tuomo Yrjönpojalle sotilaiden läsnäolo lienee ollut onnenpotku. Kuiteista löytyykin 13. elokuuta 1656 tehty tosite, jossa hän on toimittanut upseereille ruokaa ja olutta ”kruunun piikkiin”. Myös sotilaat käyttivät luonnollisesti kievarin antimia hyväkseen.

Tämän päivän sukankuluttaja voi hieraista silmiään seuraavasta yksityiskohdasta: paloviinan toimitukset. Sen rahtasi sotilaille Skanssiin paikallinen ”kirkkoherra hyvin oppinut herra Abraham Ikaalisista”.

Sotilaiden rajatoiminta päättyi nopeasti. Itse asiassa Timille maksettiin palkkaa vuosilta 1656–1657 vain kahdelta kuukaudelta. Sen verran vähäistä oli toiminta täysipäiväisesti ollut. Saarnaaja Thomas Josephi Wagnerus on vielä 1658 Skanssissa, mutta sen jälkeen paikka jäi taas pelkäksi kievariksi.12

Kievarille tuloja toivat seudun läpi kulkevat sotilaat. He kulkivat Vaasan suunnalta kohti etelää tai Turkua ja tietenkin takaisin. Aina kaikki ei mennyt kuin ”Strömsössä”. Vuoden 1666 tammikuussa tupsahti Pohjanmaalta Skanssin kievarin pihalle 540 tavallista sotilasta ja lisäksi upseeristo. Kievari ei ollut ollenkaan saanut tai huomannut tietoa tulijoista. Nälkäiset matkaajat odottivat runsaita antimia. Matkakeskuksesta löytyi vain tynnyri jauhoja. Siitä uupuneet vieraat keittivät itselleen puuroa. Iso kauppa meni yrittäjältä sivu suun.13

KIEVARI VEROLLE

Skanssin kievari oli saanut vuonna 1640 viiden vuoden verovapauden. Kun sillä ei ollut hallinnassaan maatilaa, ei sillä ollut manttaaliakaan. Niinpä se jäi jatkuvasti vuodesta toiseen verotuksen ulkopuolelle.

Henkikirjoittaja ei hyväksynyt tilannetta. Hän määräsi vuonna 1673 kievari Tuomo Yrjönpojan maksamaan henkirahat vuosilta 1672 ja 1673. Kievari ei tähän suostunut, vaan valitti maaherra Harald Oxelle. Maaherra katsoi henkikirjoittajan toimineen väärin ja määräsi verot palautettavaksi. Jutun yhteydessä arvioitiin, että kievari oli jo niin menestynyt, että se saa alkaa suorittaa henkilö- ja karjaverot vuodesta 1675 alkaen. Viiden vuoden täydellinen verovapaus oli venähtänyt 35 vuoteen.14

Todettakoon, että samaan aikaan eli vuonna 1675 Skanssin osittaisen verollepanon kanssa ilmestyi henkikirjoihin Niinisalon Jooseppi Joosepinpoika. Niinisaloon perustettiin kievari ja se saattoi olla ikään kuin Skanssin ”satelliittitila”. Niin yhteneväiset ovat näiden tiedot lopulliseen veronpanoon saakka.

Viranomaiset tarkkailivat jatkuvasti tiloja, josko jostakin vielä löytyisi isäntiä, joita voitaisiin panna verolle. Niinpä vuoden 1684 maakirjassa on lueteltu ne talot, joissa viljeltiin maata, mutta joilla ei ole manttaalia. Sekä Kyrön Skanssi että Niinisalo kuuluivat luetteloon. Minkälainen karjakanta sitten oli näillä kievareilla? Se selviää alla olevasta luettelosta vuodelta 1685:15

Kyrön Skanssin ja Niinisalon kievareiden karjakanta vuonna 1685

 

 

Hevosia

Härkiä

Lehmiä

Lampaita

Kyrön Skanssi

Tuomo Yrjönpoika

6

2

12

20

Niinisalo

Jooseppi Joosepinpoika

3

2

5

12

Vuonna 1690 sitten jysähti kunnolla. Niin Kyrön Skanssille kuin Niinisalollekin määrättiin ilman maanmittausta väliaikainen manttaali ja maakirjavero. Maakirjassa oli niiden kohdalla, vapaasti suomennettu, huomautus:

”Nämä ovat tähän saakka olleet verollepanemattomia torppia. Nyt vuonna 1690 niille määrättiin tämä väliaikainen vero, kunnes maanmittaus olisi suoritettu. Rykmentinkirjuri ilmoitti nyt molemmat Porin läänin jalkaväkirykmentin palkkatiloiksi.”

Skanssin manttaaliksi tuli ⅔ ja Niinisalon ¼. Ne olivat tämän jälkeen kievareiden lisäksi maatiloja. Varsinainen verollepano tapahtui 1. heinäkuuta 1696 seuraavasti: Ylä-Satakunnan alisen osan maakirjan luettelossa niistä taloista, joille on asetettu uusi veroluku, Skanssi ja Niinisalo on pantu verolle ja ne on otettu erillismaakirjaan16 vuonna 1695 ja esitetty alla olevassa taulukossa:

 

Taloluku

Veroluku

Verolehmiä

Manttaali

Varsinainen vero (hopeaa)

taaleria

äyriä

penninkiä

taaleria

äyriä

penninkiä

Niinisalo

Jooseppi Joosepinpoika

1

2

6

¼

8

19

Kyrön Skanssi

Matti Tuomonpoika

1

6

19

29

22

Verollepanon ovat allekirjoittaneet Ylä-Satakunnan alisen kihlakunnan kruununvouti, sittemmin maaviskaali Engelbrecht Staare ja henkikirjoittaja, joka jo tuolloin saattoi olla Turun ja Porin ratsuväkirykmentin rykmentinkirjuri Karl Feuchting.

Virkamiesten tekemä verollepano tapahtui lopullisesti 55 vuotta ja väliaikaisesti 50 vuotta kievarin perustamisen jälkeen. Tuomo Yrjönpojan yritys oli ollut kannattava, sillä hän jätti jälkeensä 18. tammikuuta 1695 tehdyn perinnönjaon mukaan noin 1220 kuparitaalerin arvoisen jäämistön. Häntä seurasi väliaikaisesti poika Matti, mutta todellinen jatkaja oli Matin veli Sippo.

Skanssi oli lopulta täysi maatila, maksoi täydet verot, toimi kievarina ja sai sille kuuluvat verokorvaukset kyytivapautus- ja päivätyöverosta. Skanssin vuosikylvöt olivat noin kaksi hehtaaria.17

YRITTÄJÄ JATKAA VAIKEUKSIEN JÄLKEEN

Skanssin kievarilla meni hyvin siihen saakka, kunnes tuli isoviha (1713–1721). Kievari koki täyden hävityksen heti vuonna 1713. Isovihan tuhoja tutkineen Läntisen komission eli Läntisen tutkijakunnan mukaan tilan loppuraportissa todetaan vapaan suomennoksen mukaan muun muassa: ”Tämä talo, jota asukas Sippo Tuomonpoika vanhempiensa jälkeen hallitsee, on vihollisen ensimmäisen maahantunkeutumisen aikana vuonna 1713 tullut niin rakennusten kuin maiden osalta täysin hävitetyksi ja autioitetuksi. Asukasta, hänen vaimoaan ja lapsiaan on vihollisten taholta kohdeltu kurjasti.”


Isovihan jälkeen tehtiin selvitys vihollisen aiheuttamista tuhoista. Kansallisarkisto.
Kuva: Antero Perttula.

Miehittäjän aikaisiksi vahingoiksi arvioitiin rakennusten osalta 345 hopeataaleria ja peltojen osalta 266 hopeataaleria 21 äyriä 8 penninkiä. Tuhojen johdosta tilalle esitettiin 12 vuoden verovapautta, mutta maaherra tarjosi kymmentä vuotta. Komission kanta oli seitsemän vuotta alkaen vuodesta 1723 mainittu vuosi mukaan lukien. Vuoden 1726 läänintilien tositteissa Skanssin isännäksi sanotaan Jaakko, joka oli Sipon poika ja tila pantiin täydelle verolle taas vuonna 1730.

Isovihan jälkeen Skanssissa alkoi uuden yrittäjyyden aika. Periksi ei annettu, vaikka kaikki lyötiin alas.

Päätteeksi kerron, miten Skanssi sijoittui Turun ja Vaasan väliseen kestikievarista toiseen menevän vanhan sisämaan kautta kulkevan tien varteen. Se on mukaelma toukokuun 19. päivänä 1780 Turun ja Porin läänin lääninkamreeri Arndt Johan Winterin laatimasta listasta ja on alla olevassa taulukossa.18

 Tie Turusta Vaasan

Matka

Peninkulmaa

Lähdetään Turusta ja mennään Liedon Mäkkylään

1 ½

 

→ Auran Vilalaan (→ Lahtoon 1 ¼)

1 ⅜

 

→ Pöytyän Mustanojalle (1 ¼)

1

 

→ Oripäähän

1 ⅜

 

→ Alastaron Virttaalle eli Virtsanojalle

1

 

Vampulan Sallilaan

1 ¼

 

Huittisten Loimalle

1 ½

 

Huittisten Kiviniemeen

1 ¼

 

→ Tyrvään Paavilaan

1 ¼

 

→ Karkun Heinoon

1 ¾

 

Mouhijärven Saikkalaan

1 ½

 

→ Hämeenkyrön Herttualaan

1 ¼

 

Hämeenkyrön Järvenkylään

1 ⅛

 

→ Ikaalisten Vehuvarpeen

1 ⅔

 

Kankaanpään Ninisaloon

2 ⅝

 

→ Kyrön Skanssiin eli Karvian Kanttiin

2 ⅝

 

→ Vaasan läänin Kauhajoen Nummijärvelle

2 ½

26 ¾

→ Kauhajoen Knuutilaan

2 ¼

 

→ (Kauhajoen) Harjaan

1 ¼

 

→ (Kurikan) Reinikkaan

1 ¼

 

→ (Ilmajoen) Sihtolaan

1 ⅞

 

→ (Ylistaron) Tuokkolaan

2 ¼

 

→ (Isokyrön) Komsiin

1 ⅜

 

Laihialle

1 ½

 

Mustasaaren Tuovilaan

1 ¾

 

Vaasan kaupunkiin

13 ¾

Matka yhteensä Turusta Vaasaan

 

40 ½

Viitteet:

1 Esim. Huhtamies 2000: 28, 33.
2
KA 7133: 1635: 119–120; SRA Riksregistraturet B:185, 1635: 145–145v (luettu mf RR 43).
3 RA KrA Roterings- och utskrifningslängder 1608–1723, SE/KrA/0025/204, 1626–1637: sp, k.13, 24, 73, 277, 333; KA ASTK va I KO a:3, 1629–1634: Ulvilan käräjät 29. ja 30.10.1633, 255v–265; sama I KO a:6, 1644–1649: Ulvilan käräjät 7. ja 8.11.1644, 37–37v; sama I KO a:7, 1650–1652: Ulvilan ylimääräiset käräjät 27.8.1651, 235–236v; KA 9110: 157; KA 9112: 245; Perttula 2003: 86–87, 95–99.
4 KA 2401b: 558.
5
KA 2557: 15v, 19v; KA 2561: 15v; KA 2581: 109; KA 7144: 246, 266; KA 4822: 31 – ”Erich Koioine(n).”; Kauhajoelta löytyy myös esim. myllytulliluettelosta 1625 ”Oluff Koioinen”. KA 4954a: 34; KA YSTK va KO a:1, 1623–1627: Hämeenkyrön kesäkäräjät 30.6.1626, 141v–142; sama KO a:2, 1628–1629: Hämeenkyrön käräjät 11.–12.5.1629, 201–201v, Hämeenkyrön syyskäräjät 23.–24.10.1629, 398; sama KO a:3, 1630–1631: Hämeenkyrön talvikäräjät 24.1.1631, sivu 254v.
6
KA 2581: 199, ”Katotarkastus”; KA 6994: 163v; KA 7194: 211v; KA 7216: 109. Täällä nimi on vielä ensimmäisen isännän mukaan Erick Kåjonen; KA 7222: sivu 47. Huom! Kojosen ensimmäinen kirjain ”K” on aikoinaan tulkittu myös ”T”, jolloin nimi saattaa esiintyä muodossa ”Taiainen” eri variaatioissa.
7
Elgenstierna 1934: 86.
8
KA Ikaalinen, Saapuneet asiakirjat, Valtion viranomaisten kirjeet II Ec 1, 1640–1820: ” Han skall och hafwa noga Vppsicht at inga förrymbde Knechtar löpa där öf:r Gräntzen.”; KA 7241: 672–672a.
9
Esim. Huhtamies 2000: 29.
10
KA EPTK va KO a:14, 1696: Ilmajoen talvikäräjät 13.1.1696 lähtien, 49–50.
11 KA 7332: 1997–1997v.
12
KA 7266: 852–857; KA 7267: 709, 852, 1239; KA 7270: 4, 691, 884; KA 7271: 757; KA 7279b: 737–739; KA PTK va KO a:14, 1659–1664: Ilmajoen talvikäräjät 10.–12.2.1663, sp, k. 353, talvikäräjät 15.–16.2.1665: 17.
13
KA 7314a: 2040–2041.
14
KA 7332: 1915, 1997–1997v.
15
KA 7370: 3152; KA 7363: 1063v.
16
Käännös Ylä-Satakunnan alisen puolen tositekirjan otsikossa esiintyvästä käsitteestä Diverse Joordebooken: Jordebook af Öfre Satagunden Nedredehl uppå dhe hemman, som till ny Ränta, äre Skattlagde, och uthj Diverse Jordebooken optagne finnes, pro Anno 1695. KA 7401: 3253.
17
KA 7384: 1004; KA 7401: 3253; KA 7404: 3116; KA YSTK va KO a:18, 1698: Hämeenkyrön syyskäräjät 4.–6.10.1698: 130–131v, kokonaisperintö laskettu perintöosuuksista.
18
KA TPLkoA Tiliasiakirjat, Verollepanoa, verovapautta ja verovähennyksiä koskevat asiakirjat 1600–1824, Luettelo verovapauden saaneista kruunun-, vero- ja rälssitiloista IGca 11, 1722–1726: 804; KA, TPLkaA Maanteitä, siltoja ja liikenneyhteyksiä koskevat diaarioimattomat asiakirjat Eea:1, 1780–1930; KA 7476: 4516–4517.

Lähteet ja lyhenteet

k. = kuva
mf = mikrofilmi
sp = sine pagina, ei sivunumeroa
va = varsinaisasioiden pöytäkirjat

Arkistolähteet

Kansallisarkisto (KA)
Ikaalisten seurakunnan kirkonarkisto
Saapuneet asiakirjat, Valtion viranomaisten kirjeet 1640–1820, II Ec:1.
Kihlakunnanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat
Ala-Satakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (ASTK), Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1629–1634, 1644–1649, 1650–1652, I KO a:3, I KO a:6, I KO a:7.
Etelä-Pohjanmaan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (EPTK), Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1696, KO a:14.
Pohjanmaan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (PTK), Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1659–1664, KO a:14.
Ylä-Satakunnan tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat (YSTK), Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1623–1627, 1628–1629, 1630–1631, 1698, KO a:1
KO a:3, KO a:18.

Läänintilit
Yleisiä asiakirjoja.
Turun läänin maaherrakunnan tilit ylimääräisistä veroista 1638, KA 6994.
Pohjanmaan läänin tilejä: Henkikirjat ja karjaluettelot 1641, KA 9110; Vaasan läänin läänintilikirja 1642 KA 9112.
Turun ja Porin läänin tilejä: Karjaluettelo 1635, KA 7138; Laskelmat ylimääräisistä veroista sekä selvitykset rästeistä 1639, KA 7194; Läänintilikirjat 1657–1658, KA 7266, KA 7270; Maakirjat 1684, 1690 KA 7363, KA 7384; Porin läänin maakirja 1643, KA 7216; Porin läänin maa- ja henkikirja 1644, KA 7222; Tositekirjat 1650, 1657–1658, 1660, 1670, 1675, 1685, 1695–1696, 1726, KA 7241, KA 7267, KA 7271, KA 7279b, KA 7314a, KA 7332, KA 7370, KA 7401, KA 7404, KA 7476;
Ylä-Satakunnan kihlakunnan karjaluettelo 1635, KA 7144; Ylä-Satakunnan maakirja 1634, KA 2597; Ylä-Satakunnan tilikirjat 1634–1635, KA 2581, KA 7133.

Turun ja Porin lääninhallituksen lääninkonttorin arkisto (TPLkoA)
Luettelo verovapauden saaneista kruunun-, vero- ja rälssitiloista 1722–1726 IGca:11.
Turun ja Porin lääninhallituksen lääninkanslian arkisto (TPLkoA)
Maanteitä, siltoja ja liikenneyhteyksiä koskevat diaarioimattomat asiakirjat 1780–1930, Eea:1.

Voudintilit
Satakunnan voutikuntien tilejä: Tarkastusmaakirja 1590, KA 2401b; Ylä-Satakunnan tarkastus 1624, KA 2557; Ylä-Satakunnan maakirja ja tilikirja 1625, KA 2561; Ylä-Satakunnan tilikirja 1630–1631, KA 2581.
Pohjanmaan voutikuntien tilejä, Pohjanmaan voutikuntien ja Oulun erämaan kymmenysluettelo 1601–1601 KA 4822, Etelä-Pohjanmaan myllytulliluettelo 1625 KA 4954a.

Riksarkivet (Ruotsin valtionarkisto; RA):
Krigsarkivat (KrA)
Roterings- och utskrivningslängder
Krigskollegiiarkiv Roterings- och utskrivningslängder Åbo och Björneborg 1626–1627 nro 704–706, SE/KrA/0025/0/204
Riksregistraturet 1635, B:185 (mf RR 43, verkossa SE/RA/1112.1/B/185).

Kirjallisuus

Elgenstierna, Gustaf 1934: Det introducerade svenska adelns ättartavlor, Med tillägg och rättelser, Del VIII: Stålarm–Volternat. Utgifna af Gustaf Elgenstierna, Stockholm: Norstedt.

Huhtamies, Mikko 2000: Sijaissotilasjärjestelmä ja väenotot. Taloudellis-sosiaalinen tutkimus sijaissotilaiden käytöstä Ala-Satakunnan väenotoissa vuosina 1631–1648. Helsinki: Mikko Huhtamies.

Perttula, Antero 2003: Lassila–Klåsmark –kylän juuret. Mitä asiakirjat kertovat Lassilan kylästä ’pakanuuden ajalta’ isojakoon. Kannustaja-sarja. Riihimäki: Antero Perttula.

Tämä Linnakkeesta menestyväksi kievariksi keskellä ei mitään -artikkeli on aiemmin julkaistu kirjassa: Turun Seudun Sukututkijat ry:n 45-vuotisjuhlakirja 2020 (vuosikirja № 11): ”Paakarista peruukkimaakariin Käsityöläisiä, kauppiaita ja yrittäjiä aikojen saatossa”, Keuruu 2020; ISBN 978-952-68795-1-2 ISSN 1797-4992.