Framstegh Anna Matβd^r j Sikala, och begärade at saaken om hënnes mans Peer Staffanβons affgångh, ähn yttermehra ransakas skull, effter dhem Vpskuz doom som dhen 25. Junij 1668: föll, förmennandes at hennes, framledhne mans brodher Son Erich Ollβon och Oloff Jörenβon i Kaupilan, skulle för hans lijff swara, Huar till dhe aldeeles sigh förwägradhe, at hans lijff icke ähr igenom deres förwållande dödh blefuen, Så ehuru wäll Britha Berthels dotter och Karin Hinders dotter /: som sigh nu instält haffua,) wore Jören Larβons i Kaupilan egne tienste pijgor, som då tillstädes wore, när Peer dödh bleff, förmantes at dhe på sin siel saligheet, och icke sin husbonde, eller någon annat till willias, Om be^d Peers hastighe affgångh intygha skulle, ähn som dhe in för Gudh swara kunna, Berättandes altså sigh aff saaken inthet annat weetha, ähn dhet at när, den dödhe bleff i Pörtet inburin, ähr miälk j munnen inöst men icke kunnadt hjelpa, doch och Oloff lagdt sig j Pörtet, eij hëller förnummiste, at emellan Peer och gårdz fålket, skulle någon träta eller slagzmååll få fördhe warit. Een kona Anna Jörans dotter sade det nu och, Som hënnes fadher Jören Jönβon i bem^t Jämijärffwi tillförende berättat hade, Hadhe och een Quinna Walborgh be^d ååseedt, som nu och tillstädhes war, När han bleff aff Simon?, Jören Vptagen /: som paβⁿ 3 stongh ifrån bodhen lågh:/  at blodh war aff dhen dödes näsa på marken Runnit, Mën om der af af hadhe och på hansJacka kommit, wiste hon icke, der på änkian och Urgerade; Sidst så wiste Thomas Jörenβn een boofast bonde j bem^t by eedeligen witna, at då han om samma dagh hade kiördt dyngia på sin åcker teegor, hadhe han och stööt fram för boddören, der Peer och Oloff tillijka medh dhe andre inne wore, Men icke dhett ringaste trätha eller ordh kastningh aff dhem hördhes. Men något der effter hadhe han fordt dhen dödhe bem^t Peer legat till 2: timmar Vnder trappan, och huffuudet warit wedh trapfooten, effter der hadhe warit twenne fötter Vnder /: som på dhen orthen bräkeligit ähr, Mën hans fötter warit längre under bodhan, huar effter Sonen Jören Jörenβon hadhe tillijka medh Erich Ollβon honom der ifrån löfft, där till Erich neka wille, at han dhen gången honnom icke ifrån samma ställe Vphiëlpte, Mën lijkwäll af Jören sådant blef påminter. Hundh och lijketz förande till Sikala wedh kommer, så till stoodh Erich Ollβon, at han huarkin höö el^r halm i slädhan hade allenast bara brädhet huar på dhen dödhe legadt hafua. Detta medh Nembdhenn öfwerladhes och befans, at emedhan såβom ingen weet berätta el^r intygha. det emillan dhen dödhe Peer Staffanβn och Olof Jörenβon skulle någon trätha warit, Vthan tillförende altijdh godhe wenner sins emillan, Pröfuadhes för dhenskull effter bem^t witne honnom aff trappan sitt Nake been af fallit, eller elliest een hastigh brå dödh påkommen och icke af någons handawërk till dödz slagen, Altså effter deres eenhällighe sluuth, Dömbdes så Olof Jörenβonn som Erich Olβon frije för Änkiens Anna Matzdotters wijdare tilltaalan effter det 20 Cap: j dråpm:m: Will. L:L: Doch dëtta Vnder dhen Högl. Kongl: Håffrätz wijdare omdöma I all ödhmiukheet heemstält.

Oikeuden eteen astui Anna Matintytär Sikala. Hän pyysi, että varmuuden vuoksi hänen miehensä Pekka Tapaninpojan poismeno tutkittaisiin uudelleen. Asian käsittelyn tuomio on lykätty 25.6.1668 kesäkäräjiltä. Anna arveli, että hänen edesmenneen miehensä veljenpoika Erkki Olavinpoika ja Olavi Yrjönpoika Kauppila pitäisi laittaa vastaamaan hänen miehensä elämästä.

Edelliset kielsivät täysin, että he olisivat millään tavoin syyllisiä Pekan elämän päättymiseen.

Yrjö Laurinpoika Kauppilan (http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=26314) omat palkkapiiat Riitta Pertuntytär ja Kaarina Heikintytär (jotka nyt olivat saapuvilla), olivat silloin paikalla, kun Pekka kuoli. Heitä varoitettiin, etteivät he saa ottaa lausunnoissaan ollenkaan huomioon oman isäntänsä tai kenenkään muun tahtoa. Heidän pitää todistaa mainitun Pekan äkillisestä poismenosta ainoastaan oman sielunsa totuuden kautta, Jumalan nimeen. He sanoivat, etteivät tiedä asiasta muuta, kuin että silloin, kun kuollut oli kannettu pirttiin sisään, hänen huulensa olivat jo vaaleat eikä kukaan voinut enää auttaa. Myös Olavi oli pirtissä, eikä myöskään ollut havaittavissa, että Pekan ja talonväen kesken olisi ollut jotain riitaa tai käsikähmää.

Muuan nainen Anna Yrjöntytär puhui nyt samoin sanoin, kuten hänen isänsä Yrjö Yrjönpoika Jämijärveltä oli aiemmin kertonut.

Lisäksi eräs nainen Valpuri oli nähnyt tapauksen ja hän oli nyt käräjäsalissa paikalla. Hän kertoi, että kun Pekasta oli henki lähtenyt?, Yrjö oli nostanut tätä, pani hän (joka oli noin 3 tangon päässä aitasta) merkille, että verta oli valunut maahan vainajan nenästä. Sitä Valpuri ei osannut sanoa, oliko verta myös menehtyneen takissa, niin kuin leski väitti.

Viimeisenä todistajana kuultiin Tuomo Yrjönpoikaa (Soinia?). Hän on tilallinen edellä mainitusta kylästä (siis Jämijärveltä). Hän todisti valallisena: että kun hän samana päivänä ajoi sontaa peltosaroilleen, oli hän nähnyt aitanovesta, kuinka Pekka ja Olavi yhdessä muiden kanssa olivat sisällä. Mutta ei heillä ollut vähäisintäkään riitaa tai suukopua. Mutta kun hän oli pari tuntia myöhemmin ajanut siitä ohi, oli kuolleeksi mainittu Pekka maannut portaiden alla. Hänen päänsä oli porrasjalan vieressä, portaat olivat kahden jalan varassa (jotka tällä seudulla ovat huonokuntoisia), mutta Pekan jalat olivat kauempana aitan alla. Sen jälkeen oli poika Yrjö Yrjönpoika yhdessä Erkki Olavinpojan kanssa nostanut Pekan sieltä pois. Erkki kielsi, että hän sillä kertaa olisi tuolta paikalta häntä korjannut, mutta Yrjö muistutti häntä siitä, että koira ja ruumis olivat mukana kun he tulivat Sikalaan. Silloin Erkki myönsi, että hänellä oli joko heinä- tai olkireessä pelkkiä lautoja, joiden päälle he vainajan laittoivat.

Lautakunta harkitsi asiaa ja totesi, että kukaan ei ole voinut kertoa tai todistaa, että kuolleen Pekka Tapaninpojan ja Olavi Yrjönpojan välillä olisi ollut jotain kinaa. Päinvastoin miehet olivat aina olleet hyviä ystäviä keskenään. Siksi harkitaan mainittujen todistusten mukaan, että Pekka oli kaatunut portailta niskoilleen tai muuten kohdannut nopean äkkikuoleman. Kukaan ei ollut häntä minkäänlaisella käsiksi käymisellä lyönyt hengiltä. Niinpä lautakunnan yksimielisellä päätöksellä tuomitaan maanlain tappokaaren 20. luvun mukaan niin Olavi Yrjönpoika kuin Erkki Olavinpoika vapaaksi leski Anna Matintyttären syytteistä. Kuitenkin tämä päätös nöyrimmin alistetaan Korkea-arvoisen Kuninkaallisen Hovioikeuden lopulliseen päätäntään.

Lähteet: KA Turku: Ylä-Satakunnan tuomiokunta, (Hämeen)kyrön ja Ikaalisten talvikäräjät 12., 13. ja 15.2.1669, sivut 7v.–13, kuvat 14–19;  Ikaalinen :1; Mikrofilmi: ES 3745 sekä SSHY – Kuvatietokanta, Tuomiokirjoja, Ylä-Satakunnan tk, tuomiopöytäkirjat, 1669–1672 sivut 9–10, kuvat 15–16: http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=11166&pnum=15